Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Runoilijan talossa
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Finlandia-kirjallisuuspalkinnon voittaja 2005
Talvella 1971 kirjailija Eeva-Liisa Manner katsoo Espanjan-talonsa romahtaneen katon läpi taivaalle. Lattia ja huonekalut ovat sateen, lahonneen puun ja olkien turmelemia. Keskeneräisiä käsikirjoituksia ja käännöksiä lilluu seassa huonokuntoisina.
Raivatessaan tärveltynyttä taloa Eeva-Liisa löytää kirjeitä ja valokuvia, jotka tuovat mieleen vanhoja muistoja. Eeva-Liisa pelkää edelliskesän tapahtumien toistumista, tuolloin Churrianassa järkkyi sekä maa että Manner. Maanjäristys tuhosi talon, kirjailija joutui psykoosiin. Yritettiinkö hänet murhata vai yrittikö hän itsemurhaa?
Runokokoelma Tämä matka (1954) nosti Eeva-Liisa Mannerin maamme kirjailijoiden eturiviin. Helena Sinervon tarkkanäköisessä elämäkertaromaanissa Manner käy läpi ystävyyssuhteitaan, rakkauksiaan, kirjailijuutensa kehittymistä ja suhdetta kustantajaansa.
Runoilijan talossa tavoittaa häkellyttävällä tavalla kirjailijan äänen ja elämäntunnot. Se tuo esiin kirjailijan monet tuskan ja harvat ilon hetket. Kirja käsittelee Mannerin lapsuutta, seksuaalista identiteettiä, rakkauden piinaavuutta ja uskonnollista kaipuuta.
Romaanin yksityinen puhe esittelee tuntemattoman, itseään varjelevan Eeva-Liisa Mannerin kokemuksia, jotka tekivät hänestä sen kirjailijan jona hänet muistetaan.
(Tammi)
Talvella 1971 kirjailija Eeva-Liisa Manner katsoo Espanjan-talonsa romahtaneen katon läpi taivaalle. Lattia ja huonekalut ovat sateen, lahonneen puun ja olkien turmelemia. Keskeneräisiä käsikirjoituksia ja käännöksiä lilluu seassa huonokuntoisina.
Raivatessaan tärveltynyttä taloa Eeva-Liisa löytää kirjeitä ja valokuvia, jotka tuovat mieleen vanhoja muistoja. Eeva-Liisa pelkää edelliskesän tapahtumien toistumista, tuolloin Churrianassa järkkyi sekä maa että Manner. Maanjäristys tuhosi talon, kirjailija joutui psykoosiin. Yritettiinkö hänet murhata vai yrittikö hän itsemurhaa?
Runokokoelma Tämä matka (1954) nosti Eeva-Liisa Mannerin maamme kirjailijoiden eturiviin. Helena Sinervon tarkkanäköisessä elämäkertaromaanissa Manner käy läpi ystävyyssuhteitaan, rakkauksiaan, kirjailijuutensa kehittymistä ja suhdetta kustantajaansa.
Runoilijan talossa tavoittaa häkellyttävällä tavalla kirjailijan äänen ja elämäntunnot. Se tuo esiin kirjailijan monet tuskan ja harvat ilon hetket. Kirja käsittelee Mannerin lapsuutta, seksuaalista identiteettiä, rakkauden piinaavuutta ja uskonnollista kaipuuta.
Romaanin yksityinen puhe esittelee tuntemattoman, itseään varjelevan Eeva-Liisa Mannerin kokemuksia, jotka tekivät hänestä sen kirjailijan jona hänet muistetaan.
(Tammi)
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tapahtumapaikat
Alkukieli
Palkinto
Tekstinäyte
RAKKAUDEN SYNTYMEKANISMI
12. luvussa Eeva-Liisa miettii mitä rakastuessaan toisessa ihmisessä oikeastaan näkee.
Alussa jokin ele, vaikkapa vain tapa ravistaa rannekello hihan alta esiin, tuntuu "oikealta", on kuin koko persoona olisi luettavissa siitä tempusta. Sitten muistot alkavat tulvia, kuvat virrata, niitä tunkee kaikkialta kynnysten yli ja räppänöistä, ennen koettuja käsiä ja ravistuksia, suonia kämmenselässä, rystysiä, ranneluita.
Mikä niitä yhdistää, tätä lumoavaa, lupauksia herättävää uutta kättä ja niitä menneitä? Herkkyys? Hallittu tarkkuus ja taitavuus?
Pappa sorvaa pianonjalkaa, keskeyttää hetkeksi työnsä ja kumartuu pöyhöttämään hiuksiani. Enon valkeat ranteet hohtavat manttelinhihoista kun hän heittää minut pihassa ilmaan ja kantaa sylissään sisään. Kaikki menneisyyden kädet nousevat muistin perukoilta esiin.
Uuden ihmisen katseessa on samaa kauas pakenevaa erillisyyttä kuin omassani; se on suvun katse mutta kuitenkin vieras, vieraat hajut leijuvat sen ympärillä. Siitä ei tiedä, onko se kärsivä vai uppoutunut, onko sen yksinäisyys valittua vai pakon sanelemaa, mutta siihen syttyy valo kun sen kohtaa. Ja silloin varautunutkin järki menettää toimintakykynsä ja tunteellinen sielu alkaa hokea: tämä on se oikea, tämä on sinua varten.
Sinä tiedät ettet saa toivoa mitään, ettet saa toivoa läheisyyttä ja lämpöä, ettei toisille ihmisille varattu lohtu ole sinua varten. Jokainen onnen toive saa välittömästi rangaistuksensa. Sinun on kestettävä yksinäisyyden kylmä ja autio kosketus, kukaan ei jaa sitä kanssasi. Vaikka tiedät sinulle säädetyn kohtalon, lankeat omiin kuvitelmiisi ja rakastut.
Silloin kidutus alkaa, kärsimys joka ei jalosta vaan latistaa ja kaventaa, pakottaa sielun kietoutumaan itsensä ympäri. Siinä missä ennen näit avarat kunnaat ja metsät, näet enää vain haavasi, olet kuin puu joka on taipunut tuijottamaan omasta kaarnastaan valuvaa pihkaa. Eikä lopussa seiso kiitos vaan lamaannuttava kauhu, suljettujen osastojen lohduttomuus, ja sieltä pääsee vain sähköshokkien kautta ulos.
Psykhe ruhjoutuu junan alle. Ja jos kertomus on totta, on se totta vain minulle, minun aisteilleni joiden runoelma se on. Onnellisten tähtien alla syntyneet vaihtavat puheenaihetta, ettei ateria menisi väärään kurkkuun. Mutta orpolapset ja vanhempiensa "syntien hedelmät", ne jotka olisi ajoissa pitänyt kaapia kohdusta ja huuhtoa viemäriin, tuntevat saman kauhun ja tietävät ettei se lopu kun esirippu laskeutuu.
12. luvussa Eeva-Liisa miettii mitä rakastuessaan toisessa ihmisessä oikeastaan näkee.
Alussa jokin ele, vaikkapa vain tapa ravistaa rannekello hihan alta esiin, tuntuu "oikealta", on kuin koko persoona olisi luettavissa siitä tempusta. Sitten muistot alkavat tulvia, kuvat virrata, niitä tunkee kaikkialta kynnysten yli ja räppänöistä, ennen koettuja käsiä ja ravistuksia, suonia kämmenselässä, rystysiä, ranneluita.
Mikä niitä yhdistää, tätä lumoavaa, lupauksia herättävää uutta kättä ja niitä menneitä? Herkkyys? Hallittu tarkkuus ja taitavuus?
Pappa sorvaa pianonjalkaa, keskeyttää hetkeksi työnsä ja kumartuu pöyhöttämään hiuksiani. Enon valkeat ranteet hohtavat manttelinhihoista kun hän heittää minut pihassa ilmaan ja kantaa sylissään sisään. Kaikki menneisyyden kädet nousevat muistin perukoilta esiin.
Uuden ihmisen katseessa on samaa kauas pakenevaa erillisyyttä kuin omassani; se on suvun katse mutta kuitenkin vieras, vieraat hajut leijuvat sen ympärillä. Siitä ei tiedä, onko se kärsivä vai uppoutunut, onko sen yksinäisyys valittua vai pakon sanelemaa, mutta siihen syttyy valo kun sen kohtaa. Ja silloin varautunutkin järki menettää toimintakykynsä ja tunteellinen sielu alkaa hokea: tämä on se oikea, tämä on sinua varten.
Sinä tiedät ettet saa toivoa mitään, ettet saa toivoa läheisyyttä ja lämpöä, ettei toisille ihmisille varattu lohtu ole sinua varten. Jokainen onnen toive saa välittömästi rangaistuksensa. Sinun on kestettävä yksinäisyyden kylmä ja autio kosketus, kukaan ei jaa sitä kanssasi. Vaikka tiedät sinulle säädetyn kohtalon, lankeat omiin kuvitelmiisi ja rakastut.
Silloin kidutus alkaa, kärsimys joka ei jalosta vaan latistaa ja kaventaa, pakottaa sielun kietoutumaan itsensä ympäri. Siinä missä ennen näit avarat kunnaat ja metsät, näet enää vain haavasi, olet kuin puu joka on taipunut tuijottamaan omasta kaarnastaan valuvaa pihkaa. Eikä lopussa seiso kiitos vaan lamaannuttava kauhu, suljettujen osastojen lohduttomuus, ja sieltä pääsee vain sähköshokkien kautta ulos.
Psykhe ruhjoutuu junan alle. Ja jos kertomus on totta, on se totta vain minulle, minun aisteilleni joiden runoelma se on. Onnellisten tähtien alla syntyneet vaihtavat puheenaihetta, ettei ateria menisi väärään kurkkuun. Mutta orpolapset ja vanhempiensa "syntien hedelmät", ne jotka olisi ajoissa pitänyt kaapia kohdusta ja huuhtoa viemäriin, tuntevat saman kauhun ja tietävät ettei se lopu kun esirippu laskeutuu.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
240
Kustantaja
Kieli
Lisätietoja
Ilmestynyt myös Loisto-pokkarina v. 2005.
Sarjamerkintä
Videot