Naisten elämää Lähi-idässä

Bokhylla

3 böcker

28.8.2018
|Alla bokhyllor

Melkein kaikki maat ovat sitoutuneet toimimaan naisten aseman parantamiseksi, mutta läheskään kaikki maailman naiset eivät nauti täysipainoisista ihmisoikeuksista.

Kansainvälisen politiikan katse on ollut kääntynyt Lähi-itään jo usean vuoden ajan.  Naisten asema näissä maissa on noussut esille myös kirjallisuudessa.

 

Yhteistä monille kohtaloille on, että miehet alistavat naisten oikeuksia. Nainen ei voi päättää koulutuksestaan tai työnteostaan, avioitumisestaan tai lasten hankkimisesta. Naisella ei ole oikeutta päättää lastensa asioista, liikkua yksin ulkona tai hallita omaisuuttaan. Vaikka laissa jotakin mainittaisiin, yhteisössä vallitseva käytäntö saattaa olla aivan jotain muuta.

Monessa selviytymistarinassa oleellista on auttajien ketju: maailmassa on vielä humaaneja henkilöitä, jotka oman henkensä uhalla järjestävät vaikkapa kuolemaantuomitulle vaimolle pakoreitin ulkomaille.

Viime vuosien kestosuosikki on ollut Khaled Hosseinin romaani Tuhat loistavaa aurinkoa. Se kertoo tarinan Afganistanin sotaisasta lähihistoriasta ja naisten asemasta miesten hallitsemassa kaoottisessa maassa.  Teoksessa on väkevä yhteiskunnallinen näkökulma kuvaus naisten surkeista oloista, mutta yhtä lailla romaani on upea, lukijansa vangitseva kaunokirjallinen tarina.  

 

Naisten voima syntyy tässä romaanissa yhteistyöstä ja liittoutumisesta: kaksi kaltoin kohdeltua saman miehen vaimoa selviytyvät hengissä, koska he ystävystyvät ja yhdistävät voimansa.

 

Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut suosittu Suomessa heti ilmestymisestään vuodesta 2007 asti. Sen voi kuunnella myös äänikirjana. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa romaani nousi heti ilmestyttyään bestseller-listojen ykköseksi.

 

Muita romaaneja aiheesta:

Darznik, Jasmin: Iranilainen tytär

Khadra, Yasmina: Kabulin pääskyset

Marciano, Francesca: Matka kuvien taakse