Tuhatkuolevan kirous

Pau haluaa olla muodikas ja pätkäisee puolireiteen ylettyvän lettinsä poikki. Perhe järkyttyy, eikä Pau käsitä miksi. Pau nyt ei vaan voinut tietää, että pitkät hiukset olisivat olleet kovin tarpeelliset vähän ajan päästä, sillä kukaan ei kerro hänelle yhtään mitään yhtään mistään. Sitten hänen veljensä Tristan kutsutaan Magia-akatemian kokelaaksi ja valitaan oppilaaksi, Pau ymmärtää hiusten tarpeellisuuden. Kun Tristan valitaan kouluun, tulee Paun suurimmaksi unelmaksi tulla myös kutsutuksi sinne. Ja kun se päivä koittaa, ei Pau voisi olla onnellisempi, mutta miksi vanhemmat suhtautuvat kutsuun kovin nihkeästi? Kouluun mennessään Pau alkaa hiljalleen päästä perille maailmasta, josta hänellä ei ole ollut mitään käsitystä. Käy ilmi, että Paun taika on erityisen vahvaa ja että Paulla on jotain tekemistä hurjan punasilmäisen noidan kanssa. Käynnissä on valtataistelu ja Paulla on taistelussa oma osuutensa vahvan taikansa sekä erikoisen lahjan, vai onko se kuitenkin kirous, takia. Lahjan, jonka salaperäinen Nubya on hänelle vauvana antanut. Siiri Enorannan kiehtova fantasiakudelma Tuhatkuolevan kirous on ihastuttava, hengästyttävä ja kauniin suorapuheinen.