Ruttohauta

Virolaiskirjailija Ene Mihkelson (1944–2017) käsitteli kotimaansa vaiettua historiaa yhden suvun kokemusten kautta romaanissaan Ruttohauta (WSOY 2011, suom. Kaisu Lahikainen). Kirjan kertoja jäi pienenä tyttönä tätinsä hoiviin vanhempien paettua Stalinin kyydityksiä. Lapselle kerrotaan vanhempien kuolleen, mutta kun tyttö on varttunut aikuiseksi ja Viro itsenäistynyt, kertoja alkaa selvittää menneisyyden asioita, jolloin hän törmää sukunsa valheisiin. "Muistamisen vaikeus asettaa vaatimuksia myös Ruttohaudan lukijalle. Samaan aikaan kun romaanin äärimmäisen kaunis kieli houkuttaa lukemaan lisää ja nopeammin, kerronnallinen vaativuus pakottaa hidastamaan, pysähtelemään ja palaamaan takaisin", kirjoittaa Silja Vuorikuru Kiiltomadon arviossa. Romaanin käännös palkittiin Mikael Agricola -palkinnolla. "Me sopeuduimme niin nopeasti siksi, että päätimme jatkaa kuolleina elämistä. Me olemme niin pieni kansa, että se – pystyäkseen säilymään – on aikojen kuluessa oppinut ystävystymään ovelien riihiukkojen ja krattien kanssa ja varastamaan itseltään myös merkityksiä ja sanoja."