Ajankohtaista

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

26.1.2022
Kirjasammon Google Analytics -tilastot viime vuodelta on koottu. Verkkopalvelun sisältöihin tehtiin 1.1.2021 – 31.12.2021 yhteensä 1 635 799 istuntoa. Istuntojen määrä laski 14 % edellisvuoteen verrattuna. Yksilöityjen käyttäjien määrä laski 8,71 %: käyttäjien määrä vuoden 2021 aikana oli 1 163 914. Uusien käyttäjien määrä laski 8,68 %. Sivun katselujen kokonaismäärä laski 9,56 %, ja katseluja...
10.12.2021
Kuopion kaupungin jakama Savonia-palkinto annetaan tunnustuksena savolaiselle kirjailijalle edellisten 12 kuukauden aikana julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta. Tänä vuonna palkinnon saa Sirpa Kähkönen romaanistaan Vihreä sali (Otava 2021). Voittanut teos on Kähkösen Kuopio-sarjan kymmenes teos. Sarjan ensimmäinen osa Mustat morsiamet (Otava 1998) palkittiin myös aikanaan...
7.12.2021
Aamulehden jakama Tulenkantaja-palkinto on myönnetty Matias Riikoselle romaanista Matara (Teos 2021). Palkinto jaettiin Tampereen kirjamessuilla 4. joulukuuta. Voittaja saa 5 000 euron palkintosumman lisäksi Suomen kirjallisuuden vientikeskuksen Filin valmennusohjelman voittajateoksen viemiseksi ulkomaille. Palkintoraadin puheenjohtaja, kirjailija Juhani Karilan mukaan ”Riikosen romaani hyödyntää...
2.12.2021
Kalevi Jäntin Säätiö on jakanut vuosittain nuorille kirjailijoille myönnettävät Kalevi Jäntin palkinnot. Vuoden 2021 palkitut perusteluineen ovat: Katri Naukari: Yhden puun tuho (WSOY), romaani "Katri Naukarin matkakertomus Yhden puun tuho on laaja esseistinen romaani maailmanlopun myyteistä, japanilaisesta estetiikasta, luksuskuluttamisesta, luontoterapiasta ja nykyihmisen omavalintaisesta...
2.12.2021
Suomen Kirjasäätiön Finlandia-palkinnot on jaettu keskiviikkona 1.12.2021. Kaunokirjallisuuden Finlandian sai Jukka Viikilän (s. 1973) romaani Taivaallinen vastaanotto (Otava 2021). Palkintoperusteluissa teosta kuvailtiin näin: "Taivaallinen vastaanotto pohtii kirjailijan ja lukijan rooleja: kirjoittamista ja lukemista. Teos lukee itseään, ennakoi vastaanottoaan ja näyttää, miten aina luemme...
19.11.2021
Helsingin Sanomien vuoden parhaalle esikoisteokselle myönnettävä palkinto on jaettu torstaina 18. marraskuuta. Palkinnon sai Meri Valkama (s. 1980) romaanistaan Sinun, Margot (WSOY 2021). Palkintoraati kuvasi Valkaman romaania näin: ”Sinun, Margot on vasta-alkajan äärimmäisen kypsä ja hallittu suuri teos. Se kuljettaa limittäin kahta aika-aikatasoa ja lukuisia teemoja aina Euroopan historiasta...
11.11.2021
Tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat on julkistettu torstaina 11.11. Ehdolla ovat seuraavat kuusi teosta: Joel Elstelä: Sirkusleijonan mieli (WSOY 2021)Rosa Liksom: Väylä (Like 2021)Marjo Niemi: Kuuleminen (Teos 2021)Matias Riikonen: Matara (Teos 2021)Pirkko Saisio: Passio (Siltala 2021)Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto (Otava 2021) Palkinnon saajan valitsee tänä vuonna...
1.12.2021
Tämän vuoden Tietokirjallisuuden Finlandia -ehdokkaat on julkistettu tiistaina 9.11. Ehdokkaana ovat seuraavat kuusi teosta: Markku Henriksson: Tähtilipun maa – Yhdysvaltain alueen historia (Tammi 2021)Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin (Gaudeamus 2021)Kristiina Markkanen & Leena Virtanen: Wivi ja Hanna – Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet (Atena 2021)Osmo...
28.10.2021
Suomen Tolkien –seura Kontu ry:n Kuvastaja-palkinto myönnetään vuosittain parhaalle suomalaiselle fantasiakirjalle. Tämän vuoden palkinnon on saanut Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan romaani Neonkaupunki (Like 2020). Raati luonnehti Neonkaupunkia näin: “Rankka, raaka, mutta jollain tapaa hyvin kiehtova.”, “Kirja tuo uutta kotimaiseen fantasiaan, rosoisen ja urbaanin sekundaarisen maailman,...
27.10.2021
Aamulehden jakaman Tulenkantaja-palkinnon saajaksi ovat ehdolla vuonna 2021: Elina Backman: Kun jäljet katoavat (Otava 2021)Kuutti Koski: Zeniitti (Like 2021)Miki Liukkonen: Elämä: Esipuhe (WSOY 2021)Matias Riikonen: Matara (Teos 2021)Dess Terentjeva: Ihana (WSOY, 2021) Kyseessä on Aamulehden vuonna 2013 perustama kirjallisuuspalkinto, jonka tarkoitus on kiihdyttää kotimaisen kirjallisuuden...
8.10.2021
Vuoden 2021 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja julkistettiin torstaina 7. lokakuuta. Palkinnon saa tansanialais-brittiläinen kirjailija Abdulrazak Gurnah (s. 1948). Palkinto myönnetään hänelle tinkimättömästä ja intohimoisesta tunkeutumisesta kolonialismin vaikutuksiin sekä pakolaisen kohtaloon kulttuurien ja maanosien välisessä kuilussa (palkintoperustelujen suomennos: HS). Gurnahin teoksia ei...
5.10.2021
WSOY:n kirjallisuussäätiön vuosittaisten tunnustuspalkintojen saajat ovat tänä vuonna tietokirjailija ja kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio, runoilija, tietokirjailija ja kustantaja Tommi Parkko, kirjailija ja kriitikko Jani Saxell, kirjailija, suomentaja ja kriitikko Salla Simukka, suomentaja Sirkka-Liisa Sjöblom ja kirjailija Anja Snellman. Palkinnot ovat arvoltaan 10 000 euroa ja ne...
5.10.2021
Runoyhdistys Nihil Interitin palkintoraati on valinnut vuoden 2021 runoteokseksi Susinukke Kosolan kokoelman Turkoosi vyöhyke – Tutkielma yksinäisyyden väriopista (Sammakko 2021). Palkintoperusteissa teosta kuvataan ”moni-ilmeiseksi ja taidokkaaksi sukellukseksi yksinäisyyden ja yhteyden teemoihin. Kaiken taustalla vaikuttaa kysymys siitä, kuinka elää merkityksellistä elämää nykykapitalismin...
14.9.2021
Pajtim Statovcin (s. 1990) romaani Bolla (Otava 2019) julkaistiin hiljattain Yhdysvalloissa, ja se on saanut osakseen monia ylistäviä arvioita. Statovcia on kutsuttu suureksi lahjakkuudeksi ja hänen kirjallisia kykyjään "pettämättömiksi". Kirkus Reviews -kirjallisuuslehti valitsi Bollan kuuden finalistin joukkoon 328 kaunokirjallisen teoksen joukosta lehden nimeä kantavan kirjallisuuspalkinnon...
9.9.2021
Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Seuran hallituksen nimeämä valintaraati nimeää voittajan. Ennen voittajan valintaa raati valitsee palkinnon saajiksi enintään kahdeksan ehdokasta, jotka julkistetaan Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtumassa. Botnia-palkinto jaettiin ensimmäisen...

Sivut