Kaikki toimituksen artikkelit

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

13.1.2014
Vuonna 2010 perustetun Artbox Irja -pienkustantamon johtaja Irja Aro-Heinilä oli sähköpostitse haastateltavana. Kysyin häneltä pienkustantamon arjesta ja toiminnasta sekä kirjoittamisesta, sillä Aro-Heinilä on myös kirjailija. Minkälaista kirjallisuutta Artbox Irjan kautta julkaistaan? "Opin viimeisessä työpaikassani ennen eläkkeelle jäämistäni tekemään kirjoja. Toimitin niitä monta. Siitä jäi...
3.1.2014
Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai Savonia-kirjallisuuspalkinnon esikoisromaanistaan Pihkatappi. Kuopion kaupunki jakaa palkinnon aina 2. tammikuuta, Aapelin päivänä. Pihkatappi-kirja kuvaa maaseudun murrosta ja on samalla nuoren miehen kasvutarina. Palkintoraadin mukaan Heikkinen kuvasi kirjassa ansiokkaasti ja elävästi Suomen lähihistoriaa ja suurta yhteiskunnallista murrosta pienen kylän kautta...
7.1.2014
Kevään 2014 uutuuskirjoissa voi nähdä historiallisen romaanin vahvan suosion jatkuvan edelleen, kuten viime vuoden Finlandia-ehdokaskirjoistakin oli nähtävissä. Monissa kirjoissa keskitytään erityisesti historian murrosvaiheisiin, jotka ovat monesti kokijoilleen synkkiä ja traumatisoivia. Myös maahanmuutto ja sen vaikeudet sekä pakolaisten kokemukset kotimaassaan tulevat esille. Lisäksi esiin...
7.1.2014
Vuoden 2014 alun lasten- ja nuortenkirjallisuudessa näkyvät vanhat trendit: suositut sarjakirjat, fantasia- ja hevoskirjat ovat edelleen pinnalla. Jonkin verran kuitenkin rajojen rikkomista ja kirjallisia kokeilujakin on nähtävissä. Lastenkirjat ovat edelleen opettavaisia ja soveltuvat luettavaksi erilaisissa elämäntilanteissa. Listauksessa esiintyvien kirjojen tiedot ovat peräisin BTJ:n...
13.12.2013
Runebergin päivänä 5. helmikuuta jaettavan Runeberg-kirjallisuuspalkinnon saajaksi on ehdolla kahdeksan teosta, joiden joukossa on muun muassa Finlandian voittanut Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Ehdokaskirjoista löytyy romaaneja, runokokoelmia, novellikokoelma ja omaelämäkerrallinen teos. Ehdokkaat ovat: Kaisa Ijäs - PakopisteRiitta S. Latvala - Ahtaan paikan kammoMiki Liukkonen - Lapset...
13.12.2013
Suomen nuorisokirjailijat ry julkisti tänään ehdokkaat seuraaviksi Topelius-palkinnon ja Arvid Lydecken -palkinnon saajiksi. Topelius-palkinnon ehdokkaat ovat: Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous. WSOY 2013Jyri Paretskoi: Shell´s Angels. Karisto 2013Hellevi Salminen: Hello I love you. Otava 2013Jussi Siirilä: Barrikadikesä. Gummerus 2013Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet. Tammi 2013 Arvid...
19.12.2013
Suomalaiset kirjailijat vaikutteina Kansallisromantiikkaa Suomalaista kirjallisuutta käsitellessä on hyvä aloittaa kansalliseepoksestamme, Elias Lönnrotin kokoamasta Kalevalasta. Sen pohjalta ovat musiikkia tehneet niin klassisen kuin populaarinkin musiikin edustajat. Klassiselta puolelta merkittävin on tietysti Jean Sibelius, jonka tunnetuimmista sävellyksistä 12 perustuu Kalevalaan tai on...
19.12.2013
Kauhua ja punkia sekä ystävyyttä sarjakuvantekijän kanssa Spefin alla olevista kirjallisuuden lajeista ovat toki ammentaneet muutkin kuin metallistit. Stephen Kingin kauhuklassikosta Pet Sematary (suom. Uinu, uinu lemmikkini) tehtyyn elokuvaversioon teki punk rock –yhtye Ramones kappaleen, josta tuli yksi heidän tunnetuimmistaan. Tieteiskirjallisuuden puolelta puolestaan George Orwellin...
19.12.2013
Johdanto Kirjallisuus on aina inspiroinut muusikoita tavalla tai toisella. Bändien ja kappaleiden nimet sekä lyriikoiden aiheet ovat monesti suoraan lainattuja tai ainakin saaneet vaikutteita kirjoista tai kirjailijoista. Oma lukunsa ovat myös musiikkiteokset, jotka on sävelletty kirjojen näyttämö- tai elokuvaversioihin. Koska sekä musiikki että kirjallisuus ovat itselleni hyvin tärkeitä...
5.12.2013
Netta Walldén on saanut kirjastaan Ruben ja Ratikkaralli Lounais-Suomen Kirjailijoiden jakaman Anni Polva -tunnustuspalkinnon. Ruben ja Ratikkaralli on sarjan kolmas kirja. Walldén (s. 1973) on klaukkalalainen lastenkirjailija ja äidinkielenopettaja. Raati kiitti kirjaa mm. seuraavasti: ”Netta Walldénin Ruben ja Ratikkaralli on riemastuttavan hauska kirja, jonka huumori puree niin lapsiin kuin...
5.12.2013
Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai tänä vuonna Riikka Pelo romaanillaan Jokapäiväinen elämämme. Kirja on tekijän toinen. Palkinnonsaajan valitsi tänä vuonna Helsingin kaupunginteatterin johtaja Asko Sarkola. Palkinto on arvoltaan 30 000 euroa. Sen jakaa vuosittain Suomen Kirjasäätiö. Finlandia-palkinto perustettiin vuonna 1984. Aluksi siitä kilpailivat kaunokirjallisuuden lisäksi myös esseet...
29.11.2013
Kalevi Jäntin säätiön vuosittain nuorille kirjailijoille myöntämä palkinto jaettiin tänä vuonna kolmelle kirjailijalle. Antti Heikkinen (s. 1985) palkittiin esikoiskirjastaan Pihkatappi (Siltala). Kustantaja kuvailee romaanin olevan "nuoren miehen omintakeinen kehityskertomus ja sukusaaga, riemastuttavan persoonallisella otteella kirjoitettu sukupolviromaani, matka maalta kaupunkiin ja takaisin...
28.11.2013
Suomen Kirjasäätiön lasten- tai nuortenkirjalle myöntämän Finlandia Junior -palkinnon sai tänä vuonna Kreetta Onkeli kirjastaan Poika joka menetti muistinsa. Voittajan valinnut Duudsonit-ohjelmasta tuttu Jarno "Jarppi" Leppälä kehuu Onkelin teosta sen ovelasta tavasta käyttää muistinmenetystä välineenä ennakkoluulojen käsittelemiseen. Leppälän mukaan romaani kommentoi sitä, miten nuoret laitetaan...
22.11.2013
Ensimmäinen suomalainen runouden verkkolehti Jano on julkaistu. Se on luettavissa ilmaiseksi osoitteessa www.janolehti.fi. Jano-lehden päätoimittajat ovat runoilijat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Johanna Venho. Jano on suunnattu sekä suurelle kirjallisuudesta kiinnostuneelle yleisölle että nykyrunouden harrastajille ja tekijöille. Päätoimittajat kertovat:"Tavoitteemme on luoda sekä aikaan...
21.11.2013
Työtä kirjallisuuden puolesta jo 70 vuotta - Suomen vanhin maakunnallinen kirjailijayhdistys Pirkkalaiskirjailijat ry on yhä voimissaan Pirkanmaan kirjailijat yhteen kokoava Pirkkalaiskirjailijat ry täyttää seitsemänkymmentä vuotta vireänä ja aktiivisena kulttuurivaikuttajana. Suomen vanhimman maakunnallisen kirjailijayhdistyksen jäsenmäärä on vahvassa nousussa. Suomen ensimmäinen maakunnallinen...

Sivut