Eino Leino -palkinto 2018 Kirsi Kunnakselle

Ajankohtaista
23.3.2018

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Palkintoraati, johon kuuluvat Leena Krohn, Seppo Puttonen, Iris Schwanck ja Miia Toivio, myöntää vuoden 2018 Eino Leino -palkinnon Kirsi Kunnakselle.
 
Raadin perustelut:
Vuoden 2018 Eino Leinon palkinto myönnetään Kirsi Kunnakselle hänen ansioistaan runouden uudistajana, lastenkirjallisuuden kehittäjänä ja lukemisen edistäjänä.
Kunnas nousi runoutemme uudistajaksi ja suunnannäyttäjäksi jo esikoisteoksellaan Villiomenapuu, ja Tiitiäisen satupuu puolestaan nosti vapaalla riimittelyllään kotimaisen lastenrunouden uudelle tasolle. Kunnaksen runoissa sanoilla leikittely yhdistyy huumoriin ja anarkistiseen filosofointiin. Hänellä oli merkittävä rooli sodan ryvettämän kielen uudistajana. Kunnaksen vahva kielen taju näkyy myös hänen lukuisissa suomennoksissaan.
 
Lasten- ja nuortenkirjoillaan Kunnas loi uskoa onnelliseen tulevaisuuteen. Hänen runonsa puhuttelevat lasten lisäksi aikuisia. Niissä korostuu luonnon tärkeys ihmiselle.
 
Kirsi Kunnaksen omaperäinen riimittely on luonut perustaa myös kotimaiselle rocklyriikalle.
 
Eino Leino -palkinto on vuonna 1947 perustetun Eino Leinon Seuran palkinto, jota on jaettu vuodesta 1956. Palkinto myönnetään joko arvokkaana pidettävästä toiminnasta kirjallisuuden ja kulttuurin alalla tai erittäin arvokkaasta teoksesta. Palkinto on arvoltaan 5 200 euroa ja se sisältää myös kunniakirjan ja pronssisen mitalin. Rahapalkinnon kustantaa Suomen Kirjasäätiö. 
 
Lisätietoja: 
 
Katja Kyllönen