Jack Kerouac: uudistaja ja beat-ikoni

Kirjahylly

6 kirjaa

17.3.2022
|Kaikki kirjahyllyt

1900-luvun kirjallisuuden keskeisen uudistajan Jack Kerouacin (1922-1969) syntymästä tuli 12. maaliskuuta kuluneeksi 100 vuotta. Kerouacia ja koko beat-sukupolvea on vuoroin hehkutettu, moralisoitu ja moitittu seksistisiksi ja taantumuksellisiksi. On kuitenkin syytä huomoida, että beat-liike raivasi reittiä kulttuurin vapautumiselle nykyaikaa ahtaammassa ilmapiirissä. Onneksi kirjallisuus ja kirjat pystyvät myös ylittämään typistävät keskustelut sujuvasti. Matkalla-teos virittää yleisinhimillisen vapauden taajuuden, johon heittäytymällä voi kokea maailman peittelemättömän mielipuolisuuden, nolouden, herkkyyden ja irrationaalisuuden. Kerouacin teksti on lauseiden kiitoa, polveilevaa pauketta ja sykettä, ilon ja kärsimyksen villiä duettoa. Teoksissaan Kerouac antaa lukijalle mahdollisuuden heittää mielikuvituksettoman normatiivisuuden syrjään - kaunistelematta sitä, että tässä epämääräisessä kaipuussa voi astua harhaankin.

Matkalla: Matkalla kertoo Kerouacin (kirjassa Sal Paradise) ja hänen ystävänsä Neal Cassadyn (Dean Moriarty) tekemistä matkoista Yhdysvaltojen ja Meksikon alueella. Muillekin teoksen henkilöille on olemassa selkeät tosielämän vastineet.

Desolationin enkelit: Jack Duluoz etsii sielunrauhaa Desolation Peakin luonnosta Mexico Cityn ja New Yorkin sykkeeseen sekä Marokon Tangeriin, josta sankari palaa Ranskan ja Englannin kautta takaisin Amerikkaan. Duluoz punnitsee buddhalaisuuden ja katolisuuden puolia monelta kantilta.

Tuuliajolla Big Surissa: Jack Kerouacin ehkä suorimmin omaelämäkerrallinen romaani. Loistelias ja koskettava tarina lahjakkaasta, mutta itsetuhoisesta Jack Duluozista, joka on lopen kyllästynyt beat-ikonin maineeseensa, sekä toilailuunsa viinan ja naisten kanssa.

Dharmapummit: Romaani, jonka väitetään vaikuttaneen olennaisesti Yhdysvaltojen nuorten "rinkkavallankumoukseen" 1960-luvulla. Dharmapummit ruotii länsimaista järjestelmää ja henkii buddhalaisuutta vuorikiipeilyineen ja mietiskelyineen.

Maanalaiset: Kolmessa vuorokaudessa vuonna 1958 kirjoitettu romaani syntyi samanlaisen hurmioituneen inspiraation purkauksena kuin vuotta aiemmin ilmestynyt Matkalla. Maanalaiset on 1950-luvun San Franciscon underground-porukkaan kuuluneiden Leo Percepiedin ja Mardou Foxin myrskyisän suhteen ympärille kietoutuva tarina pimeiltä kujilta, savuisista huoneista ja jazz-kuppiloista, taiteilijoista, näkijöistä ja seikkailijoista.

Tristessa: Traaginen romaani Beat Generationin kuninkaan alter egon suhteesta meksikolaistytön kanssa boheemissa Mexico Cityssä.