Keskustelu

TuomasA

21.1.2021

Sympaattinen nuorten säeromaani, jonka henkilöistä välittyy kaikessa kipuilussaankin suloinen kuva. Iina koettaa pitää huolta villistä Dodosta (joka ei ole sukupuuttoon kuollut eläin mutta jotain maagista kuitenkin) ja masentuneesta poikaystävästään Tuukasta. Äkkiä hänet lähetetään maalle etäiseksi jääneen isän luokse, koska koulu on alkanut kaiken huolehtimisen myötä mennä miten sattuu. Tuukka ja Iinan ystävä Sara katsovat Dodon perään sillä aikaa, eivätkä Iinan tunteet olekaan niin yksinkertaisia kuin aluksi vaikuttaa. Mukavaa, sujuvaa luettavaa, ja säemuotoinen kerronta toimii kirjassa varsin hyvin. Otsikoiduista episodeista muodostuu omia kokonaisuuksiaan samaan tapaan kuin Acevedon Runoilija X -teoksessa.

”Sen leikkisyys oli musta hauskaa, / kunnes sen voimat kasvoi / ja se oppi lentämään.” (s. 13)

”Viha vaatii voimia. Se on aktiivista tekemistä. / Mut on vaan suljettu tähän tilaan.” (s. 22)

”Uutta valokaarta sydämeen / mä en nyt kaipaa.” (s. 87)