Suomalaisten kirjablogien uusimpia päivityksiä

Tälle sivulle on koottu kotimaisten kirjablogien uusimpia päivityksiä. Mukana on kirja-arvioita sisältäviä suomalaisia blogeja, joista on saatavilla rss-syöte.

25.9.2023 | Blogi: Kirsin kirjanurkka
Arvostelukappale Balli Kaur Jaswalin romaanista Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut tupsahti postilaatikkooni jo viime vuonna, mutta vasta nyt tulin tarttuneeksi siihen (äänikirjaversiona, mistä jutun lopussa vähän lisää). Ilmeisesti olen pikaisesti katsonut vain kirjan kansikuvan ja nimen malttamatta kurkistaa takakanteen, ennen kuin...
25.9.2023 | Blogi: Kirjasähkökäyrä
  Ruskea pitsihuvila näyttää ylväältä seistessään vihreällä kukkulalla kookkaiden mäntyjen ympäröimänä. Sen valkeat puitteet ja vuorilaudat pyöristettyine kulmineen luovat satumaista hohtoa ja saavat talon näyttämään kutsuvalta.Ruotsalaisen Carin Gerhardsenin Piparkakkutalo alkaa suloisesti pitsihuvilan pihamaalta, kun esikoulupäivä...
24.9.2023 | Blogi: Amman lukuhetki
Kuva: Kuopion kaupunginteatteri Karri LämpsäJohtuuko se vain äskettäin täyttämästäni 40 ikävuodesta, vai onko muidenkin mielestä vaihdevuodet aiheena nyt jotenkin erityisen paljon esillä julkisuudessa? Lehdissä kirjoitetaan vaihdevuosioireista, jotka jäävät liian usein tunnistamatta ja Ylellä alkoi Johanna Vuoksenmaan draamakomedia Hormonit! Myös...
24.9.2023 | Blogi: Kirjakaapin avain
Antti Järvi: Minne katosi Antti Järvi? Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun Karjalaan jääneistä374 s., Gummerus 2023Kun Antti Järven teos Minne katosi Antti Järvi? osui ensimmäisen kerran uutuuskirjojen pinosta käsiini, ihmettelin lähinnä saman nimen toistumista kannessa. En lukenut pienemmällä lukevaa lisäystä Kertomus...
24.9.2023 | Blogi: Kirjallisia
Lauseiden pitää olla yksinkertaisia ja tosia. Ja kirjoitettu repliikki ei saa näyttää kirjoitetulta, mutta ei se myöskään saa olla sanotun repliikin kopio. Se on jotain siltä väliltä, ja sillä täytyy aina olla jokin tarinaa eteenpäin vievä merkitys. Tällaisten maksiimien mukaan Antti Tuuri sanoo kirjoittavansa teoksessaan Kuinka kirjoitan romaanin...
24.9.2023 | Blogi: Hemulin kirjahylly
Valérie Perrin: Vettä kukilleRanskankielinen alkuteos Changer l'eau des fleurs (2018)Suomentanut Saara PääkkönenWSOY 2023473 s.  Ensin Violette Toussaint oli miehensä kanssa puominvartijana, tarkoittaen sitä että Violette hoiti paitsi kodin myös jokaisen puomin noston ja laskun. Kun Ranskan viimeinen käsikäyttöinen puomi automatisoitiin,...
24.9.2023 | Blogi: Kirjarouvan elämää
Supo on palkannut Henna Björkin erikoistehtävään. - Ammattirikollinen on kadonnut kotoaan. Mitä hänelle on tapahtunut? Kuljettajana toimivan Princen täytyi olla sisältä hiekkaa, sillä koko aikana tämä oli vain kerran koskenut etupenkillä olevaan vesipulloonsa. Christian Rönnbacka: Jahti, 318 s. - ilm. 2023 - 2. osa Henna Björk - sarjaan...
24.9.2023 | Blogi: Kirjapöllön huhuiluja
Sitruunapuiden aika: Zoulfa Katouh. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2023Englanninkielinen alkuteos (2022): As Long as the Lemon Trees Grow. Kansi: David Curtis, Laura Lyytinen"Koskettava romaani 18-vuotiaasta syyrialaistytöstä, Salamasta, hänen perheestään ja hänen ensirakkaudestaan.Salaman on päätettävä jääkö hän Syyriaan auttamaan...
Kaikeksi onneksi Muriel Sparkilla on ollut pitkä kirjailijaura: tämä on 18. lukemani kirjansa, ja vielä olisi tuotantoa jäljellä...Ja taas aloittaessa ei oikein tiedä minne päädytään: kirja alussa kaksi Kensingtonin ja Hampsteadin alueen poikamiestä keskustelee pakasteherneiden hinnoista, sitten tarinaan ilmestyy lisää poikamiehiä, ja muutama...
24.9.2023 | Blogi: Hyllyy
Tajusin juuri, että on yllättävän pitkä aika siitä, kun viimeksi lukujonoon on eksynyt sellainen kotimainen tekijä, joka on itselleni aivan täysi uusi tuttavuus. Nyt kuitenkin taas ollaan ilahduttavasti pitkästä aikaa uuden äärellä, kun Suvi Siprosen debyyttiteos Routa on juuri nähnyt päivänvalon. En tunne tekijän taustaa pidemmältä ajalta,...
24.9.2023 | Blogi: Kirjojen kuisketta
John Grisham: Tuomarin lista. WSOY. 2022. Englanninkielinen alkuteos The Judge's List. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. 348 sivua.Lacy Stoltz, joka työskentelee Floridassa Tuomarikunnan eettisessä tutkintolautakunnasssa, on väsynyt ja kyllästynyt työhönsä. Lautakunnan rutiinit tuntuvan rapautuvan, ei ole kunnon johtajuutta ja ennen kaikkea on...
24.9.2023 | Blogi: Jokken kirjanurkka
 Keijo Leppänen: Keihäsmies, Tero Pitkämäen elämä, Tammi 2020, sivumäärä 231 ja lisäksi tilastot, hakemistot ja valokuvat.Tero Pitkämäki (s. 1982 Ilmajoki) on 2000-luvun suomalainen keihäsmies, jos katsoo arvokisamitalien määrää, olympiapronssi, MM-kulta, hopeaa ja pronssia, EM-hopeaa ja pronssi. Lisäksi Pitkämäki on voittanut 10...
23.9.2023 | Blogi: Kirjat kertovat
 Kustantaja: Aktuaali koulutuspalvelu Julkaisuvuosi: 2022Sivumäärä: 227 s."Ryhmän ohjaaminen on tavoitteellista, aktiivista, dialogista, osallisuudesta ja vertaisuudesta voimaa ammentavaa ammatillista tapaa toimia ryhmän ja sen yksilöiden hyväksi ymmärtäen kontekstin mukanaan tuomat vaateet."Voimavarakeskeinen ryhmän ohjaaminen on paljon...
23.9.2023 | Blogi: Kirjojen kuisketta
 Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa - Väärässä olemisen historia. Siltala. 2023. Kansi Jenni Saari. 267 sivua. Arvostelukappale kustantajalta"Äitisi Anna Heleena sanoi sinulle, kun olit teini: "Minulla ei oo millonkaan nuoruutta ollut." Sinä sanoit minulle, kun minä olin teini: "Siihen loppu minun nuoruus kun sinut sain."Sirpa Kähkönen muistelee...
23.9.2023 | Blogi: Kirsin kirjanurkka
 Taidemaailma on vaaroja täynnä.   Kuvien takana kuolema on porvoolaisen Jaana Lehtiön kymmenes pullalle persosta rikoskomisario Juha Muhosesta kertova dekkari mutta ensimmäinen, jonka minä sarjasta luin. Muutenkin toimin tämän kirjan suhteen vähän takaperoisesti, sillä loppukiitoksissaan itsekin Porvoossa oppaana toimiva Lehtiö...
23.9.2023 | Blogi: Kirsin Book Club
Ensi-iltayleisö pongahti spontaanisti ylös kiittämään, kun Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin -esitys oli päättynyt, ja syystä. Kansallisteatterin suurella näyttämöllä oli seurattu kolmivuotiaana Suomeen tulleen Ujuni Ahmedin kasvutarinaa alistetusta somalitytöstä rohkeaksi tyttöjen oikeuksien puolustajaksi. Oli nähty pelkoa ja rohkeutta,...
23.9.2023 | Blogi: Kirjasähkökäyrä
 Oli syksyinen maanantaiaamu niinä aikoina, jolloin kaikki ei vielä ollut muuttunut toiseksi. Oli syksyinen maanantaiaamu. Ja tarkoitan täysin, mitä sanon. Sillä kaikista pirullisista päivistä poliisilaitoksella on maanantai pahin.Mika Waltarin (1908-1979) klassikkodekkari Komisario Palmun erehdys sopi todella hyvin tähän syksyiseen aamuun,...
22.9.2023 | Blogi: Kirjallisia
Saimme kutsun Teatteri Akselin Tarpeettomia ihmisiä -näytelmän ennakkonäytökseen. Sepä mukavaa, ajattelin. Olinhan lukenut tuon Reko Lundánin romaanin joskus kaksikymmentä vuotta sitten. Mukava nähdä muistanko siitä jotain. No enpä muistanut, mitään. Ensinnäkin en ole lukenut Tarpeettomia ihmisiä -nimistä romaania, koska sellaista ei ole...
22.9.2023 | Blogi: Kirsin Book Club
Taavi Soininvaaran Kuudes marttyyri kertoo kansainvälisestä ekoterroristiryhmästä, joka saastuttaa kuolemaan johtavilla viruksilla Euroopan kivihiilivoimaloita. Terroristit esittävät vaatimuksen, jonka mukaan hiilidioksidipäästöt on saatava nollaan vuoden loppuun mennessä. Pian kuitenkin terroristien perässä eivät ole vain viranomaiset,...
22.9.2023 | Blogi: Kirjarouvan elämää
 Mitä tapahtuu salaisessa huoneessa? Entä vanhassa isossa talossa, jonne perhe muutti?Tämä oli tärkeä päivä, miksi hän ei voisi kerrankin pitää pienen tauon? Hänen neitonsa odotti kotona kaivaten runsaasti hoitoa ja huomiota.Helen Fields: Täydelliset todisteet, 12 t 50 min. - suom. ilm. 2023 - Perfect Remains 2017 - suomentaja: Hanna Arvonen...
22.9.2023 | Blogi: Elämä ja teot
Professori Hannu Toivonen on kirjoittanut uutisten mukaan harvinaisen tervejärkisen kirjan tekoälystä: Mitä tekoäly on? (Teos 2023). Itse kirjaa en ole ehtinyt vielä lukemaan, joten olen vain uutisten varassa. Esimerkiksi HS kertoo kirjasta (vain tilaajille). Toivonen on pyrkinyt kirjoittamaan mahdollisimman kansantajuisesti ja kumoamaan yleisiä...
22.9.2023 | Blogi: Kirjaluotsi
Hän kömpi vaatteet päällä ruskean froteepeitteen alle. Se oli sama kuin 1980-luvulla. Lapsena hän oli nyppinyt siitä lankoja hampaillaan.Hän sulki silmät ja ajatteli: ihmiset ovat erilaisia kaikkialla.Paikan olemus vaikuttaa heihin: äänet, tuulen suunta, sateiden tulokulma ja intensiteetti, valon suhde pimeään. Toisten ihmisten määrä, heidän...
21.9.2023 | Blogi: Kirsin Book Club
Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn ja Kinetic Orchestaran tanssiteos Gravity sai uusintaensi-illan pienellä näyttämöllä 20.9.2023. Olimme ystäväni Millan kanssa katsomassa prima vista -asenteella eli emme yhtään tienneet, mitä odottaa. Vasta matkalla oli selvinnyt esimerkiksi, että esitys kestää vain 45 minuuttia...
21.9.2023 | Blogi: Hemulin kirjahylly
 Aslak Nore: Meren hautausmaaNorjankielinen alkuteos Havets kirkegård (2021)Suomentanut Aki RäsänenGummerus 2023480 s. Aslak Noren ensimmäinen suomennos kiinnosti esittelytekstin perusteella kovasti. Kun aloin sitä lukea, olin ensimmäiset sata sivua hämmentynyt. Missä ovat takakannessa mainitut Hurtigrutenin haaksirikko vuonna 1940 ja kadonnut...
21.9.2023 | Blogi: Kirjasta kirjaan
”Onko PIPPELI vai onko littana?” Chen Pingping syntyi kahdesti kiellettynä tyttönä Kiinassa ja raatoi lapsityöntekijänä Suomessa. Myöhemmin Jenni Chen-Yenin sinnikkäät ponnistelut kantavat hänet monenlaisten vaikeuksien yli. Vaula Norrena kertoo elävästi hänen uskomattoman tarinansa kirjassaan Littana – Kielletyn lapsen tarina. Kiinassa yhden...

Sivut