Suomalaisten kirjablogien uusimpia päivityksiä

Tälle sivulle on koottu kotimaisten kirjablogien uusimpia päivityksiä. Mukana on kirja-arvioita sisältäviä suomalaisia blogeja, joista on saatavilla rss-syöte.

1.4.2024 | Blogi: Kirjarouvan elämää
 Tammi - maaliskuun luetut ja kuunnellut kirjat - listattuna.Tänä vuonna jää pois kansikuvalliset kolmen kuukauden kirjakoosteet.Suurin osa jo arvioitu ja loput julkaise aikanaan lyhyenä tai pidempänä versiona. Äänikirjat ainakin (lähes) aina vain lyhyesti, sillä en tee niistä muistiinpanoja. Tammikuun luetut ja kuunnellut.Ä = äänikirja...
1.4.2024 | Blogi: Kirjapöllön huhuiluja
 Luin Leigh Bardugon Alex Stern -trilogian toisen osan Helvettiin ja takaisin. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan ajatuksiani tästä ja aiemmasta osasta.
1.4.2024 | Blogi: Kirjakaapin kummitus
En halua puhua sinusta enkä kuunnella kun muut puhuvat sinusta. Se on tietenkin klisee: me puhumme kuolleista, jotta muistaisimme heidät, jotta pitäisimme heidät elossa sillä ainoalla tavalla johon kykenemme. Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän ihmiset sinusta puhuvat – esimerkiksi muistotilaisuuden esiintyjät, ihmiset jotka rakastivat...
Punainen  ja valkoinen ruusu liittyvät teoksen juoneen  Barclay: valkeat sisaretAlkuteos: The White Ladies of Worcester: A Romance of the Twelfth Century Suom. Toivo Wallenius WSOY, 1919Luettu Projekti Gutenberg -versiona Florence Barclayn Valkeat sisaret tai Valkoiset sisaret sijoittuu kahdennelletoista (1100)-luvulle,...
1.4.2024 | Blogi: Lukutoukan luetut sivut
 Erossa olemisen käsitteleminen Kumma, 2024, kovakantinen, 54 s. Kuvittanut Linnea Bellamine Fannin äiti on lähdössä reissuun yön yli ja Fanni jää ystäviensä luo yökylään. Vaikka luvassa on kivaa, iskee silti ikävä ja huoli, jos äidille sattuukin jotain. Tai mikä pahempaa, Fannille itselleen eikä äiti ole paikalla. Kun vielä Lilli ja Lenni...
1.4.2024 | Blogi: Kirjat kertovat
 Kustantaja: OtavaJulkaisuvuosi: 2024Sivumäärä: 93 s.Anna-Leena Härkönen kirjoittaa sumeilematta kaikesta. mistä hän on ärtynyt, huvittunut tai huolestunut.  Miksi äidit istuvat aina syytettyjen penkillä? Miksi ravintola tarjoaa friteerattua jäkälää tai punajuuripölyä, niin että kotona on voideltava meetvurstileipä? Onko...
1.4.2024 | Blogi: Tarukirja
 Tutkijat Sanna Nyqvist ja Outi Oja ovat kirjoittaneet väärennöksiin paneutuvan tietokirjan Kirjalliset väärennökset. Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia. Kirja jakaantuu kolmeen osaan: I Väärennösten maailma, II Väärennöksiä eurooppalaisessa kirjallisuudessa, III Väärennöksiä kotimaisessa kirjallisuudessa.Ensimmäisessä osassa on...
James Hadley Chase - No Orchids for Miss BlandishAntoine de Saint-Exupéry - Vol de nuit Tiziano Scarpa - Stabat MaterHelvi Hämäläinen - Suden kunniaEric-Emmanuel Schmitt - MilarepaJohn Williams - StonerAnna Maria Ortese - Evening Descends Upon the HillsErik Orsenna - Dernières nouvelles des oiseauxHeikki Asunta - SudenmarjaTahar Ben Jelloun - L'...
1.4.2024 | Blogi: Amman lukuhetki
 Meidän ja maailman välissä on tarina.En ole tiiliskiviromaanien ystävä, ja mielellään kierrän ne, mutta joidenkin kirjailijoiden kohdalla olen valmis tekemään poikkeuksen. Yksi heistä on Nathan Hill, jonka Nix-romaanista pidin kovasti. Kyseisestä teoksesta kirjoitin, että romaanissa on vaihtoehtoisesti joko liikaa kaikkea tai sitten ei...
1.4.2024 | Blogi: Kirsin kirjanurkka
 Kymmenisen vuotta sitten Riku Karjalainen julkaisi YouTubessa Finland-nimisen huikean hienon timelapse-videon, johon on ikuistettu komeita maisemia lähinnä Pohjois-Suomesta. Neliminuuttisen videon kohdassa 3.21 on muutaman sekunnin mittainen välähdys syysasuisesta Paavolan tammesta, joka sijaitsee Lohjansaaressa Lohjalla. Viimeistään tämä...
1.4.2024 | Blogi: Kirjareppu
 "Älä takerru minuun!"Joel Haahtela: Marijan rakkaus. Otava 2024. 192 s.Tunnistin naisen jo kaukaa. Emme olleet nähneet toisiamme kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Hän seisoi Triesten asemalaiturilla ja odotti yöjunaa.Joel Haahtelan (s. 1972) uuden romaanin Marijan rakkaus avauslause on niin tehokas, että se jää välittömästi mieleen, ja...
1.4.2024 | Blogi: Reader, why did I marry him?
Jos eläisimme maailmassa, jossa eniten puhutaan kirjallisesti laadukkaista ja ylen korkeatasoisista kirjoista puhuisimme taukoamatta Laura Laakson bigmacbethista. Sellaisessa maailmassa emme kuitenkaan elä, vaan jauhamme useimmiten teoksista, jotka ovat ylen lukijaystävällisiä. Kesyjä ja epävaikeita.Kävi niin, että kun bigmacbethista oli enää...
1.4.2024 | Blogi: Kirjojen keskellä
 Joanna Quinn: ValaanluuteatteriWSOY 2024, 560s.Suom. Irmeli RuuskaValaanluuteatteria on kuvattu upeaksi lukuromaaniksi. Minua viehätti jo kirjan nimi sekä kansikuva: valaan kylkiluiden suojaan pystytetty teatteri! Cristabelin isä tuo kotiin uuden morsiamensa. Rosalind on miestään nuorempi ja kaikki alkavat odottaa, että Rosalind...
Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Riikka Erkkohttp://www.blogger....
31.3.2024 | Blogi: Kuunnellut äänikirjat
 Maaliskuu oli taas hyvä kuukausi lukemisen suhteen ja tuli kuunneltua yhteensä.  kirjaa. Kaikki kuunneltuina äänikirjoina. Kuukauteen mahtui kirjoja laidasta laitaa, hyvistä huonohin ja uusista vanhoihin. Kuukauden aikan oli kaksi maratonia ja julkaistiin ensimmäiset tiedot kesän ja syksyn uutuksista.  Lisäksi Helmet-lukuhaaste on...
31.3.2024 | Blogi: Kuunnellut äänikirjat
 Tämä kirja on julkaistu maaliskuussa 2023 ja sen kustantaja on Tammi. Äänikirjan kuuntelin Celiassa. Tämä sopii helmet-lukuhaasteeseen kohtaan: 16. Kirjassa on valokuvia. Joskin äänikirjassa niitä ei näe...*Kasvutarinoita kulttuurien välistäOman paikan etsintää, ulkopuolisuutta ja kulttuurikokemusten runsautta. Lotta-Sofia Saahko...
31.3.2024 | Blogi: Luetut.net
Odottamattomin terkuin ope on kolmas osa Aino Leppäsen koulumaailmaan sijoittuvassa hykerryttävän hauskassa kirjasarjassa. Minulla on tänä pääsiäisenä ollut kevyemmän kotimaisen kirjallisuuden putki, ja päätin vielä tämänkin nautiskella pääsiäispyhien aikana. Romaanin päähenkilö Aisku on nelikymppinen lukion lehtori. Hän on unelma-...
31.3.2024 | Blogi: Haastavaa lukemista
Yöpöydän kirjat -blogissa alkaa puoli vuotta kestävä säeromaanien lukuhaaste.  Jos pidät jo säeromaaneista tai ne eivät ole vielä tuttuja, niin tässäpä juuri sinulle sopiva lukuhaaste! Yhdeksän bingoruutua ja puoli vuotta lukuaikaa - rentoa, vai mitä.  Säeromaanit ovat siis romaaneja, jotka on kirjoitettu säkeiden muotoon. Ne...
    Jos pidät jo säeromaaneista tai ne eivät ole vielä tuttuja, niin tässäpä juuri sinulle sopiva lukuhaaste! Yhdeksän bingoruutua ja puoli vuotta lukuaikaa - rentoa, vai mitä.  Säeromaanit ovat siis romaaneja, jotka on kirjoitettu säkeiden muotoon. Ne voivat olla hyvin runollisia tai sitten vain hieman eri tavalla...
31.3.2024 | Blogi: Satunnainen ohilukija
Saari ajattomuudessaKuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kannen maalaus Lars Hertervik, 1865.Jon Fosse: Morgon och kväll. Uusnorjankielinen alkuteos Morgon og kveld, 2000. Ruotsinnos Urban Andersson. Kannen maalaus Lars Hertervik, 1865. Kansi Nina Ulmaja. 105 s. Albert Bonniers Förlag 2023.Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos."-- där han står bredvid...
31.3.2024 | Blogi: Kulttuuri kukoistaa
Willa Drake on jäänyt leskeksi ja avioitunut toistamiseen: mies Peter saa hänet houkuteltua muuttamaan omille kotikulmilleen Arizonaan, golfkentän viereen. Willa tuntee itsensä yksinäiseksi. Kun hänen toisen aikuisen poikansa, Seanin, ex-tyttöystävä Denise joutuu sairaalaan (ampumistapaus!), Willa päättää auttaa tätä Cheryl-tytön hoidossa....
31.3.2024 | Blogi: Kirjarouvan elämää
Hän halusi huutaa mutta ei uskaltanut. Hän halusi itkeä, ei uskaltanut. Sen sijaan hän hengitti, nopeammin ja nopeammin, joitain pieniä ääniä pääsi ja hän painoi paperin lujempaa suuta vasten. Ne eivät saaneet kuulla häntä. Ne eivät saaneet tietää, miten peloissaan hän oli.Malin Persson Giolito: Sinun käsissäsi, 429 s. - its. dekkari - suom. ilm....
31.3.2024 | Blogi: Kuunnellut äänikirjat
Tämä kirja on julkaistu 29.3.24 ja sen kustanaja on Tammi. Äänikirjan pituus on 15 tuntia ja sen lukee Toni Kamula. Jane Harperin kirjat tästä linkistä. *”Jane Harperin Australiaan sijoittuvista jännäreistä ei voi olla pitämättä.” STEPHEN KINGRakastetun Aaron Falkin paluu! Kiehtovien ihmiskohtaloiden taituri Harper tarjoilee tunnelmallisen...
31.3.2024 | Blogi: Ruusun nimi
Rebecca Rossin Divine Rivals (2023) on kaunis ja täynnä lämpöä. Kaksi nuorta kilpailee kolumnistin työstä sanomalehden toimituksessa. Iris Winnow on juuri ja juuri 18, köyhän ja alkoholismin kanssa taistelevan yksinhuoltajaäitin tytär. Hänen veljensä on liittynyt sotaa, eikä hänestä ole sen koommin kuultu. Roman Kitt puolestaan on hivenen vanhempi...
31.3.2024 | Blogi: Kirsin Book Club
Joel Haahtelan kirjoilla on erityinen ominaisuus: ne eivät jätä rauhaan. Ei jättänyt hänen uusinkaan pienoisromaaninsa Marijan rakkaus, kun luin sen ensimmäisen kerran, nopeasti ja huonosti keskittyen. Haahtelan kirjat ovat monitasoisia ja minua jäi vaivaamaan, etten päässyt kirjaan tarpeeksi syvälle. Vasta luettuani kirjan uudelleen pystyin...

Sivut