Kirjasammon talvivinkit: kaksi kirjaa Istanbulista

Kaksi kirjaa Istanbulista: Valkoinen elefantti ja Eevan kolme tytärtä

Ajattelen Istanbulia joka päivä. Ihmiset varmasti kävelevät moskeijoiden pihoilla tietämättä ja näkemättä. He otaksuvat mieluummin, että heidän ympärillään olevat rakennukset ovat olleet paikoillaan Nooan ajoista asti. Eivät ne ole. Me rakensimme ne: muslimit ja kristityt, käsityöläiset ja kaleeriorjat, ihmiset ja eläimet, päivästä toiseen. Mutta Istanbul on kaupunki, joka unohtaa helposti. Siellä asiat kirjoitetaan veteen, lukuun ottamatta mestarini töitä, jotka on kirjoitettu kiveen.

Elif Shafakin romaani Valkoinen elefantti (2014, julkaistu suomeksi 2016) sijoittuu 1500-luvun lopun Istanbuliin, osmanien suurvaltakuntaan. Intialainen Jahan jättää kotinsa 12-vuotiaana ja lähtee merimatkalle Istanbuliin valkoisen elefanttinsa, Chotan, kanssa. Elefantti on lahja sulttaanille, Jahan taas salamatkustaja, joka tulee luvanneeksi kähveltää merikapteenille rikkauksia sulttaanin palatsista. Perillä Jahan ja elefantti asettuvat muiden eläintenhoitajien sekaan sulttaanin hoviin, missä Jahan tapaa tulevan mestarinsa, valtakunnan pääarkkitehti Sinanin. Elefantinhoitaja pääsee Sinanin oppiin ja innostuu arkkitehtuurista ja tieteistä.

Jahanin elämäntarinan ytimessä on oman tien löytäminen: tullakseen arkkitehdiksi Jahanin on luovuttava kostoaikeestaan väkivaltaista isäpuoltaan kohtaan. Lisäksi Jahanin on ennen pitkää uhmattava merikapteenia, joka pakottaa hänet varastamaan palatsista. Näistä häiriötekijöistä päästyään Jahan voisi keskittyä ainoastaan opintoihinsa. Päätä kuormittava menneisyyden painolasti häiritsee Jahania, joka raataa koulutuksensa eteen sulttaanin keksiessä hänelle milloin mitäkin lisähommia: valkoinen elefantti kantaa Jahanin selässään sotaan, rakennustyömaalle, sirkusesityksiin sekä läpi ruton ja muiden suurkaupunkia vaivaavien epidemioiden. Samaan aikaan sulttaanin tytär, prinsessa Mihrimah, kiinnostuu valkoisen elefantin tarinasta. Mihrimah kiinnostuu myös elefantinhoitajasta, joka luonnostelee prinsessan muotokuvia hiekkaan ja tiilenpaloihin, kaikille löytämilleen alustoille.

Istanbul on loppumaton tarinoiden runsaudensarvi. Elif Shafakin kirjoissa, kuten Orhan Pamukin tai vaikkapa Mika Waltarin Istanbuliin sijoittuvissa teoksissa Istanbul on enemmän kuin tarinan miljöö. Se on syy ja seuraus tapahtumille, joita Istanbulin äänet, maut, värit ja hajut vauhdittavat. Valkoinen elefantti on historiallinen romaani, jossa Istanbulin “72 ja puoli heimoa” asuvat rinnakkain ja ylläpitävät sulttaanin valtavaa imperiumia.

Kirjaa on kuvailtu Independent-lehdessä Shafakin “kunnianhimoisimmaksi” ja “parhaimmaksi” teokseksi sen mielikuvituksellisen juonen vuoksi. Jahan löytää itsensä yhtenä hetkenä Roomasta Michelangelon ateljeesta, toisena taas istanbulilaisesta vankityrmästä. Väkivaltainen kohtalo uhkaa 1500-luvulla kaikkia, niin eliittiä kuin hierarkkian alimmaisiakin. Raa’an kohtalon kärsii kirjassa esimerkiksi sulttaanin siskon mies, joka uhkaa väkivalloin ylhäistä vaimoaan. Kuka vain sulttaanin tai kansan mielestä huonoa onnea tuova henkilö voidaan teloittaa tai karkottaa. Ihmisiä sekä rangaistaan että armahdetaan yhtäläisellä mielivaltaisuudella.

Shafakin uudempi teos, Eevan kolme tytärtä (2016, julkaistu suomeksi 2018), taas sijoittuu ilmestymisvuotensa Istanbuliin ja kertoo kaunistelemattoman tarinan nyky-Turkin poliittisesta ilmapiiristä. Peri-niminen nuori tyttö on aina kahden vaiheilla: yleensä sekulaarin isänsä ja hartaan uskonnollisen äitinsä. Peri myötäelää myös kahden veljensä surulliset mutta päinvastaiset kohtalot kotimaassaan: Umut on hyvää vauhtia radikalisoitumassa valtiota vastaan, kun virkavalta hakee hänet väkivalloin kodistaan vankilaan. Hakan taas valitsee valtion tien ja ihastuu patriarkaaliseen järjestykseen. Teoksen kantava teema on hakea elämän suuriin kysymyksiin vastauksia, joita Peri etsii Jumalasta ja koulutuksesta.

Muut lapset vaikuttivat yhtä keveiltä ja suoraviivaisilta kuin leijat, joita he toisinaan lennättivät. He leikkivät kaduilla, vitsailivat koulussa ja ottivat jokaisen päivän vastaan sellaisena kuin se oli, mutta epätavallisen kiihkeä ja sisäänpäin kääntynyt Nazperi Nalbantoglu etsi vimmatusti Jumalaa. – – Jos Peri vain pystyisi ratkaisemaan Jumalan arvoituksen, hän voisi tehdä tyhjänpäiväisestä merkityksellistä, hulluudesta viisautta ja kaaoksesta järjestystä ja saattaisi myös oppia olemaan onnellinen.

Peri tekee isänsä iloiseksi ja äitinsä huolestuneeksi lähtiessään opiskelemaan Oxfordin yliopistoon, missä hän tapaa iranilaisen Shirinin ja egyptiläis-amerikkalaisen Monan. “Eevan kolme tytärtä”, eli menevä, kapinallinen ja suorapuheinen Shirin, uskovainen hyväntekijä ja feministi Mona sekä epävarma ja moniulotteinen Peri ystävystyvät keskenään. Heitä kaikkia yhdistää kahden kulttuurin keskellä kasvaminen: islamilaisen ja kristityn, itämaisen ja länsimaisen tai uskonnollisen ja sekulaarin.

Peri istui paikoillaan tietämättä, mitä sanoa. Hän ja Shirin olivat syntyneet muslimimaissa ja kasvaneet samankaltaisissa kulttuuriympäristöissä. Silti hän oli aivan erilainen kuin Shirin, joka näytti olevan sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa.

“Vau, kuulostaa siltä, että olet ihastunut opettajaasi”, Peri sanoi. Hän ei voinut olla

lisäämättä: “Eikö se ole väärin?”

Shirin keikautti päänsä takakenoon ja nauroi raikuvasti. “Voi kuule, se on todella

väärin. Heitä minut vankilaan!”

Eevan kolme tytärtä sopii nuoremmalle lukijalle kuin Valkoinen elefantti. Eevan kolmesta tyttärestä tarinan keskiössä on loppujen lopuksi ainoastaan päähenkilö Peri. Vaikka takakansiteksti lupailee kertomusta kolmen nuoren naisen erilaisesta suhtautumisesta islamiin, Shirinin ja Monan hahmot jäävät taustalle yksiulotteisina sivuhenkilöinä, joiden tarkoitus on luoda kontrastia Perin henkilöhahmolle. Perin elämänvaiheet ovat kuitenkin varsin kiinnostavia ja kirjan teemat, identiteetti ja uskonto, tulevat käsitellyiksi Perin elämäkaaren kautta. Eevan kolmen tyttären kauniit kielikuvat, jotka Shafak hallitsee, selitetään auki turhankin osoittelevasti, mikä ei olisi tarpeen. Teemat kirkastuvat lukijalle juonenkäänteiden kautta ilman rautalangasta vääntämistäkin.

Elif Shafak on Turkin kuuluisimpia kirjailijoita. Hänen tarinoissaan seikkailee yleensä useampi henkilö, joiden tarinoita kuljetetaan rinnakkain. Tarinat sijoittuvat usein eri aikakausiin, ja sukupolvien välinen etäisyys kuroutuu umpeen yhdistävien henkilöhahmojen kautta. Näin tapahtuu esimerkiksi Shafakin teoksissa Kirottu Istanbul ja Kunnia. Myös kirjassa Eevan kolme tytärtä Perin tarina kerrotaan takaumina lapsuudesta aikuisuuteen, kunnes Perin historia saavuttaa nykyhetken, jossa hän istuu hienoilla kutsuilla Istanbulin uusrikkaiden illallisella tyttärensä Denizin kanssa. Matkalla kutsuille Perille ja Denizille on sattunut kaikenlaista Istanbulin liikenneruuhkassa, ja itse illallisilla Perin menneisyyden suurin salaisuus uhkaa paljastua koko seurueelle.

Elif Shafak. Kuva: Muammer Yanmaz / Gummerus

Shafakilla on filosofian tohtorin tutkinto. Lisäksi hän on opiskellut sukupuolentutkimusta, länsimaista politiikkaa ja Lähi-idän tutkimusta. Shafak on runollinen yhteiskuntakriitikko ja loistava tarinankertoja (suosittelen katsomaan Shafakin TedTalks-puheenvuorot YouTubesta). Shafakin kirjoissa on aina viitteitä filosofiaan, jonka kautta henkilöhahmot kasvavat. Esimerkiksi Eevan kolme tytärtä -teoksessa Perin elämä järkkyy hänen ihastuessaan professori Azuriin, Jumalasta luennoivaan, paheksuntaa ja ihailua herättävään opettajaansa. Filosofiaa käsitellään kansankielisellä otteella, eikä kirja vaadi aikaisempaa perehtymistä aiheeseen. Shafak on suuren yleisön kirjailija ja erittäin lukijaystävällinen. Filosofia on kirjassa mauste, jota käytetään samalla tavoin kuin Riikka Pulkkisen teoksessa Raja.

Varmuus oli tiedonhalulle samaa kuin aurinko Ikaroksen siiville. Armoton paahde tuhosi siivet. Varmuus synnytti ylimielisyyttä, ylimielisyys sokeutta, sokeus tietämättömyyttä ja tietämättömyys lisää varmuutta. Azur nimitti ketjua vakaumusten nurinkurisuudeksi. Seminaarissa mikään ei olisi varmaa, ei edes opetussuunnitelma, joka saattaisi muuttua kuten kaikki mukin. He olivat kalastajia, jotka laskivat isoja verkkoja tiedon valtamereen. He saattaisivat onnistua lopulta pyydystämään miekkakalan tai joutua palaamaan tyhjin käsin.

Shafakin tyylissä on kaksi ominaispiirrettä: toiminnallisuus ja aforismit. Shafakin romaaneissa tapahtuu paljon, ne ovat viihdyttäviä ja nopeatempoisia. Syvällisyyttä kerrontaan luovat vanhat kansanviisaudet, opettavaiset tarinat joita vanhemmat henkilöhahmot kertovat nuoremmille. Aforismit jäävät välillä Paulo Coelhon tyyliä muistuttaviksi yksinkertaistuksiksi, mutta parhaimmillaan ne vievät lukijan suoraan Turkkiin ja paljastavat kauniita yksityiskohtia maan kulttuurista ja kansanperinteestä. Opetukset, kielikuvat ja urbaanilegendat ovat Shafakin tehosteita, jotka yhdistävät 1500-luvun osmanivaltakunnan tämän päivän Turkkiin. Seuraavat lainaukset ovat teoksesta Valkoinen elefantti:

“Arkkitehtuuri on ryhmätyötä, oppipoika-aika ei ole.”

“Miksi ette halua meidän näkevän toistemme piirrustuksia?” Jahan kysyi kerran.

“Koska te vertailette. Jos ajattelet olevasi parempi kuin muut, ylimielisyys myrkyttää

mielesi. Jos luulet jonkun muun olevan parempi, kateus myrkyttää sinut. Miten päin vain, se on myrkkyä.”

“Jotta saavuttaa mestaruuden, täytyy purkaa yhtä paljon kuin kokoaa.”

“Sittenhän maailmassa ei olisi yhtään rakennusta jäljellä”, Jahan rohkeni sanoa.

“Kaikki olisi hävitetty maan tasalle.”

“Emme me tuhoa rakennuksia, poikaseni. Me tuhoamme halumme omistaa ne.

Ainoastaan jumala on omistaja. Sekä kiven että taidon.”

“En ymmärrä”, Jahan sanoi taas, joskaan ei niin kovaan ääneen tällä kertaa.

Niimpä he jättivät taakseen hikensä, uskonsa ja työnsä. Siellä ne olivat raunioina

Prutjoen rannalla antamatta minkäänlaista vihiä siitä ihastuttavasta sillasta, joka paikalla oli aikoinaan ollut.

Kirjasampo on LitAdvisorin yhteistyökumppani. LitAdvisorin Lentolakko-kampanja kannustaa vaihtamaan yhden lomalentomatkan lukumatkaan. Kirjan lukeminen on päästövapaa teko, ja esimerkiksi Elif Shafakin romaaneja lukemalla pääsee mielikuvitusmatkalle Turkin Istanbuliin – sekä osmanien hallitsemalle 1500-luvulle että kiemuraisten mukulakivikatujen 2000-luvulle. Linkki kampanjasivuille: https://www.lentolakko.fi/litadvisor/

Adile Sevimli

Tietoa Kirjasammon talvivinkit-sarjasta