Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Autio kaupunki

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Lykky on sekarotuinen selviytyjä, joka on tottunut kuljeksimaan yksin kaupungin vilkkailla kaduilla. Muut koirat tarvitsevat laumaa, mutta Lykylle riittävät hänen aistinsa. Sitten suuri maanjäristys tuhoaa kaupungin ja ihmiset pakenevat. Lykky on eristyksissä autiossa ja lohduttomassa maailmassa, jossa ei ole ruokaa eikä puhdasta vettä ja jossa viholliset vaanivat kaikkialla. Muuttuneessa ympäristössä Lykky ei enää pärjää yksin. Niinpä hän lyöttäytyy yhteen omistajiensa hylkäämien hihnakoirien kanssa. Toisiin koiriin luottaminen - ja se, että ne tukeutuvat häneen - tuo kuitenkin mukanaan vaaroja, joihin Lykky ei ole varautunut. Voiko hän ikinä olla oikea laumakoira ja auttaa tovereitaan selviämään autiossa kaupungissa? Selviytyjät (Survivors) on Erin Hunterin uusi eläinfantasiasarja, jossa lukija pääsee tarkastelemaan maailmaa koiran silmin. Autio kaupunki on sarjan ensimmäinen osa.
(Jalava)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

210

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Sarjamerkintä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

244

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä