Saurula, Kati

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Ennen kirjoittaminen oli jotakin, mitä muut tekivät. Lapsen synnyttyä kirjoittaminen löysi minut ja otti omakseen. Siitä saakka se on ollut pakottava tarve, joka yllättää yleensä väärään aikaan. Se ahdistaa ja raastaa, pakottaa etusormen pyyhkimään pois jo kerran kirjoitetun, hävittää sen lopullisesti bittiavaruuteen. Onneksi niinä aikoina, kun teksti tulee ulos sormenpäistä, se tuntuu hyvältä, suorastaan vapauttavalta, kunnes taas on editoinnin aika.

Mutta ei ajatella sitä vielä, sillä välin kun tekstiä tulee, antaa tulla vain. Silloin en suunnittele, vaan teen ja toivon, ettei puhelin soisi tai kukaan keskeyttäisi. Juuri silloin teksti pakottaa sormissa, tykyttää kynsivalleissa odottaen pääsyään näytölle. Suunnittelu ei auta. Tarina tulee ulos sellaisena kuin se haluaa, se muuttuu matkan varrella monta kertaa ja lopulta on parempi kuin alkuperäinen suunnitelma. Koska sellaiseksi se on tarkoitettu.
Motto: "Elämä on lyhyt."

Elämäkertatietoa

Asuinpaikka:
Nurmes, Joensuu vuodesta 2001

Perhesuhteet: Naimisissa

Meriitit:
Pohjois-Karjalan kirjoittajayhdistys Ukri ry:n jäsen

Ura:
Matkailun AMK-opinnot 2005
Tullikoulu
Ammatti tullitarkastaja

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Muu tuotanto:

Artikkeleita sekä kolumneja harraste- ja sanomalehdissä

Tekstinäyte

Mies vaikutti tuskaiselta ja sekavalta. Miesten mukana tullut saattaja kertoi, että he olivat olleet sammutustöissä voimalan alueella. Koko sammutusmiehistöllä oli samanlaisia oireita kuin paareilla tuskissaan huutavalla miehellä. Saattaja kertoi, kuinka hänen suussaan maistuu metalli, vaikka verta ei tullut ikenistä, kielestä tai muualtakaan suusta. Tatjana siirsi paarit kiireellisten potilaiden joukkoon. Toinen paareilla makaavista palomiehistä oli vielä huonommassa kunnossa, hänen ihonsa oli palanut lähes kokonaan. Hänen kasvonsa olivat niin paisuneet, että silmiä tuskin näkyi. Hänen kätensä olivat piparkakun väriset ja iho alkoi kesiä hihojen alapuolelta. Sormet olivat niin turvoksissa, etteivät nivelet taipuneet. Mies oli kiivennyt kolmosreaktorin katolle sammuttamaan bitumipaloa ja nyt hän makasi tajuttomana. Saattaja näytti menevän nopeasti melkein yhtä huonoon kuntoon kuin hänen saatettavansakin. Mies horjahteli, otti kiinni paarien laidasta ja oksensi käytävän lattialle.

Tatjana huusi laitosapulaisen avukseen, ja he työnsivät paarit pois odotushuoneessa tilannetta seuraavien silmäparien näkyvistä. Miesten vaatteet löyhkäsivät kuvottavalle, oudon metalliselle. Saatuaan vaikeroivan miehen ja hänen tajuttomana makaavan kollegansa huoneeseen Tatjana palasi auttamaan kolmatta miestä. Hän otti miestä käsipuolesta ja talutti hänet toisten luo. Mies voi huonosti ja pyysi saada vettä. Hänenkin ihonsa alkoi turvota ja punoittaa. Tatjana siirsi miehet nelipaikkaiseen huoneeseen. Hän aavisti, että miesten hoito tulisi olemaan haastava tehtävä koko henkilökunnalle. Omaksi onnekseen hän ei tiennyt, että miehet säteilivät koko ajan ympäristöönsä valtavia määriä ionisoivaa säteilyä.

[Koiruohon kaupunki. Arktinen banaani 2011, s. 149-150]
Videot

Elävän arkiston upotuskoodi