Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Valkoiset talot

Tyyppi

romaanit

Tekijä

Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Taloja on neljä. Ne maalattiin alun perin valkoisiksi. Viidessätoista vuodessa väri on muuttunut samean harmaaksi. Jokaisessa talossa on kolme kerrosta, ei hissejä. Arkkitehti on asettanut talot neliön muotoon. Talojen keskellä on piha. Pihalla on keinu, pieni liukumäki ja hiekkalaatikko. Neliön keskellä on myös puilla lämmitettävä tiilinen grilli, kolme puista penkkiä ja puinen pöytä. Alakerroksissa asuvilla on oma piha. Pieneen pihaan mahtuu muovipöytä ja neljä muovituolia. Jotkut ovat korvanneet neljännen tuolin pallogrillillä. Muissa kerroksissa asuvilla on parveke. Grillaaminen parvekkeilla on kielletty. Valkoisten talojen ympärillä on lankkuaita. Sekin oli valkoinen viisitoista vuotta sitten. Valkoiset talot on romaani pelosta, epätoivosta, luopumisesta. Tarinoita ihmisistä, jotka rakastavat, luottavat, uskovat parempaan. Kertomus ihmisistä, joita olemme. Ei kauan sitten. Ei kaukana. Tässä. Nyt.

Aiheet ja teemat

Tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

212

Kieli