Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Hei söpö

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Siitä tulisi Agnesin paras kesäloma. Kuusi viikkoa Sopperossa. Vihdoinkin Agnes näkisi taas Henrikin, poroja hoitavan saamelaispojan, jonka kanssa oli viestitellyt ja istunut koneella satoja tunteja kotonaan Solnassa.

Loma pohjoisessa ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan. Jalkapallokentällä Agnesia nimitetään Tukholmalaiseksi, ja yhtäkkiä Henrik kuulostaa kummalliselta puhelimessa eikä voi tavata Agnesia. Aivan kuin joku olisi päättänyt, ettei Agnes ole oikea saamelainen.

Yllätyskirjeen myötä Agnes saa kuitenkin odottamattoman ystävän – ja kaikki muuttuu.

Hei söpö on itsenäinen toinen osa ruotsinsaamelaisen Ann-Helén Laestadiuksen kirjoittamasta Soppero-sarjasta. Neliosainen nuortenromaanisarja kertoo lämpimästi Tukholman seudulla asuvasta 13-vuotiaasta Agnesista, joka uskaltaa lähteä kulkemaan omaa tietään.

(Kieletär)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

242

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

207

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Lisätietoja

Itsenäinen jatko-osa teokselle: Terkkuja Sopperosta.