Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Perintömaat

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Ylhäisten sukutilan isäntä Paavo Jänne ohjaa perintömaataan uuteen aikaan. Eletään vuotta 2009 ja asiat päätetään kaukana Brysselissä. Itsenäisen isännän askelissa ei ole enää entistä voimaa. Moni tila on joutunut luovuttamaan ja vanhasta Eedenistäkin on vain varjo jäljellä.
Talon emäntä on löytänyt uuden onnen ulkomailta, ja aikuiset lapsipuolet odottavat turhaan umpimielisen isännän ratkaisuja. Kai on epäonnistunut yritystoiminnassaan, Pia menestyy toimittajana ja salaa suhteensa lehtien lemmikkiministerin aviomiehen kanssa. Sukulaiset näkisivät kernaasti itsensä perinnön jakajina.

Mutta odottamaton onnettomuus kohtaa Ylhäisten tilaa. Jokaisen on etsittävä itselleen uusi suunta. Elämä kuohuu ja kutsuu jossakin muualla, kaupungissa, kaukana.
(Tammi)
Ylhäisten tila on kulkenut suvussa sukupolvien ajan. Tilan nykyisellä isännällä Paavo Jänteellä ei omia perillisiä, vain kaksi entisen vaimon lasta tämän aikaisemmasta avioliitosta. Kai, vanhempi lapsista, uurastaa nimellisellä palkalla tilalla, jota vanhaisäntä pitää yhä tiukassa otteessaan. Kai on konkurssiin ajautunut yrittäjä ja päässyt pitkän kamppailun jälkeen irti laman synnyttämistä veloista. Hänessä olisi tilan ilmeinen perijä, mutta jaksaako mies raataa isäpuolensa renkinä, kun hänen elämäänsä ilmestyy kiinnostava nainen?

Veljestään poiketen Pia on opiskellut ja menestyy freelance-toimittajana. Ristiriitaiset tunnesiteet yhdistävät hänet Ylhäisten tilaan ja töykeään isäpuoleen. Pian salaisuus on suhde naimisissa olevaan mieheen, jonka vaimo on julkisuudessa paistatteleva poliitikko. Vaan onko suhteesta tarjolla muuta kuin salaisia varastettuja lemmenhetkiä? Ärtymystä Pialle aiheuttaa Paavon pikkuserkku Raili Väistö: tämä kärkkyy Ylhäisten tilaa omalle pojalleen. Sisarusten elämän taustalla kummittelee äiti, joka otti ja lähti Espanjaan uuden miehen seurassa.

Pirjo Tuomisen Perintömaat on suku- ja ihmissuhderomaani, jossa tarkastellaan Paavon ja hänen ottolastensa elämäntarinaa. Teos ei ole historiallinen romaani vaan tiiviisti kiinni nykyajassa ja nykyajan maaseudussa EU-säädöksineen ja nykyaikaisine viljelytekniikoineen, vaikka romaanin ihmisten menneisyyden vaiheita tuodaan esiin takautumina. Paavo – Runebergin Saarijärven Paavon tavoin – edustaa vanhaa, väistyvää agraariyhteiskuntaa. Vaan tämä Paavo ei ole perhettään pystyssä pitävä sankarihahmo vaan avioeron kokenut vanhus, joka ei ole samalla aaltopituudella uudenaikaisten ottolastensa kanssa.
(Matti Järvinen/ Sanojen aika)

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

315

Kustantaja

Kieli