Viivalla

Tyyppi

runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Viivalla on miehen rakkaustarina. Todenmakuinen kertomus löytämisestä ja menettämisestä. Kirjan sanoma on alleviivaus siitä, että elämä on lopultakin sitä, mitä meille tapahtuu, kun teemme muita suunnitelmia. Se, mitä oli äsken, on poissa eikä menetystä pysty paikkaamaan. On vain kestettävä. Vaikka sieluun jää kolo, uusi aamu koittaa. Valo on erilaista, mutta aurinko paistaa yhä. Kaikki kokemukset, niin kevyet kuin rankatkin, ovat osa minuutta. Romaanin raikkaus pohjaa toivoon. Menetetyt rakkaat kulkevat mukana ja muovaavat meistä sellaisia kuin olemme. Kirjan mukana on kymmenen Hallanoron sanoittaman ja säveltämän laulun albumi, cd-levy. Musiikki ja kertomus ovat saumaton kokonaisuus. Ne ovat syntyneet yhtä aikaa ja muovanneet toinen toisiaan. Heikki Hallanoro on muusikko ja käsilläkävelyn epävirallinen Suomen mestari, joka on tutkinut Saturnuksen renkaita. Koulutukseltaan hän on tähtitieteilijä. Viivalla on hänen esikoisromaaninsa ja kirjan mukana julkaistu levy hänen ensimmäinen studioalbuminsa.

Aiheet ja teemat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

151

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

CD-levy: Säveltar