Kuosmanen, Pekka

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Kuva: Pekka Kuosmasen kotiarkisto

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat



Mottoni (sosiaalisesta luonteestani huolimatta): Onnella, työllä ja sitkeällä yrittämisellä ihminen pääsee eteenpäin, (jos pääsee ja jos terveyttä riittää…)

Henkilökohtaisesti olen voinut osoittaa mottoni todeksi vakavan sairastumiseni jälkeen. V. 1990 "sain" aivoverenvuodon, joka vei mm. tasapainoni totaalisesti. Silmälihaksen halvaantuminen puolestaan vei lukukykyni, mutta onneksi vain tilapäisesti (n. puoleksi vuodeksi). Päiväkirjaa pidin kuitenkin koko sairaalassaoloaikani, sillä kirjoituskäteni totteli minua, voisi sanoa, sokeasti. Mutta elämä jatkuu….

Irlantilaistanssia harrastava Ilkka-poikani ( 12-v) on myös osoittanut, miten palava innostus, sitkeys ja usko omaan tekemiseensä vie ihmistä eteenpäin. Jo kahdeksanvuotiaasta saakka lähes kaiken yksin opiskellut poika, on kehittynyt harrastuksessaan siihen pisteeseen, että hän esiintyy kautta aikojen ensimmäisenä suomalaisena (ja todennäköisesti myös ensimmäisenä skandinaavina) irlantilaistanssin MM-kilpailuissa.


Elämäkertatietoa

Syntynyt
27.9.1951 Kärsämäellä (OL), asuu Kaarinassa

Opinnot
peruskoulu, ammattikoulu, lukuisia kirjoittajakursseja, mm. Varsinais-Suomen taidetoimikunnan ammattikirjoittajakurssi ja Turun Ammattikorkeakoulun Kirjoita teatteriksi -draamakurssi

Ammatti
Eduskunta-avustaja

Harrastukset
järjestötoiminta, politiikka

Palkinnot
SAK:n runokilpailun kolmas sija 1988
Rakentaja-lehden pakinakilpailun voitto 1993
Maiju Lassila -romaanikilpailun voitto 1997
Yksin -novellikilpailun voitto 2000

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Mukana antologioissa:
Sikin sokin kellien. Lastenrunoantologia. Turun Antologiaryhmä 1983
Ajassa mukana. Runoantologia. Turun Antologiaryhmä 1985
Omia ovat polut joita kuljemme. Runoantologia. SAK 1988
Kohahtaa tuuli joella. Runoantologia. Turun Antologiaryhmä 1989
Reviiri. Uuden kirjallisuuden vuosikirja. Toinen vuosikirja. Turun ja Porin läänin taidetoimikunta 1996
Palanen taivaanrantaa. Runoantologia. Turun Antologiaryhmä 1998
Suon syvä syli. Novelliantologia. Maahenki 1999
Jokasyksyinen levottomuus. Novelleja. Lounais-Suomen kirjailijat 1999
Yksin. Novelleja, kertomuksia, runoja ja esseitä yksinolosta. Opintotoiminnan Keskusliitto 2000

Muu kirjallinen toiminta:
Novelleja Rakentaja-lehteen 1983-87
Sarjakuvan ideointia ja tekstitystä Rakentaja-lehteen 1984-87
Pakinoita ja ajankohtaisia irvailuja Varsinais-Suomen Uusi Päivä -lehteen 1987-
Pilkkalaulutekstejä, lastenrunoja, esitetty eri tilaisuuksissa

Tekstinäyte

Yksin-novellikilpailun voittajanovelli Lumisiivet käyköön tekstinäytteestäni.

LUMISIIVET

Onni kuoli kun Kaarina sanoi kesällä ettei se tykkää enää minusta. Ja isä kuoli kaksi viikkoa sen jälkeen, rippipäivänäni. Nyt niistä kuolemista on kulunut puoli vuotta ja on jouluaatto. Koti on hauta.

Muistotilaisuudessa Martta-täti istui olohuoneen sohvalla ja Veikko sen vieressä. Täällä oli paljon vieraita ja ne kaikki muistelivat isää. Ne puhuivat kuten kuolleista puhutaan, että isä oli ollut mukava mies. Minä istuin silloinkin keittiön pöydän ääressä yksin ja tuijotin ulos. Kun isä oli, minun ei koskaan tarvinnut elää yksi.

Tiskialtaalla pesen naamani kylmällä vedellä. Istun ja jatkan tuijottelua.

Hautajaispäivänä helteili eikä satanut lunta niin kuin nyt. Rippipappi hikoili auringossa mustassa kauhtanassaan. Se ei ottanut lisää kahvia vaikka äiti tarjosi. Sitten se sanoi että pitää tästä lähteä, kiitti ja lähti.

Tänä iltana äitikin lähti. Se meni pikkuveljen kanssa jouluksi pois. Ennen lähtöään se sanoi, että kotona on yksinäistä kun ei ole isääkään. Olin samaa mieltä vaikka en halunnut lähteä niiden kanssa. Eikä äiti minua mukaansa pyytänytkään kuin tavan vuoksi. Ovelta se sanoi lähtiäisiksi, että jääkaapissa on ruokaa, kyllä noin iso poika yksinkin joulunpyhät pärjää. Olisi kyllä mukavampi pärjäillä jos Kaarina tykkäisi vielä, tai jos isä ei olisi kuollut.

Lumisade on valkoista unta.

Menen parvekkeelle ja yritän pyydystää hiutaleita kielelle. Enemmän niitä silmiin menee. Alkaa nukuttaa ja suljen silmäni. Vilu vapisuttaa kuten tuuli kahisevaa haavanlehteä. Minä en kahise, mutta liukastun ja törmään ovenpieleen. Otsaan taitaa paisua sarvi.

Ajattelen että hautausmaalle ei ole pitkä matka. Hieraisen otsaa ja puen ulkovaatteet päälleni. Astun rappukäytävään, naapurin oven takana lauletaan valkopartaisesta vanhasta ukista.

Rapun edessä yritän tehdä lumesta pukinparran itselleni. Lumi ei tartu leukaan eikä poskiin, ne vain kastuvat ja iho kylmettyy. Heitän puun juurella seisovaa lumiukkoa pallolla. En osu. Siksi menen ja tönäisen ukon nurin. Se kaatuu helposti kun on niin pieni ja laiha. Kuulen korvissani naapurin pikkupojan itkun kun se kyselee aamulla äidiltään kuka sen ukon on kaatanut. Ajattelen, että parempi sen on maata kuin väsyttää itsensä turhalla seisomisella.

Lunta on kertynyt nilkkoihin asti. Auraajat odottavat joulua, eivät ne välitä muusta. Kävelen kuin juoppo, laahaan jalkojani ja vilkaisen olkapääni yli lumeen jäänyttä kiemuraista vanaa. Hautausmaan portilla käännyn ja kävelen takaperin. Näyttää kuin olisin tullut hautausmaalta, vaikka olen vasta menossa sinne. Siellä on kova tungos ja kynttilät tuikkivat. On kun sadat tähdet olisivat laskeutuneet kivipaasien viereen lumelle. Tänä iltana kaikki ihmiset tuntuvat muistaneet, että joku tuttu on kuollut ja että pitää lähteä sytyttämään kynttilöitä. Yhdellä haudalla havut ovat syttyneet. Tuli loimuaa kirkkaana ja isona kuin Betlehemin tähti, sekin on paljon kirkkaampi muita.

Äiti sanoi isän hautajaisten jälkeen että hautausmaalla tuulee aina.

Pyyhin naamaa ja katson kun untuvainen lumi leijuu luotisuoraan. Hiutaleet kuorruttavat kaiken alleen. Kaivelen tyhjiä taskujani ja kiroan mielessäni. Kynttilä ja tulitikut ovat jääneet keittiön pöydälle. Menen isän haudalle selälleen makaamaan ja levittelen käsiä ja jalkoja. Ohikulkijat katsovat pitkään. Arvaan, että niiden otsat ovat rypyillä, mutta hämärässä en näe varmasti. Nousen jaloilleni ja katson enkeliä. Sillä on isot siivet ja se on kaunis, mutta se alkaa heti hautautua. Sen ääriviivat hämärtyvät ja Betlehemin tähti sammuu.

Tuliko isästä hyvä enkeli, kun se kerran oli niin mukava mies?

Kotipihalla makaavan lumiukon kohdalle on alkanut kasvaa kumpu. Autan ukon seisaalleen ja haen sen irronneen pään. Ajattelen, että voisinpa tehdä isällekin niin. Varistan liiat lumet ukon niskasta, taputan pään kiinni ja autan sen pulkkaan. Vedän pulkan aulaan. Kynnyksen kohdalla lumiukko heilahtaa ja on kaatua. Ehdin hätään. Matolla pulkka luistaa liukkaasti, mutta vinyylilattiaan jää naarmuja. Hissimatka sujuu hyvin. Kerrostasanteella alkaa hiki pisaroida kummankin otsalta niin kuin papilla helteessä.

Tasanteellekin tulee naarmuja. Mietin, että niitä on vaikea peittää ja kenen vain olisi helppo seurata mihin ukko on viety.

Rapistelen oven auki. Vedän pulkan ja ukon maton päällä parvekkeen ovelle ja autan ne ulos. Ukko huokaisee ja ryhdistäytyy kun pääsee viileään. Haen sille isän sadetakin ja sydvestin. Puen ukon. Mutta takki on pitkä ja hihat roikkuvat velttoina, kun sillä on käsistä jäljellä vain tyngät, sydvestikin painuu silmille. Sytytän kynttilälyhdyn ja panen sen ukon olkapäälle.