Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Hämärän hetki

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Eräänä sumuisena päivänä 1970-luvun alussa pikkupoika katoaa Pohjois-Öölannissa jälkiä jättämättä. Poliisi, perhe ja vapaaehtoiset tekevät turhaa työtä – poikaa ei löydy.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin pojan äiti Julia saa odottamatta puhelinsoiton isältään, eläkkeellä olevalta merikapteeni Gerlof Davidssonilta. Isä pyytää tytärtään palaamaan Öölantiin auttaakseen häntä jatkamaan etsintöjä, sillä uusi johtolanka on löytynyt.
Julia palaa Göteborgista kotisaarelleen ja etsintä käynnistyy. Vasta nyt Julia kuulee erikoislaatuisesta ja mahtavasta Nils Kantista, joka aikaa sitten kylvi pelkoa saarella uhkaavalla käytöksellään. Hän on kuollut ja kuopattu aikoja sitten, kauan ennen Julian pojan katoamista. Silti kerrotaan, että mies silloin tällöin vaeltelee Öölannin nummilla – hämärän hetkellä.
(Tammi)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

396

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

429

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä