Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

Tyyppi

romaanit

Tekijä

Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Ozin Tarinan keskiössä on pieni poika, vanhempiensa ainoa lapsi. Hänen osanaan on kasvaa poikkeuksellisissa oloissa, kokea Israelin valtion ja kansakunnan synnytystuskat. Hän kantaa myös harteillaan monien sukupolvien painoa, vuosisatojen ajan kovia kokeneen kansan kärsimyksiä.

Aineksistaan huolimatta tarina ei ole synkkä. Vaikka Oz kertoo järkyttäviä seikkoja – esivanhempiensa kovista kohtaloista Itä-Euroopassa, tuttavien äkillisistä surmista Israelin itsenäisyyssodassa, äidin itsemurhasta – ennen kaikkea hän kertoo, hellästi ja tarkasti, millaisia ihmiset hänen ympärillään ovat. Hän kertoo oppineesta, touhukkaasta isästään, joka ei kestä seurassa hetkenkään hiljaisuutta vaan laukaisee vaikeaselkoisen vitsin tai ryhtyy esitelmöimään heprean sanojen etymologiasta. Hän kertoo isovanhempiensa, naisten rakastaman Alexanderin ja siisteysintoisen Shlomitin rakkaustarinan. Hän kertoo siitä kun naapurit kerääntyvät itsenäisyyssodan aikana pommituksilta suojaan Amosin vanhempien kellariasuntoon.

Oz on itse sanonut, että hänen kirjojensa yhteisenä aiheena on onneton perhe. Tällä kertaa hän on kuvannut omaa perhettään, mutta rakentanut samalla poikkeuksellisen rikkaan, monivivahteisen ja sydämeenkäyvän kertomuksen.
(TammiI)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Asiasanayhdistelmät

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

574

Kieli