Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Matkatoveri
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä pitää sadetta helsinkiläisessä kahvilassa. Petri on jo mainetta niittänyt säveltäjä, Taija suunnittelee koruja. Petrin opiskeluaikainen ystävä Georg kutsuu Petrin Italiaan johtamiensa musiikkifestivaalien vieraaksi. Ja sattumanvaraisesta kohtaamisesta alkaa Taijan ja Petrin yhteinen matka halki Euroopan, kaupunkeihin, merelle ja alppimaisemiin. Mutta myös matka toiseen ihmiseen, ja toisen kautta itseen.
Matkalla vallitsee vapaus, reitit valitaan osin vahingossa, on kuin elämä tapahtuisi kartalla. Mutta Italiassa Taijan valtaa epävarmuus: kohteliaasta naamiostaan huolimatta Georg tuntuu pitävän häntä ulkopuolisena, ja Taija saa oppia, että Petrille ensimmäisellä sijalla on aina musiikki.
Paluumatkalla sataa, tulee pimeää, ja tie laskee jyrkästi. Petri herää oudossa huoneessa, vieraassa vuoteessa, ymmällään. Hän yrittää löytää muististaan kiinnekohtia - eikö hänen juuri nyt pitäisi olla jossain muualla? Eikö pitäisi muistaa jotain muuta vielä, ja vielä paremmin?
Radiossa soi Narrin aamulaulu. Ja pelkät unetko nyt määrittelevät eilisen, sen mitä tapahtui?
Sari Vuoriston toinen teos on kunnianhimoinen On the road -romaani, jonka tunnelma ja kieli pitävät vallassaan.
(Gummerus)
Paluumatkalla sataa, tulee pimeää, ja tie laskee jyrkästi. Petri herää oudossa huoneessa, vieraassa vuoteessa, ymmällään. Hän yrittää löytää muististaan kiinnekohtia - eikö hänen juuri nyt pitäisi olla jossain muualla? Eikö pitäisi muistaa jotain muuta vielä, ja vielä paremmin?
Radiossa soi Narrin aamulaulu. Ja pelkät unetko nyt määrittelevät eilisen, sen mitä tapahtui?
Sari Vuoriston toinen teos on kunnianhimoinen On the road -romaani, jonka tunnelma ja kieli pitävät vallassaan.
(Gummerus)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Kolmionmuotoisissa varoituskylteissä on ilmoitettu kaarteiden jyrkkyys, joskus varoitetaan kivivyöryistä. Tie ei ole käytössä enää talvella. Taija nuokkuu penkkiä vasten, niskaa on alkanut kivistää, eikä hän enää saa unta. Petrille pitäisi puhua, pitää hereillä. Mutta mitä sanoa; kaiken sen siirtää tutulle tukevalle maaperälle, siihen hetkeen jolloin auton ovet paiskataan viimeistä kertaa kiinni ja laukut jököttävät orpoina asfaltilla ja pitäisi päättää suljetaanko muitakin ovia, ja jo nytkö vai vasta myöhemmin. En minä jaksa, Taija ajattelee, ohut ilma tekee hengästyneeksi, ja Petrinkin kädet vain kääntävät ääneti rattia puolelta toiselle.
Kun pyörät sitten lipeävät asfaltilta, se tapahtuu niin nopeasti, ettei sitä vauhdissa heti edes huomaa. Petriltä pääsee epäuskoinen älähdys, ja auto heittelehtii harvojen puitten lomitse, oksat ryskyvät ikkunoita vasten ja sekunnissa niitä on sata, kaikki raapimassa lasia kuin kynnet. Putoamisen tunne nousee vatsasta päähän ja paiskaa heidät eteenpäin, eikä enää ole jäseniä joista pitää kiinni. Ehkä Taija huutaa, ehkä he molemmat huutavat, mutta Petrin ääni jää etäälle. Nikamat kurkussa painuvat ja hengitys käy ahtaaksi, Taija haukkoo ilmaa, avaa ja sulkee naurettavasti suutaan. Hän näkee meren ja ryskyen lyövät aallot, kaupungin ja taivaan ja pilvet, jotka ovat muuttuneet tummanpunaisiksi, ja niitten läpi ryntäävät ihmiset sekasortoisena joukkona. Ja kaiken sen yläpuolella hän huitoo kuin lintu, yrittää ottaa vauhtia ja hakkaa turhaan siivillä kylkiään. Avaa ja sulkee nokkaansa, ja haistaa, on valmis taistelemaan ja repimään tämän kimppuunsa hyökkäävän tuntemattoman ja kirkumaan kunnes silmissä mustenee.
Kuulostaa siltä kuin Petri nauraisi. Karttakirja ja taskulamppu putoavat hansikaslokerosta ja ikkuna hajoaa tuhansiksi sirpaleiksi, syliin sataa lasia ja hiekanjyviä kuin viimeisinä muistoina rantakaupungista, ja hiljaisuus, ja pimeys.
Petrin naurun yllyttämänä hän yrittää nauraa itsekin. On aamu, on kesä, ja he ovat elossa, aurinko paistaa kirkkaasti ja hän nauraa ja nauraessaan tietää, että on juuri kokenut pelon, peloista hirvittävimmän, ja voittanut sen.
Kun pyörät sitten lipeävät asfaltilta, se tapahtuu niin nopeasti, ettei sitä vauhdissa heti edes huomaa. Petriltä pääsee epäuskoinen älähdys, ja auto heittelehtii harvojen puitten lomitse, oksat ryskyvät ikkunoita vasten ja sekunnissa niitä on sata, kaikki raapimassa lasia kuin kynnet. Putoamisen tunne nousee vatsasta päähän ja paiskaa heidät eteenpäin, eikä enää ole jäseniä joista pitää kiinni. Ehkä Taija huutaa, ehkä he molemmat huutavat, mutta Petrin ääni jää etäälle. Nikamat kurkussa painuvat ja hengitys käy ahtaaksi, Taija haukkoo ilmaa, avaa ja sulkee naurettavasti suutaan. Hän näkee meren ja ryskyen lyövät aallot, kaupungin ja taivaan ja pilvet, jotka ovat muuttuneet tummanpunaisiksi, ja niitten läpi ryntäävät ihmiset sekasortoisena joukkona. Ja kaiken sen yläpuolella hän huitoo kuin lintu, yrittää ottaa vauhtia ja hakkaa turhaan siivillä kylkiään. Avaa ja sulkee nokkaansa, ja haistaa, on valmis taistelemaan ja repimään tämän kimppuunsa hyökkäävän tuntemattoman ja kirkumaan kunnes silmissä mustenee.
Kuulostaa siltä kuin Petri nauraisi. Karttakirja ja taskulamppu putoavat hansikaslokerosta ja ikkuna hajoaa tuhansiksi sirpaleiksi, syliin sataa lasia ja hiekanjyviä kuin viimeisinä muistoina rantakaupungista, ja hiljaisuus, ja pimeys.
Petrin naurun yllyttämänä hän yrittää nauraa itsekin. On aamu, on kesä, ja he ovat elossa, aurinko paistaa kirkkaasti ja hän nauraa ja nauraessaan tietää, että on juuri kokenut pelon, peloista hirvittävimmän, ja voittanut sen.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Alanimeke
romaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
212