Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kaukainen kaupunki

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Jukka Salhbergin Kaukainen kaupunki on moniulotteinen kehityskertomus aikuisuuteen heräävien nuorten elämästä. Timo ja Tuula tulevat kahdesta erilaisesta taustasta, mutta suomalaisessa yliopistokaupungissa heidän tiensä kohtaavat.
Tuulan tarinassa nousee esiin henkilöpsykologia ja työnteon arki. Maailma avautuu tuoreena ja herkkänä työläisympäristöstä ponnistavalle tytölle. Maalta opiskelemaan lähteneen Timon kertomuksen kautta kirjaan syntyy hengellistä, elämänfilosofista ja kulttuurista ulottuvuutta.
Kaukainen kaupunki jatkaa samaa harkittua ja tyylikästä linjaa kuin kirjoittajan esikoisteos Niin kirkan on meri. Nyt Sahlberg pohtii kasvamista ja elämän mukanaan tuomia kysymyksiä: työtä ja ihmisten välistä kiintymystä, uskon ja tiedon suhteita. Samalla Kaukainen kaupunki on herkkä rakkauskertomus.
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

238

Kustantaja

Kieli