Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Onneksi

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kirsi oli erotettu ammattikoulun asuntolasta. Kahdeksi viikoksi, huonon käytöksen takia, opo oli sanonut. Niin kuin ei Merjalla olisi ollut muutenkin kestämistä: pankki niskassa, mies työtön ja oma työpaikka vaakalaudalla.
Merja oli yksinäisempi kuin koskaan. Lassenkaan kanssa ei voinut puhua, se ärtyi jo pienimmästä, syytteli Kirsin lukihäiriöstäkin häntä. Kai se luonnolle kävi, kun muija elätti koko perheen.
vain pieniä puutteita, jotka korjaantuivat iän myötä, oli koulupsykologi vakuuttanut. Oliko haave paremmasta sittenkin ollut turha? Merja katseli tytärtään kuin vierasta. Pelotti oikein mitä siitä vielä tulisi. Unohteli asioita, teki vain mitä käskettiin ja senkin haluttomasti. Tuntui että Elina ja Karikin häpesivät siskoaan.
Vasta kun Merja löysi Kirsin päiväkirjan rippeet, hän ymmärsi tytön epätoivon ja tunteet.
Lopulta juuri Kirsi onkin se, joka avaa perheen solmuja, auttaa näkemään valoisamman huomisen.
(takakansiteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

224

Kieli