Mielen demonit

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Hikoillen ja ponnistellen, kompastellen mustan kaapunsa helmaan Akar raahasi tajutonta ritaria epätasaisella maalla. Maagikko oli kyllä vahva, mutta hän oli tottuneempi istumaan tutkimassa loitsujaan. Akarin oli pakko pysähtyä välillä levähtämään ja lepuuttamaan kivistäviä lihaksiaan. Hän vilkaisi olkapäänsä yli ja arvioi, miten pitkälti matkaa oli vielä.

Hän näki Nuitarin mustassa valossa linnoituksen raunion, tomuksi murentuneet kivimuurit. Silta ojentui halkeilleelta lattialta ulospäin, aavemaista valoa hohtava silta. Sillan toisessa päässä varjomaiset hahmot ojentuivat innokkaasti käsiää häntä kohti. Ontot äänet huutelivat anellen vapauttamaan heidät, päästämään pimeyden legioonat valloilleen.

”Ritari, vielä hetki, niin sinä pääset tästä elämästä, ja minä pääsen sinusta, ja siitä me molemmat olemme kitollisia”, Akar murisi ja kumartui taas tehtäväänsä.

Nicholas oli palannut tajuihinsa, sysännyt pois varjot, jotka olivat suoneet hänelle siunatun helpotuksen hänen tuskistaan. Mutta haavojen tuskaakin pahempi oli katkera tieto siitä, että hän olisi, vaikkapa kuinkakin syyttömänä, vastuussa pahan pääsemisestä takaisin maailmaan.

Kolmen tunnetuimman Dragonlance-tarinoiden kirjoittajan lyhyitä kertomuksia tutusta fantasiamaailmasta. Kokoelma käsittää yhdeksän suomeksi ennen julkaisematonta novellia.
(takakansiteksti)
Sisällys:

• Margaret Weis: Parhaat (The Best)
• Margaret Weis, Tracy Hickman: Silkkilangat (The Silken Threads, 1992)
• Margaret Weis, Tracy Hickman: Tosi ritari (True Knight, 1992)
• Margaret Weis: Kaksosten koe (The Test of the Twins, 1984)
• Margaret Weis, Tracy Hickman: Tarina, josta Tasslehoff lupasi vaieta aina ja ikuisesti (The Story That Tasslehoff Promised He Would Never, Ever, Ever Tell, 1992)
• Margaret Weis, Tracy Hickman: Raistlin ja Solmnian ritari (Raistlin and the Knight of Solamnia, 1990)
• Don Perrin, Margaret Weis: Ensimmäisen lohikäärmearmeijan insinöörin salainen ase (The First Dragonarmy Engineer's Secret Weapon, 1996)
• Margaret Weis, Don Perrin: Mestari Iso ja mestari Pieni (Master Tall and Master Small, 1997)
• Margaret Weis, Don Perrin: Mielen demonit (Demons of the Mind)

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

parhaat tarinat

Ilmestymisaika

Sivumäärä

332

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Sarjamerkintä