Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Loikkarin taivas

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Seudulla oli vuosien ajan kulkenut outoja miehiä. Ne puhuivat aina rajantakaisesta ihanneyhteiskunnasta ja työläisten onnelasta. ”Hunajaleipää siellä kaikki syövät”, sanottiin. Kulkijat menivät menojaan eikä heitä kukaan ollut nähnyt, kun viranomaiset vähän myöhemmin heidän peräänsä kyselivät.
Eletään 30-luvun pulakautta. Matti Kurkisen isä on velkakierteessä ja perheellä ei näytä olevan selviytymiskeinoja. Tyttöystävä on raskaana juhannusjuhlien seurauksena, mutta akan ottoonkaan ei olisi varaa.
Kuin ihmeen kaupalla Matti pääse tekomieheksi savottaan, mutta puutavaranyhtiön nöyryytys on hädänalaista kohtaan kovaa. – Saatanan kalttopääkymppi. Kurssasi taas neljänneksen viikon työsaavutuksesta. Perkele vitopäitä muka. Samaan lansiin silti ajattavat ja tehtaalle menevät muitten mukana nekin puut, kuohuu Matti. Viha yhtiöitä kohtaan kasvaa, uni ei tule ja silloin kypsyy lopullisesti kauan mielessä ollut ajatus.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

historiallinen romaani 1930-luvun Kainuusta ja Neuvosto-Karjalasta

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

318

Kustantaja

Kieli