Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Juoksuränni

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

On Erem Ilmasen toinen romaani. Sitä on luonnehdittu kehitysromaaniksi ja myös veijari-romaaniksi. Pelkurimainen päähenkilö kasvaa esihenkilöksi eli kykeneväksi kohtaamaan työelämässä vastaantulevia haasteita. Tämä tapahtuu keskellä luokkakantaisesti jakaantuneen yhteisön valtataistelua. Kirjoittaja pitää teosta myös historiallisena romaanina. Se kertoo maailmansodan jälkeisistä ns. vaaran vuosista tehdassalin lattian tasolta nähtynä. Kertomus on osittain faktapohjainen. Nimihenkilö kohtaa siinä henkilöitä, joista sittemmin tuli teollisuuskaupungin johtavia poliitikkoja tai valtakunnallisia vaikuttajia. Keskellä ristiriitoja kertoja kuvaa kuitenkin myös henkilöidensä rakkautta raavaaseen työntekoon, tapahtuipa se sitten "rautakangesta seuraavana" tai puheenjohtajan nuijan paukuttajana. Teksti pyrkii antamaan lukumuistelmia teollisen ympäristön kokeneille ja niille, joille esihenkilöksi muuttuminen on ollut paha kynnys. Muille se kenties osoittelee vääristyneiltä näyttävien ihmissuhteiden taustoja.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

haalarikansasta vallasväkeen

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

254

Kieli