Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Missä juuret sinne mieli

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Missä juuret sinne mieli, on neljäs osa Syväjärvi sarjasta. Kirja alkaa 1700 vuosiluvun lopusta ja kertoo elämästä Syväjärven salokulmilla Ruotsin vallan loppuajoilla ja Venäjän vallan alkuvuosikymmenistä.
Suomea on yritetty ruotsittaa jo satojen vuosien ajan. Eräät suvut ja säädyt ovat olleet uskollisia ruotsinvallalle, sillä heille on ruotsinvalta antanut paljon määräämisvaltaa ja taloudellista menestystä.
Saliolla asuvat pientilalliset eivät tunne kuitenkaan ruotsinvaltaa mitenkään omaksi esivallakseen. Ruotsittaminen on heille ollut vain jatkuvia kovia veroja ja sotaväkeen ottoja.
He hyväksyvät Venäjän vallan tulon ja toivovat sen tuovan helpomman elämän tullessaan. Verot pienenevät ja sotaväkeen otot loppuvat. Nuoria miehiä ei enää viedäkään pakolla vieraille maille tappelemana ja tapettavaksi, kuten hedät oli viety koko Ruotsin vallan ajan.
Ankarat verot ja verovoutien ylimääräiset ryöstöt olivat aina olleet pelkona, ettei kukaan tahtonut laajentaa suuresti kaskimaitaan ja lisätä viljelmiään, sillä työ ja uhraus olisi mennyt vain voutien hyväksi. Nyt kun sellainen pelko poistui, tahtoivat ihmiset tehdä enemmän työtä tulevaisuutta ajatellen.
Kirjan lopussa tulee ensimäiset paluumuuttajat Vienasta ja Turjanlapista. Heillä on sukutarinoissa säilyneet juuret Syväjärven saloseuduille ja he palaavat juurilleen, heidän mukana palaa myös Okon vanha koru. Kirjan aikana ei korun kantaja näe vielä täydellistä vapautta Syväjärvellä, niin kuin aikoinaan oli lappalainen ennustanut korun kantajan vielä näkevän.
Sarjaan tulee vielä yksi osa lisää.
(takakansiteksti)

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

345

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä