Yö ja päivä olivat silloin yhtä pitkät

Puhelun jälkeen näyttelijä Jakob repii kasvimaalla rikkaruohoja. Paula vaati häntä polttamaan heidän poikansa. Hän miettii, miksi Paula ei tee sitä itse. Jakob voi vain arvailla, mitä Paulan päässä todella liikkuu.

Jokivarresta kantautuu ilmakoiden pauke. Sellaisilla Jakob oli räiskinyt vuosia sitten Larin kanssa. Touhu oli tuonut mieleen hänen oman lapsuutensa.
Jakob riipii naateista ötököitä, joita oli yön aikana ilmaantunut. Paula niitä oli varmaankin lennättänyt hänen kiusakseen, että hän ymmärtäisi lähteä.

Heidän poikansa oli pyytänyt sairaalassa, että Paula valvoisi tuhkausta. Ei se ollut Jakobin mielestä liikaa vaadittu. Ja juuri siksi hänen ei pidä suostua Paulan oikkuihin. Ei Lari häntä ollut pyytänyt sitä tekemään. Pitääkö hänen täältä asti sen takia raahautua etelään?

Krematorion uunissa on ikkuna. Lari oli ollut hautausmaalla TET-harjoittelussa ja hän oli seurannut polttamista työkseen. "Se ei ole lainkaan ilkeää", Lari oli sanonut sairaalassa äidilleen ja Paula oli kertonut sen Jakobille. Kaikkein kiinnostuneimpana Lari oli katsonut, miten rintakehä oli sortunut liekkien keskellä.

Jakobista taas pelkkä ajatus polttohautauksesta tuntuu vastenmieliseltä, saati sitten tuhkauksen katseleminen. Mutta Lari oli pyytänyt Paulaa, ei häntä. Jakobin suvussa jokainen oli tähän asti haudattu arkussa. Kuukausia sitten kun Paula oli kertonut hänelle puhelimessa pojan toiveen, hän oli sanonut vain:
- Älä hoppuile. Poika selviää. Lari menee nyt asioiden edelle, varmasti menee.
Kun rikkaruohot loppuvat porkkanapenkistä, hän ei tiedä, mitä tekisi. Seutu on vaiti, edes Jokivarren poikien ilmakot eivät enää paukkuneet. Missä välissä ne taukosivat?

Olohuoneessa lojuu Edward Albeen käsikirjoitus Kuka pelkää Virginia Woolfia. Sitä pitäisi lukea syksyn harjoituksia varten, vaikka vasta on kesäteatterin näytäntökausi alkamassa. Paulalla puolestaan on virkavapaata vuoden loppuun ja luultavasti sen päälle vielä jokin järjestely tai sairauslomaa.

Mansikantaimia peittää harso. Jakob nostaa reunaa ja kokeilee raakileita kämmenellään kuin kiveksiään. Mansikoilla on kananlihaiho. Ja siemenien mustat karvat ovat kuin aikuisen miehen häpysänkeä.
Peitteen alla maa on lämpimämpää kuin sen ulkopuolella. Nenään haiskahtaa liian aikaisin levitetyn tunkion mätänevät perunankuoret.

Hän laskee peitteen alas, suoristaa rypyt ja panee kivet takaisin harson reunan päälle. Mansikkamaa kituuttaa tasaisen valkoisessa pilvessä, joka hiljaa vapisee alkukesän tuulessa. Näky on hänen mielestään täydellinen. Kasvu on piilossa joko nopeaa tai hidasta, mutta se ei häiritse normaalia arkea. Sitä ei tule tuijotettua kaiken aikaa.
Hän kävelee terassille ja jää tuijottamaan kasvimaalle. Kaapissa olisi pullo Karhua, mutta hän antaa sen olla.