Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Marraskuun vuokot

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kahden lakeuden nuoret Miila ja Iisakki aloittavat keväällä 1919 yhteisen elämän Terijoella, joka vapaussodan jälkeen muistuttaa miltei aavekylää. Eksoottiset puut ja pensaat verhoavat armeliaasti rapistuvia huviloita. Raja Pietariin, entiseen työnantajaan, on sulkeutunut, ja kaikki on aloitettava uudelta pohjalta.
Aineellinen hätä on suuri, mutta Terijoelle on monta kirkkoa ja maineikas oppikoulu. Miila ja Iisakki saavat muiden terijokelaisten kanssa alkuvaikeuksien jälkeen elämänsä yhä parempaan nousuun. Vaikka taustamusiikkina onkin Kronstadtin tykkien jylinä, romantiikka kukkii kaikenikäisten parissa. Miilan nuoremmat sisaret kasvavat viehättäviksi neitosiksi, ja ihailijoita alkaa ilmestyä.
Terijoki oli kauneudestaan kuuluisa kylpyläpaikkakunta, mutta oliko kukoistus samanlaista kuin jäätymään tuomittujen marraskuun vuokkojen, jotka joinakin syksyinä nostivat hohtavat päänsä suojaisista paikoista?
Kahteenkymmeneen työntäyteiseen, onnelliseen vuoteen kuului riemunhetkiä ja raskaita koettelemuksiakin. Sitten eräänä marraskuisena päivänä kaikki särkyi. Miilan ja Iisakin oli jätettävä koko entinen elämänsä.
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

vanhempieni tarinaa

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

249

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä