Synnynnäinen lähestymiskielto
Tyyppi
pakinakokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Synnynnäinen lähestymiskielto sisältää kirjailija Matti Mäkelän lehtijuttuja kolmentoista vuoden ajalta. Lyhyissä teksteissään Mäkelä osoittaa olevansa erilaisten idealismin lajien kriitikko, käytännöllisesti ajatteleva ihminen. Hänen säännöllisiä vastustajiaan ovat olleet vihreät, naiset ja älymystö. Eivät itseisarvoina, vaan siksi että nämä ryhmät ovat tänä aikana yleensäkin ajattelua ja sitä myöten myös haihattelevaa ajattelua harrastaneet.
Kirjaan valitut 161 pakinaa ja kolumnia ovat ilmestyneet vuosina 1989–02 muutamassa sanoma- ja aikakauslehdessä. Kirjoitusten lavea aihepiiri ylettyy autoista, ydinvoimaloista ja muista kiehtovista keksinnöistä maailmankaikkeuden syntyyn ja kotkalaiseen citykulttuuriin.
Mikä miestä liikuttaa? Ei ainakaan työpaikan taukovoimistelu...
(takakansiteksti)
Mikä miestä liikuttaa? Ei ainakaan työpaikan taukovoimistelu...
(takakansiteksti)
Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
text
Ärjyä perinneruokaa
Suhtaudun syvällä epäluulolla perinneruokiin. Järki sanoo, että perinneruoka on ruoka, joka on hävinnyt ruokien välisen armottoman darwinistisen kamppailun mausta ja jäänyt elämään muistona jonnekin syrjäseudulle. Useimmat perinneruuat pohjautuvat kriisiaikoihin, sotiin ja nälänhätiin. Se tarkoittaa, että perinneruokiin on alun perin pitänyt heittää sekaan kaikkea mahdollista moskan mitä käsiin on sattunut. Kun perinneruuan ystävä kertoo ylpeänä, että oikein valmistettuna ruokaa pitää keittää kuusitoista tuntia, epäilen heti, että sen verran on siis kestänyt kylänukkojen kengänpohjien pehmeneminen suun makuseksi.
Toinen epäilyttävä asia perinneruuissa onkin juuri tämä ystävä. Tavallisesti hän istuu syöjän vieressä ja kehuu ruokaa. Ennen kuin keitto on edes kylmentynyt, selviää, että ainoa ihminen, joka oikein on osannut tätä ihmeruokaa valmistaa, on hänen isoisoäitinsä äiti. Samalla selviää, että tuo Myrskykarin ulkoluodon rantakivillä koko elämänsä pelkkää itätuulessa kuivattua merisuolaa syönyt ihminen on muutenkin ainoa oikea ihminen maailmassa. Ja tämän paremmasta tietämättömän ihmisen takia nyt sitten pitää kärsiä paitsi kolme sukupolvea hänen jälkeläisiään myös puoli kunnallista ihmisiä.
Suhtaudun syvällä epäluulolla perinneruokiin. Järki sanoo, että perinneruoka on ruoka, joka on hävinnyt ruokien välisen armottoman darwinistisen kamppailun mausta ja jäänyt elämään muistona jonnekin syrjäseudulle. Useimmat perinneruuat pohjautuvat kriisiaikoihin, sotiin ja nälänhätiin. Se tarkoittaa, että perinneruokiin on alun perin pitänyt heittää sekaan kaikkea mahdollista moskan mitä käsiin on sattunut. Kun perinneruuan ystävä kertoo ylpeänä, että oikein valmistettuna ruokaa pitää keittää kuusitoista tuntia, epäilen heti, että sen verran on siis kestänyt kylänukkojen kengänpohjien pehmeneminen suun makuseksi.
Toinen epäilyttävä asia perinneruuissa onkin juuri tämä ystävä. Tavallisesti hän istuu syöjän vieressä ja kehuu ruokaa. Ennen kuin keitto on edes kylmentynyt, selviää, että ainoa ihminen, joka oikein on osannut tätä ihmeruokaa valmistaa, on hänen isoisoäitinsä äiti. Samalla selviää, että tuo Myrskykarin ulkoluodon rantakivillä koko elämänsä pelkkää itätuulessa kuivattua merisuolaa syönyt ihminen on muutenkin ainoa oikea ihminen maailmassa. Ja tämän paremmasta tietämättömän ihmisen takia nyt sitten pitää kärsiä paitsi kolme sukupolvea hänen jälkeläisiään myös puoli kunnallista ihmisiä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
kirjoituksia vuosilta 1989-2002
Ensimmäinen julkaisu
kyllä