Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Rakkaudella, Hynynen

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmo Jouni "Hynynen" Hynynen on Suomen vihatuimpia ja rakastetuimpia raskaan rokin raatajia. Yleisölleen vittuileva karjalainen vääräleuka-Väinämöinen ei ole jättänyt ihmisiä rauhaan keikkalavojen ulkopuolellakaan, vaan hänen manailujaan on voinut lukea mm. bändin kotisivuilta, Keskisuomalaisesta ja Inferno-lehdestä. Hynynen on isännöinyt myös Subtv:n Äijät-ohjelmaa.

Nyt Hynysen raivokkaista roiskeista parhaat on hiottu uuteen iskuun kaiken kansan kiusaksi. Matkan varrella on kertynyt myös lisää sanottavaa, ja lukija saa kuulla kunniansa aiheesta kuin aiheesta. Näin herra itse kuvailee tekstejään:

"Nyt otetaan käsijarru pois ja annetaan palaa. Se tarkoittaa sitä, ettei kirjasta ainakaan arvostelumenestystä tule, mutta se myy perkeleesti. Osa tulee pitämään miuta täysin urpona, sovinistina ja kusipäänä, osa taas ajattelee, että mie oon nero. Oikeaa vastausta en tiedä miekään, sillä Hynynen on fiktiivinen henkilö."
(Like)

Teksti pohjautuu aiemmin eri lehdissä ja Internet-sivuilla julkaistuihin kirjoituksiin

Kirjallisuudenlaji

Henkilöt, toimijat

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

166

Kustantaja

Kieli