Murhasalonki

Talo oli vanha omakotitalo synkän kuusimetsän keskellä. Rintamamiestontti ja sille rakennettu lautaverhoiltu pieni talo, kaksi huonetta ja keittiö alhaalla, vintillä huone tai pari. Ikkunoita koristivat sirot pitsiverhot, pienellä verannalla tuulelta suojassa oli pärekorissa asetelma koristeellisia oksia. Halkopino seisoi ryhdikkäänä vasten talon seinää. Kaikesta näki, että talon omistaja piti hyvää huolta omaisuudestaan. Paikka sijaitsi muutaman kilometrin päässä Lappohjan keskustasta syrjäisen metsätien varrella.
Jenni pysäköi autonsa pihapiiriin ja astui ulos. Ilma oli viileä mutta kaunis. Syksyinen aurinko ei enää lämmittänyt, se tuntui olevan niin kaukana, aavisteli jo talven tuloa. Tunnelma oli unelias, ketään ei näkynyt.
Jenni huomasi ikkunaverhon liikahtavan, ja samassa tuvan ovi avautui. Aino Pohjola seisoi hentona ovensuussa. Hän oli pieni, lintumainen nainen. Vitivalkoinen tukka oli kammattu taakse pienelle nutturalle, taivaansiniset silmät katsoivat Jenniä hymyillen.
- Tervetuloa. Ajatella, että Helsingistä asti lähditte minua tapaamaan.
- Kiitos, että teillä on aikaa tavata, Jenni vastasi. - Doris Holmberg ehdotti, että voisitte auttaa Haukkalinnassa tuhoutuneen omaisuuden määrittelyssä.
- Jos minä nyt enää mitään muistan. Tahtoo nämä viimeaikaiset tapahtumat unohtua, vanhat asiat muistan paremmin, nainen huokasi. Sitten hän viittasi sohvaan. - Käy istumaan, ja minä olen sitten Aino.
Nainen puheli niitä näitä kaataessaan kahvia. Jenni katseli ihastellen kahvipöydän antimia. Ainolla oli tarjolla pullaa, pikkuleipiä, kakkua ja suolaistakin, oikea vanhan ajan kahvipöytä. Ja kahvikupit olivat hienointa porsliinia.
- Ota nyt jotain syödäksesi, Aino kehotti. - Kerrot sitten, mitä haluat tietää.
Jenni otti pullaa ja ojensi Ainolle listan Haukkalinnan tavaroista.
- Tässä on lista, joka alun perin esitettiin, Jenni sanoi. - Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, ettei siellä aivan kaikkia näitä tavaroita ollutkaan.
Aino vaihtoi lukulasit silmilleen ja tarkasteli listaa. Hetken kuluttua hän sanoi:
- Kaikki nämä tavarat ovat olleet Haukkalinnassa. Jenni hämmästyi.
- Mutta rouva Holmberg sanoi, ettei...
- Sanoin, että ne ovat olleet Haukkalinnassa, Aino keskeytti. - En, että ne tuhoutuivat palossa. Ehei, Doris-parka joutui myymään omaisuuttaan vähän kerrallaan.
Jenni istui vaiti ja odotti, kunnes vanhus jatkoi:
- Ekmanin suvun elämässä on ollut monta tragediaa, ja Doriksen avioliitto oli niistä yksi. Hän meni naimisiin Kaj Holmbergin kanssa, joka oli huoleton naistennaurattaja. Doris rakastui häneen päätä pahkaa eikä nähnyt miestä sellaisena kuin tämä todellisuudessa oli. Doris oli itsepäinen eikä välittänyt ystävien varoituksista. Holmbergillä taisi olla muita naisia koko avioliiton ajan, mutta Doris oli ylpeä. Hän sulki silmänsä kaikelta. Kaj Holmberg imi hänen kuiviin, eikä hänelle jäänyt muuta kuin velkainen Haukkalinna ja Tehtaankadun asunto. Ja kaksi lasta.
- Mutta onhan Tehtaankatu arvokas huoneisto, Jenni totesi.
- Onpa kyllä, mutta tietäisit, mitä kaikkea on mennyt. Osakehuoneistoja, tauluja, hopeaa. Aino kohotti kädessään olevaa vakuutuslistaa. - Tämä tässä on vain murto-osa siitä, mitä Doriksella oli avioon mennessään, ja osa tästäkin on mennyt, vaikka se taitaa kylläkin olla Jarin tekosia. Isänsä poika.
- En tiennyt, että Doriksella on kaksi lasta, Jenni sanoi.