Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Säde

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Säde on nuori kuvataiteilija, jonka iäkkäät sukulaiset, setä ja täti, ovat kasvattaneet. Hän saapuu tädin hautajaisiin, joiden aikoihin hän myös tyhjentää lapsuutensa kotia. Samalla hän joutuu kasvokkain menneisyytensä kanssa. Elämä sedän ja tädin talossa on ollut turvallista, mutta äidin kasvot ovat koko ajan häilyneet mielen pohjalla.

Kirjan loppusivuilla Säde ajaa taksilla äidin kotiovelle ja soittaa kelloa. Tapaamisesta hän kertoo koruttomasti: "Se sanoo olevansa äidin niminen. Minä sanon olevani sen tytär. Nainen ei muuta ilmettään…." Äiti kertoo, että virallisissa papereissa on väärä isän nimi. Oikealta isältään tytär on saanut perinnöksi kaiken tummuutensa. Äiti kysyy, osaako hän tanssia. Se onkin ainoa asia, joka tuntuu häntä todella kiinnostavan. Tanssin pitäisi olla verissä. Äiti poimii kuvia esiin muistoistaan.

Tytär miettii, ettei nainen tunnu oikealta äidiltä. Hän ei tunnu äidiltä lainkaan eikä edes osaisikaan olla äiti, kun ei ole siihen tottunut. Äidin kasvot ovat paljastuneet. Vielä ulko-ovella Säde kääntyy ja miettii, ettei voi rakastaa eikä vihata. Säde käy läpi muistojaan ja maalaa itsestään kuvan. Musta voi vaihtua valkoiseen, tulevaisuuden, väriin. Kohtaaminen on merkityksellinen. Se on tie vapauteen ja matka voi jatkua. Ulkoisesti tarinassa tapahtuu vähän, mutta päähenkilön sisimmässä sitäkin enemmän.
(Mervi Koski/ Sanojen aika)

Henkilöt, toimijat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

141

Kustantaja

Kieli