Elämää Lagoksessa
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
"Mä mistä löytäisin sen taian, jolla tuhat tarinaa kerrotaan kuin yksi ja ainutlaatuinen. Lieneekö vain vaihtuvia tarinoita? Maailman linnut, yhdellä kertaa ikkunalaudalle saapuvia, muruja nokkivia ja pesää rakentavia. Kaikki kerralla nähty, mutta seuraavalla kerralla kulma on jo hiukan toinen, sävelkorkeus uusi, sävy vaihtunut, puiston kaadettu puu, joka kallistuneena tarkkailee hiekkakenttää toisesta suunnasta. ---"
Kahdeksaan osaan jakaantunut kokoelma tarkastelee maailmaa monistä yllättävistä näkökulmista. Arkielämän esineille (muun muassa pöytä, tuoli, kottikärry, harava, matkalaukku) omistetaan oodeja, elämää kerrostalossa tarkastellaan sopraanon näkökulmasta, osa runoista ammentaa elokuvista ja kuvataiteesta. Runoissa arki ja elämä ovat satunnaisia ja oikukkaita, mutta rakentuuko niistä yhtenäinen kokonaisuus?
'Elämää Lagosissa' -osio sisältää laajoja proosarunoja, joissa kuvataan maailman suurimpiin kaupunkeihin kuuluvan Lagosin elämää länsimaisen ihmisen näkökulmasta. Runojen kieli kulkee laajoin kaarin ja paikoin näennäisen oikukkaasti. Kaarista ja oikuista rakentuu kiinnostava kuva yhteiskunnasta, joka eroaa monin tavoin länsimaisista. Toisto ja sananlaskumaiset kiteytykset rakentavat runojen välille yhteyksiä ja kokonaisuuden kautta avautuu uusia näkökulmia niin perheeseen, parisuhteeseen kuin maailmassa selviytymiseen - eikä pelkästään Afrikassa.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kahdeksaan osaan jakaantunut kokoelma tarkastelee maailmaa monistä yllättävistä näkökulmista. Arkielämän esineille (muun muassa pöytä, tuoli, kottikärry, harava, matkalaukku) omistetaan oodeja, elämää kerrostalossa tarkastellaan sopraanon näkökulmasta, osa runoista ammentaa elokuvista ja kuvataiteesta. Runoissa arki ja elämä ovat satunnaisia ja oikukkaita, mutta rakentuuko niistä yhtenäinen kokonaisuus?
'Elämää Lagosissa' -osio sisältää laajoja proosarunoja, joissa kuvataan maailman suurimpiin kaupunkeihin kuuluvan Lagosin elämää länsimaisen ihmisen näkökulmasta. Runojen kieli kulkee laajoin kaarin ja paikoin näennäisen oikukkaasti. Kaarista ja oikuista rakentuu kiinnostava kuva yhteiskunnasta, joka eroaa monin tavoin länsimaisista. Toisto ja sananlaskumaiset kiteytykset rakentavat runojen välille yhteyksiä ja kokonaisuuden kautta avautuu uusia näkökulmia niin perheeseen, parisuhteeseen kuin maailmassa selviytymiseen - eikä pelkästään Afrikassa.
(Tuija Lassila/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Alkukieli
Tekstinäyte
Autio maa
Autio maa, täyttyy aina uudelleen toiveikkaista
vaeltajista, maanosista, maista joiden leveitä
selkiä metsästäjät askeltavat afrikat, euroopat,
aasiat, amerikat, kulkevat suurilla saappailla
läpi kuin halkaistun maankuoren historian, sodan,
rauhan, konfliktin ja metsän – ennen kaikkea metsän –
tuodakseen kaupunkiin sen soihdun, joka siellä
kerran paloi mutta jonka joku erehdyksessä
sammutti ja samalla meni valot kaupungin
kaikista ikkunoista koska yhdenkin valotuikun
puhaltaminen sammuksiin väkivaltaisesti on
anteeksiantamaton rikos, johon ei kenenkään
pitäisi suostua vaan hänen on kaikin voimin
pyristeltävä vastaan kuten lintu pistää hanttiin
metsästäjälle. Luonnon lait ovat yksinkertaiset:
polkua näytetään vain sille, joka polun haluaa
löytää, eikä kukaan pakota polkua löytämään:
kuinka tulla toimeen? Pienentääkö askelia, kulkea
hitaammin, poimia polun varrelta kaunis, mikä
poimittavissa on ja jättää jälkeen marjoja muillekin?
Tässäkö olisi alku maanosien hitaalle yhdentymiselle,
kansalaisuuksien kadottamiselle, veneelle, joka
arjessa sokeana lipuu ja törmää kallioon kuin
maahan jota se oli etsimässä tietämättään, aina
tietämättään, koska mailla ei ole rajoja, maanosilla
ei ennaltamäärättyjä reittejä eikä linnuilla ainoaa
oikeaa muuttoreittiä: siksi ihmisenkin pitäisi uskoa
siipiensä kannattavuuteen ja pienennettävä askeliaan.
Vauhti on asia johon totutaan, kun autolla täytyy
tavoittaa kaksisataa, ja kierre jatkuu, maanosat kovenevat
ja pullot lentävät ojaan korkeammassa ja nopeammassa
kaaressa, eikä paikalla enää ole väliä koska näin
tapahtuu Lekkin ja Helsingin kaduilla, luonnolla
ei ole hintaa, eikä kilometrirajoituksia, ne on
kyltteihin turhaan merkitty, ja moottoripyörän
pyörät takovat vauhtia harmaaseen aamuun joka
valuttaa bensiiniä haavoille ja ne märkivät lisää
ja sairas kudos lisääntyy ja leviää kaduille kuin
sinilevät Itämereen ja kyllä se paisekin saadaan
tähän vielä, kuolio, kasvot kuolleet, kiinalainen
siirtotyöntekijä ahtaissa työolosuhteissa, ohimenevät
länsimaiset autot, jokin pieni vihje, lintujen irronneet
siivet ilmassa joista höyhenet yksi kerrallaan leijailevat
hiljalleen alas maahan hiljaisuudessa joka on kuin
törmäyksen tai pitkän, loppuneen matkan jäljiltä
Autio maa, täyttyy aina uudelleen toiveikkaista
vaeltajista, maanosista, maista joiden leveitä
selkiä metsästäjät askeltavat afrikat, euroopat,
aasiat, amerikat, kulkevat suurilla saappailla
läpi kuin halkaistun maankuoren historian, sodan,
rauhan, konfliktin ja metsän – ennen kaikkea metsän –
tuodakseen kaupunkiin sen soihdun, joka siellä
kerran paloi mutta jonka joku erehdyksessä
sammutti ja samalla meni valot kaupungin
kaikista ikkunoista koska yhdenkin valotuikun
puhaltaminen sammuksiin väkivaltaisesti on
anteeksiantamaton rikos, johon ei kenenkään
pitäisi suostua vaan hänen on kaikin voimin
pyristeltävä vastaan kuten lintu pistää hanttiin
metsästäjälle. Luonnon lait ovat yksinkertaiset:
polkua näytetään vain sille, joka polun haluaa
löytää, eikä kukaan pakota polkua löytämään:
kuinka tulla toimeen? Pienentääkö askelia, kulkea
hitaammin, poimia polun varrelta kaunis, mikä
poimittavissa on ja jättää jälkeen marjoja muillekin?
Tässäkö olisi alku maanosien hitaalle yhdentymiselle,
kansalaisuuksien kadottamiselle, veneelle, joka
arjessa sokeana lipuu ja törmää kallioon kuin
maahan jota se oli etsimässä tietämättään, aina
tietämättään, koska mailla ei ole rajoja, maanosilla
ei ennaltamäärättyjä reittejä eikä linnuilla ainoaa
oikeaa muuttoreittiä: siksi ihmisenkin pitäisi uskoa
siipiensä kannattavuuteen ja pienennettävä askeliaan.
Vauhti on asia johon totutaan, kun autolla täytyy
tavoittaa kaksisataa, ja kierre jatkuu, maanosat kovenevat
ja pullot lentävät ojaan korkeammassa ja nopeammassa
kaaressa, eikä paikalla enää ole väliä koska näin
tapahtuu Lekkin ja Helsingin kaduilla, luonnolla
ei ole hintaa, eikä kilometrirajoituksia, ne on
kyltteihin turhaan merkitty, ja moottoripyörän
pyörät takovat vauhtia harmaaseen aamuun joka
valuttaa bensiiniä haavoille ja ne märkivät lisää
ja sairas kudos lisääntyy ja leviää kaduille kuin
sinilevät Itämereen ja kyllä se paisekin saadaan
tähän vielä, kuolio, kasvot kuolleet, kiinalainen
siirtotyöntekijä ahtaissa työolosuhteissa, ohimenevät
länsimaiset autot, jokin pieni vihje, lintujen irronneet
siivet ilmassa joista höyhenet yksi kerrallaan leijailevat
hiljalleen alas maahan hiljaisuudessa joka on kuin
törmäyksen tai pitkän, loppuneen matkan jäljiltä
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
103