Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Haapakallio

Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.
Tyyppi
novellit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kirjallisuudenlaji
Tarkka aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Hämeenmaassa kartanot useasti ovat rakennetut järvien rannoille, ja se onkin luonnollista, koska tämä osa Suomea juuri on »maa tuhatjärvinen.» K—n pitäjän pappila on myös rakennettu lähelle K—veden rantaa. Pappilan asuntohuoneitten akkunoista on näköala erittäin kaunis, sillä suuren puutarhan vanhojen puitten välistä näkyy sieltä ja täältä K—veden lahti. Asuntorivin toisella puolella on piha, ja siitä on vain muutama askele maantielle, joka kulkee vähäisen koivumetsän lävitse. Tässä kauniissa seudussa kasvoi rovasti Honkasen seitsemäntoistavuotias tytär Maaria niin vapaana kuin kukka koivun juurella tuolla metsässä.

Maarian äiti oli kuollut jo hänen pienenä ollessansa. Yksi vanhempi sisar ja veli oli hänellä elossa; mutta Eeva, joka oli viisitoista vuotta häntä vanhempi, oli jo monta vuotta ollut naituna Tuomelan kartanoon Tyrvään pitäjässä. Vaan Aatu veli oli kahdenkolmattavuotinen, iloinen kuin lintu ja tavallisesti Maarian kumppanina. Vanha rovasti, joka paljon rakasti lapsiansa, oli itse opettanut Maaria tytärtänsä. Kun ilma oli kaunis ja raitis, sai hän juoksennella ulkona, mutta kun se oli pilvinen, luki hän ahkeraan isänsä kamarissa.

Maarian sisar Eeva oli nyt lastensa kanssa pappilassa. Lapset leikitsivät puutarhassa, ja Eeva istui Maarian kanssa lehtimajassa katsellen pienoisia.

»Maaria, sinä olet täällä niin yksin», sanoi Eeva. »Huomenna, kun lähden kotiin, täytyy sinun tulla kanssani Tuomelaan. Täällä vain kasvat ilman äidillistä ohjausta.»

»En tahdo jättää vanhaa isääni yksin», sanoi Maaria, »mutta muutamaksi viikoksi tulen mielellänikin».

»Isä kyllä antaa sinun tulla vähän maailmaa katselemaan», vakuutti Eeva, »ja vanha Leena talon toimet pitää yhtä hyvin kuin sinä».

»Eivät ole Tyrvään kuohuvat kosket niin suloiset kuin Hämeen saariset järvet», vastasi Maaria, »enkä usko, että aikani kuluisi siellä kauemmin. Taas jos äidillistä ohjetta tarvitsen, juoksen vain koivumetsän lävitse Koivumäelle. Siellä majurin rouva on kuin äiti minulle ja Hanna kuin sisar. Sielläpä välistä minulta kuluu päiväkin».

»Entä Hemmi», kysyi Eeva vähän nauraen, »onko hän mielestäsi kuin veli?»

Maaria ei ennättänyt vastata, sillä lapset huusivat: »Tulee vieraita, Koivumäen herrasväki!» ja samassa näkyikin jo Aatu tulevan Hemmin ja Hannan kanssa puutarhaan. Eeva ja Maaria läksivät iloisesti heitä vastaan. Nyt tuli myös rovastin kanssa majuri rouvineen puutarhaan, ja kaikki päättivät viettää illan siellä, koska ilma oli lämmin ja tyyni.

»Noh, Maaria kukkani», sanoi majuri, »sinäpä aina päivästä päivään tulet koreammaksi. Olet kohta yhtä muhkea kuin Tuomelan patrunessa, jos vain joudut saamaan itsellesi kartanon.»

»Kotini on minulle hyvä kartano, ja isäni suojassa on herttaista olla», vakuutti Maaria, »en tiedä mitään parempata.»

»Hm, niin tytöt aina sanovat, mutta toista ajattelevat», vastasi majuri.

Nyt tuotiin kahvia. Sen juotua nuoret läksivät pallonheittoon, ja seuran vanhempi puoli istui lehtimajassa katsellen nuorten iloa. Eevan vanhimmat lapset saivat myös olla pallonheitossa, mutta pienemmät leikitsivät sannassa ja katselivat, miten koreat pallot kilpailivat pääskyjen kanssa ilmassa.

Pian oli ilta kulunut, ja vieraat sanoivat jäähyväiset. Majuri ja hänen rouvansa läksivät hevosella pois, mutta Hemmin ja Hannan oli jalkaisin meneminen. Hemmi haki sisartansa, mutta rovasti sanoi hänen jo menneen Maarian kanssa. Kuultuansa sen Hemmi jätti hyvästi ja kiirehti heidän jälkeensä Aatun kanssa.

Hanna ja Maaria olivat vähän matkaa joutuneet edelle. Jo kuului illan hiljaisuudessa haapain suhina Haapakalliolta. Tämä kallio oli muutaman askeleen päässä maantiestä ja melkein puolimatkassa pappilasta Koivumäelle. Siihen asti nuoret useasti saattoivat toisiansa, ja sinne nytkin Hanna ja Maaria poikkesivat. He päättivät jutella siellä siksi, kunnes veljet sinne joutuisivat.

Kauan eivät jutelleet, ennenkuin Maaria sanoi: »Eivätkö veljemme tule jo? Kuulen äänen. Se on Aatu, joka laulaa.»

Tytöt kuuntelivat. Aatu lauloi raikkaalla ja selvällä äänellänsä Oksasen kaunista laulua: »Mun muistuu mieleheni nyt suloinen Savonmaa» j. n. e. Hanna ja Maaria juoksivat kilpaa veljiänsä vastaan. Maarian posket hehkuivat, hän oli iloinen ja innostunut. Hemmi ei saanut silmiänsä neitosesta. Hän sanoi Aatulle: »Miksi lauloit Savonmaasta? Mikä on suloisempi kuin Hämeenmaa?»

»Laulan, niinkuin laulun sanat kuuluvat», vastasi Aatu, »ne ovat ihanat, ei niitä sovi parantaa. Olisin kenties paraiten sinun mielestäsi onnistunut, jos olisin laulanut: 'Mun muistuu mieleheni nyt suloinen Maaria.'

Hemmi naurahti vähän. Hän oli Aatun lapsuudenystävä eikä piitannut mitään Aatun pienestä pilasta.

»Aatu on aina vallaton», sanoi Maaria, »älä pahastu, Hemmi, hänen puheestansa. Huomenna taidan lähteä pois Eevan kanssa Tuomelaan; senpätähden erittäinkin täytyy meidän nyt hyvässä sovussa eritä».

»Tuomelaan, — vai lähdet sinä Tuomelaan! Mutta älä unohda lapsuudenystäviäsi, Maaria!»

»Mitä vielä», sanoi Maaria. »Vaikka kaikki muu unohtuisi maailmassa, niin lapsuuden ystävät eivät unohdu. Voi kuinka rakkaat ovat kaikki nämät puut minulle ja tuo Haapakalliokin ja puro, joka sen sivutse juosta lirisee.»

Hemmi juoksi ottamaan muutamia lemmenkukkia puron rannalta ja antoi ne Maarialle, sanoen: »Jää hyvästi ja ota nämät muistoksi». Maaria kiitti ja pisti ne neulalla rintaansa. Nuoret erosivat ja läksivät kukin kotiinsa.

Hemmi ei ollut tyytyväinen. Hänen mielestänsä ei Maaria näyttänyt erittäin iloiselta muistokukkia ottaessansa. Sen hän kertoi sisarellensakin, mutta Hanna sanoi: »Ei ole Maaria lapsi enää. Eikö nuoren tytön pidäkkin tunteitansa salata?»

»En tiedä», vastasi Hemmi. »Toivoisin Maarian olevan pienen tytön vielä.
Silloin hän tuli aina ilolla vastaani ja taputteli poskiani.»
»Ole huoletta! Maaria kyllä pitää sinua rakkaana», vakuutti Hanna.

Hemmi pudisti päätänsä, mutta tuli kuitenkin tyytyväisempänä kotiin keskusteltuaan sisarensa kanssa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
54
Osana julkaisua
Alanimeke
idyllin-tapainen kuvaelma Hämeenmaasta
Ilmestymisaika
Osana julkaisua