Peilinki

Tyyppi

novellit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

”Peilinki” on isäänsä etsivän ja tätä muistelevan Mikko-pojan surullinen kertomus, sillä isä löytyy lopulta kuolleena, kuten jo novellin alussa voidaan aavistella. Mikon muistot liikkuvat halveksunnasta kaipuuseen ja lopulta rakkauteen, jopa kunnioitukseen, vaikka kaikki isän aikeet jäivätkin toteuttamatta. Horisontissa siintää valkoinen laiva, isän ja pojan yhteinen unelma, kuin lupaus paremmasta elämästä.

Novellin merenrantamaisemat ja luontokuvaus toistuvat kautta Skiftesvikin tuotannon. Kirjailija itse kertoo kiivenneensä lapsuudessaan samanlaiseen peilinkiin kuin novellin Mikko. Kylän pojille Kiiminkijoen suulla Rivinok, Oulun kaupungialla olevaan korkeaan väylämerkkiin kiipeäminen oli eräänlainen rohkeuskoe. ”Ensimmäinen työpäivä” ja ”Peilinki" ovat aineksina Kiiminkijokisuulla kuvatussa tv-elokuvassa Kenraalin poika (ohjaaja Pauli Huotari, 1985).

Kirjailijat Oulussa/Satu Koho

Alkukieli

Osana julkaisua

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Kieli