Loppukesän vesi

Tyyppi

novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Arvostelu: Tampereen ylioppilaslehti Aviisi
- Arto Jokinen -

Esikoiskirjailija Riikka Szalai kirjoittaa hyvää lausetta. Niissä on rytmiä ja poljentoa, lauseiden tempo vaihtelee. Hän osaa rakentaa imurin novellin alkuun, ottaa lukijansa. Mutta Szalai osaa myös hylätä lukijansa.

Kokoelma Loppukesän vesi koostuu yhdeksästä novellista, joiden päähenkilöt ovat päätösjuttua lukuunottamatta nimettömiä. Yleensä tarinat kertovat miehestä ja naisesta tai vaimosta ja miehestä, tytöstä ja pojasta. Kyse on siis miehen ja naisen iäti mahdottomasta suhteesta. Yksin ei osaa olla, mutta kaksinkin on niin kauheaa, ja pimeässä päät paukkuu vastakkain.

Novelleja sitoo yhteen miesnaistematiikan lisäksi miljöö, joka on Unkari. Kahta viimeistä novellia lukuunottamatta tarinoiden henkilöt ovat turisteja, joita anonyymi kertoja tarkkailee ja analysoi. Tapahtumapaikkana on usein vielä majatalo. Kenties samanlainen, jota Szalai miehensä kanssa Unkarissa pitää.

Takakansiteksti väittää novelleja matkakuvauksiksi Unkarista, mutta ennemmin ne ovat matkakuvauksia ihmisistä, jotka ovat eksyneet niin itsestään kuin toisistaan. Ihmiset puhuvat yhtä, tarkoittavat toista eivätkä henkilöt ymmärrä toistensa tarpeita, toiveita tai pelkoja.

Kuka kaipaa lukijaa

Parhaimmillaan Szalai aloittaa novellinsa vetävästi, rakentaa tarinaa taitavasti lomittaen eri puhujia toisiinsa ja vaihdellen näkökulmaa. Samalla hän lataa kertomuksiin odotusta, ja rivien väliin kehkeytyy toinen, kirjoittamaton tarina.

Mutta Szalai myös pettää lukijansa. Kertomukset rakennetaan hyvin, mutta ne eivät oikein johda minnekään. Tuntuu siltä, että novelli päättyy, kun kertomus väljähtyy eikä Szalai itsekään enää tiedä, missä maastossa tarina tarpoo.

Pahin ongelma on ylenpalttinen kuoliaaksi selittäminen. Sellainen rakenne, jossa henkilö sanoo jotain, ja kertoja heti perään selittää, mitä henkilö todella tarkoitti, on tyhmänkin lukijan aliarvioimista. Esimerkiksi näin: "Hän halusi pian perille. 'Perille minne?', mies oli kysynyt. Mitä vaimo lopultakin halusi, mies oli ajatellut. Tämä ei tuntunut tietävän sitä itsekään."

Ei tuosta muuta puutu kuin alaviite, jossa vielä kerran selitettäisiin, mitä mies sanoi ja toisaalta mitä ajatteli, ja mitä vaimo asiasta ajatteli ja sanoi. Miten Liken kustannustoimittaja on voinut päästää tällaista läpi?
Riikak Szalain esikoisnovellikokoelma Loppukesän vesi sisältää matkakuvauksia Unkarista. Mutta ei mitään tavallisia, omaelämäkerrallisia tai eräkirjamaisia kuvauksia, vaan hienovaraisen ironisia, eksyksissä olevan ihmisen matkatarinoita. ihmiset eivät kohtaa toisiaan, he näkevät itsensä erilaisina kuin mitä todella ovat.
Szalain kerronta on näennäisen arkipäiväistä ja kafkamaisen unenomaista. Arkipäiväiset asiat saavat hänellä uusia, syvempiä merkityksiä. Ironinen ristiriita syntyy siitä, että pintataso voidaan nähdä kahdella erilaisella, päinvastaisella tavalla. Szalain kerronnan hienous, vaikeasti tavoitettava ominaisuus on siinä, miten sanoa yhtä ja tarkoittaa toista.

Szalai liittyy eurooppalaiseen kirjalliseen perinteeseen ihailtavan vaivattomasti.
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

novelleja

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

147

Kustantaja