Riikinkukko
Tyyppi
novellit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Alkukieli
Tekstinäyte
Riikinkukko
0letko varma? kysyin. - Minä olen luullut, että riikinkukkoja on vain eläintarhassa.
- Kuinka kukaan voisi erehtyä riikinkukosta? hän puolestaan kysyi. - Varsinkaan jos näkee sen levittävän pyrstönsä.
Me istuimme kahvilassa ja hän katseli nurinkääntynyttä peilikuvaansa teelusikan koverassa pesässä.
- Odotin miestäni kolmeen saakka yöllä. En voinut enää; minun oli lähdettävä ulos.
En alkuunkaan tiennyt, mistä olisin etsinyt häntä, mutta pysäytin ohiajavan taksin ja pyysin ajamaan keskikaupungille. Juuri kun olin maksanut ja astuin jalkakäytävälle, katulamput sammuivat. Kävelin katua alas kapakan kohdalle ja näin, että se oli kiinni. Kävelin kadunkulmaan ja ylitin risteyksen, missä liikennevalot vilkuttivat keltaista. Ketään ei tullut vastaani, kukaan ei ohittanut minua ja näin, että kaikki paikat olivat kiinni.
Käännyin paluumatkalle jalan; minulla ei ollut enää rahaa.
Oikaisin halki vanhan siirtolapuutarha-alueen. Kuljin kujaa, jota reunustivat säle- tai orapihlaja-aidat ja valkoisiksi maalatut puuportit. Monen portin koristeena oli aurinko, laskevako vai nouseva, sitä ei saattanut sanoa.
Aitojen takana oli keltaisia, punaisia ja vihreitä lautamökkejä, epätodellisen pieniä ja siistejä valkeine listoineen. Taivas vaaleni ja oikean auringon reuna kohosi kaukaa esikaupungin tornitalojen takaa. Omenapuut varistivat viimeisiä kukkiaan ja ahdistukseni oli suurempi kuin väsymys. Näin mieheni kuolleena, näin hänet toisen kanssa.
Silloin kuulin vasemmalta puoleltani, aidan takaa, korkean kirahduksen. Käännyin ja näin riikinkukon tepastelevan kyhmyräisen omenapuun alla. Se oli vihreä ja silkinsininen ja se laahasi pyrstöään ruohikon aamukasteessa.
Minä näin sen ja se oli ehkä jo pitkään katsellut minua. Seisoimme siinä vastakkain, välissämme valkea aita, ja samassa se pöyhistäytyi, se venytti kaulaansa, ravisteli ja tärisytti itseään koko pituudeltaan, hypähti lyhyen askelen taaksepäin ja se leväytti pyrstönsä täyteen laajuuteen ja se huojutteli ja väräytteli edessäni kiiltovärien viuhkaa, elävää sateenkaarta, silmillä reunustettua paratiisin kukkaa, ja koko ajan, lakkaamatta, sen ylitse varisivat omenankukkien hiutaleet.
0letko varma? kysyin. - Minä olen luullut, että riikinkukkoja on vain eläintarhassa.
- Kuinka kukaan voisi erehtyä riikinkukosta? hän puolestaan kysyi. - Varsinkaan jos näkee sen levittävän pyrstönsä.
Me istuimme kahvilassa ja hän katseli nurinkääntynyttä peilikuvaansa teelusikan koverassa pesässä.
- Odotin miestäni kolmeen saakka yöllä. En voinut enää; minun oli lähdettävä ulos.
En alkuunkaan tiennyt, mistä olisin etsinyt häntä, mutta pysäytin ohiajavan taksin ja pyysin ajamaan keskikaupungille. Juuri kun olin maksanut ja astuin jalkakäytävälle, katulamput sammuivat. Kävelin katua alas kapakan kohdalle ja näin, että se oli kiinni. Kävelin kadunkulmaan ja ylitin risteyksen, missä liikennevalot vilkuttivat keltaista. Ketään ei tullut vastaani, kukaan ei ohittanut minua ja näin, että kaikki paikat olivat kiinni.
Käännyin paluumatkalle jalan; minulla ei ollut enää rahaa.
Oikaisin halki vanhan siirtolapuutarha-alueen. Kuljin kujaa, jota reunustivat säle- tai orapihlaja-aidat ja valkoisiksi maalatut puuportit. Monen portin koristeena oli aurinko, laskevako vai nouseva, sitä ei saattanut sanoa.
Aitojen takana oli keltaisia, punaisia ja vihreitä lautamökkejä, epätodellisen pieniä ja siistejä valkeine listoineen. Taivas vaaleni ja oikean auringon reuna kohosi kaukaa esikaupungin tornitalojen takaa. Omenapuut varistivat viimeisiä kukkiaan ja ahdistukseni oli suurempi kuin väsymys. Näin mieheni kuolleena, näin hänet toisen kanssa.
Silloin kuulin vasemmalta puoleltani, aidan takaa, korkean kirahduksen. Käännyin ja näin riikinkukon tepastelevan kyhmyräisen omenapuun alla. Se oli vihreä ja silkinsininen ja se laahasi pyrstöään ruohikon aamukasteessa.
Minä näin sen ja se oli ehkä jo pitkään katsellut minua. Seisoimme siinä vastakkain, välissämme valkea aita, ja samassa se pöyhistäytyi, se venytti kaulaansa, ravisteli ja tärisytti itseään koko pituudeltaan, hypähti lyhyen askelen taaksepäin ja se leväytti pyrstönsä täyteen laajuuteen ja se huojutteli ja väräytteli edessäni kiiltovärien viuhkaa, elävää sateenkaarta, silmillä reunustettua paratiisin kukkaa, ja koko ajan, lakkaamatta, sen ylitse varisivat omenankukkien hiutaleet.
Osana julkaisua
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä