Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Lahti

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kirjassa kuljetetaan kahta tarinaa rinnakkain. Ensimmäisessä armeija testaa ampumahaavojen hoi toa elävillä sioilla. Tapahtumat nähdään kolmen lääkintäkoulun oppilaan näkökulmasta. Tällaisesta lähtökohdasta saa haluttaessa hyvinkin julman juonen, eikä Salminen lukijaa säästäkään. Kuten kirjailijan muussakin tuotannossa tässäkin kirjassa kaiken raadollisuuden rinnalla tekstissä on paikoin oivaltavia ympäristön kuvauksia:

"Olin rajalla, piirtyvyyden rajalla. Jos olisin jatkanut poispäin vielä kymmenen metriä, olisin ollut paikassa, jossa valo sai käydä vain luvan kanssa…Metsä oli hiljaa. Maailma oli hälissyt sen mykäksi. Yö oli taluttanut viimeiset valonsäteet taivaanrantaan kädestä pitäen."

Rinnakkaisessa kertomuksessa seurataan pienyrittäjän epätoivoista kamppailua suurten keskusliikkeiden puristuksessa. Todenmakuisessa tekstissä kirjailija haluaa verrata tapahtumasarjaa sikojen teurastukseen. Lahti on siis sana, joka yhdistää kumpaakin kertomusta. Miksi muuten nämä muuten irrallisia juonet olisi haluttu yhdistää. Tässäkin osassa kuljetaan pohjamutien kautta: juodaan, naidaan, valehdellaan ja varastetaan. Kun pienyrittäjä haikailee menneisyyttä takaisin, nousee mieleen kysymys siitä, olisiko kehitys kirjailijan mielestä pitänyt pysäyttää kahdeksankymmentäluvulle ja kuka sen olisi tehnyt. Muiden kirjojen tapaan, muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta, henkilövalikoimasta puuttuvat tyystin ne, jotka tuntisivat inhimillisyyttä tai myötätuntoa muita kohtaan. Se on puute, koska sellaisiakin ihmisiä on vaikka oltaisiin keskitysleirissä.
(Mervi Koski/ Sanojen aika)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasanayhdistelmät

Alkukieli

Tekstinäyte

Tie oli aivan suora. Perälaudan takana näkymä pysyi yhtenä ja samana vaikka auto kulki eteenpäin. Samat männyt, sama metsä, sama loputon metsä, ja aluton. Jossain pilkotti aukkohakkuulla denaturoitu maisema, mutta sekin oli muualla, mikä oli merkityksetöntä kun itsekin oli muualla. Etäisyyksiä oli mahdoton arvioida. Kilometri oli tässä maisemassa erilainen kuin taajamassa. Matkaa sillä ei voinut mitata, siihen se oli liian tekninen ja molemmista päistään ehdoton. Perspektiivikin oli voimaton: tie näkyi horisontissa yhtä kapeana nauhana kuin perälaudan takana. - Miten näin kapea tie voi olla näin suora, minä kysyin. - Siksi kun se on näin pitkä, sanoi Äyräpää. - Miksi me ei jo pysähdytä, kysyi Hiitola. - Koska täällä ei ole mitään, minä sanoin. - Mikään ei todistaisi että me ollaan siinä mihin me pysähdytään. Aika menetti merkityksensä. Se ei seisahtanut, mutta se oli kellotonta aikaa, viisareista irronnutta, metsään paennutta luonnonaikaa.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Alanimeke

hupailu

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

166

Kustantaja

Kieli