Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kalastaja-Lassi

Kokoteksti
Linkki vie kokotekstiin Kirjasammon ulkopuolelle.
Tyyppi
novellit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Tarkka aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Eräällä lahdella näkyi yksinäinen wene, jota sousi nuori hartewa mies. Soutajalla oli myötä-tuuli, ja pian oli hän joutunut mihin pyrki: lahden toiselle rannalle. Hän astui nyt maalle ja riensi mäen päälle olewaan mökkiin päin. Eipä haita, waikka lähemmältä tarkastelisit tämän nuorukaisen muotoa, sillä silloin huomaisit, että noissa ahwettuneissa kaswoissa on oikein rehellisyyden ja tunnollisuuden kuwa. Wähän alakuloiselta hän nyt toki näyttää, kulkeissaan mökkiin wiewää polkua pitkin.

Oli lauwantai-ilta, ja wanha Kalastaja-Lassi istui mökin edustalla olewalla lawitsalla, werkkoa kutoen. "Hän on itse-päinen", sanoiwat naapurit, ja niin kyllä olikin, sillä mitä muut mieliwät tehdä, sitä ei hän mielinyt, hän wain aina piti omaa päätänsä. Lassi oli warallinen mies ja halweksi kaikkia, jotka eiwät, niinkuin hän, saattaneet koota tawaraa arkkunsa pohjalle.

"Noh, oletko nyt siellä, uneksia!" huusi Lassi, kun näki poikansa tulewan polkua pitkin. "Olet kaiketi taas tuota tyttö-renttua ollut kurkistamassa, waikka sinulla täällä kyllä olisi työtä ollut, mutta muista mitä minä olen sanonut: juokse sinä, Pekka, mitäs juokset, ja ajattele mitäs ajattelet, mutta siitä asiasta ei mitään walmistu."

"Niin te, isä, olette sanonut", wastasi Pekka säwyisesti, waan warsin wakawalla muodolla, jota wanhus ei toki huomannut, "ja kuitenkin tahdon minä wielä kerran teille puhua Hannasta sekä pyydän, että tywenellä mielellä sanojani kuuntelisitte. Isä kyllä tietää, että minä olen kaikissa asioissa koettanut mieltänne noudattaa ja siitä asti, kun äitini kuoli, teille apua tehnyt niin paljon, kuin olen jaksanut. Nyt olen minä wuoden ollut Hannan kihloissa ja monta kertaa teitä rukoillut, että edes kerran saisin saattaa Hannan tänne, näyttääkseni, minkä-moisen miniän teille kauppaan, waan te ette ole sanojani korwiinnekaan ottanut. Te sanotte: hän on köyhä, mutta minä sanon, että hänessä itsessänsä on rikkautta kylläksi. Teillä, isä, on tawaraa enemmän, kuin tarwitsette, ja täällä mökissä on kyllä tilaa meille kaikille. Mitäpä se sitte, waikka hän onkin köyhä."

"Ei, kiitoksia wain, en minä mitään nurkka-hiiriä tarwitse - Sinä tahtoisit näyttää häntä! — mukamaakin näytettäwää — kaikki ne owat yhtäläisiä. Ei, yhden minä olen nähnyt, sen sinä kyllä tunnet, joka minulle sopii miniäksi — se on sepän Liisa. Hänen isällänsä on talo sekä sekä paljo irtainta tawaraa, ja tyttö itse on myöskin kelpo ihminen, mutta Hanna on perin köyhä, eikä hän äitinsä, tuon ylpeän lesken, kuoltua myöskään mitään peri."

"Tuossa teette wäärin, isä, että pidätte noin paljon maailmallisesta tawarasta", wastasi Pekka, "waan olisiko mahdollista, että tahdotte kostaa Hannalle ja minulle sen, että teidän nuorena ollessanne Hannan äiti halukkaammin otti köyhän renki-miehen kuin rikkaan Kalastaja-Lassin, joksi teitä kutsutaan? Se olisi, isä, teille häpeäksi! Mutta nyt tahdon myöskin minä sanoa teille wiimeiset sanani. Isäni kyllä tietää, että maailma on lawea, sekä että minulla on tilaa muuallakin, kuin kalastajan mökissä. Minulla on wankat kädet ja luottamus jumalaan. — Mutta — enpä nyt tahdo kanssanne kinata tänä iltana, sillä nytpä on lauwantai-ilta, ja huomenna menemme yhdessä rippi-kirkkoon. Antakaa minulle werkot, että menen niitä laskemaan; kauan en poissa wiiwy."

Pekka wiskasi werkot olallensa ja lähti rannalle. Hetken kuluttua kuului airojen hiljainen loiske lahdelta.

Kalastaja-Lassi pisti tupakkaa piipun-nysäänsä, sytytti sitä ja mumisi itseksensä: "Hm — tyhjää puhetta — turhia hullutuksia - hm." Näin sanottuaan waipui hän sywiin ajatuksiin. Mitäpä hän mietiskeli? — Kukatiesi ajatteli hän poikansa sanoja: Maailma on lawea, ja muuallakin on tilaa kuin kalastajan mökissä. — Kentiesi ajatteli Lassi, että hänen yksin jäätyänsä tuntuisi mökki hänestä hänelle kowin tyhjältä. Miettiessään puhalteli ukko sakeita sawu-pilwiä, jotka haihtuiwat ja katosiwat ilta-tuuleen.

Hanna oli kaunis tyttö, sen kyllä kaikki myönsiwät, ja hän oli myöskin iloinen sekä lempeä. Häntä sanottiin köyhäksi, mutta Pekan mielestä hän oli rikas, eikä tuo ollut ihmettäkään, sillä hänen äänensä oli heleä kuin hopea, terweytensä raitis sekä taitonsa hywä, ja paras puhtain kulta löytyi kätkettynä hänen sydämmestään — senpä wuoksi oli Hanna Pekan silmissä kalliimpi kuin hohtawin timantti.

Aurinko kaunistutti loistollaan koko seutua, kun kirkon-kellot pyhä-aamuna rupesiwat kajahduksellansa ihmisiä kokoon kutsumaan. Kirkon-mäelle seisattui sinne tänne eri joukkoihin wäkeä, waan kun yhteen soitettiin, riensiwät kaikin kirkkoon.

Saarnastuolin lähellä istui Hanna äitinsä wieressä, hän katseli kirkkain silmin opettajaa, tarkasti kuunnellen hänen opetuksiaan. — Taaempana kirkossa istui Kalastaja-Lassi sekä Pekka. Kun pappi saarnassaan puhui siitä tawarasta, jota ei koi syö eikä ruoste raiskaa, tuntui Lassin mielestä, ikään-kuin olisi kaikki häneen katsoneet. Jumalan palweluksen päätettyänsä tuli pappi kuorin laattialle ja ilmoitti kansalle, että hänelle oli lähetetty Piplia, joka oli lahjoitettawa seurakunnan taitawimmalle ja siweimmälle neidolle, ja kun Kirkkoherra nyt mainitsi Hannan nimen sekä wiittoi häntä tuota kallista lahjaa ottamaan, silloin katsoi myöskin Kalastaja-Lassi kuoriin päin. Mitäpä hän siellä näki? Nuoren naisen, jonka ihanille kaswoille aurinko juuri laski kultaiset säteensä, ja joka seisoi siinä nöyränä, kiitollisena. Mitä näki hän seurakunnan silmissä? Kunnioitusta - ja kun hän katsoi Pekkaan sekä näki hänen silmissään ilo-kyyneleitä, silloin hän ymmärsi poikansa sanat, että Hannalla olisi rikkautta kylläksi. "Itse-päinen" painoi päänsä nöyrästi alas, ja hänen sydämmensä pehmeni kuin jää kewäisen auringon loisteessa.

Kirkon-menot oliwat loppuneet, mutta kirkon-mäellä tunkeusiwat Hannan tuttawat hänen ympärillensä, waan Pekka wähän etäämpänä seisoi odottaen, että hänkin wuorostansa pääsisi Hannan tykö. Silloin Kalastaja-Lassi hiljaa löi häntä olalle, kuiskaten: "Mitäs tässä katselet, mene kohta tytön luokse ja ilmoita hänelle, että miniää, jota poikani on minulle tarjonnut, odotan minä tänä iltana." Näin sanottuaan riensi ukko pitkillä askeleilla kotia.

Miniä tuli kalastajan mökkiin, eikä pitkiä aikoja kulunutkaan, ennenkuin hän jo sinne jäi emännäksi; ja maailma on lawea ja tilaa on kyllä muuallakin, mutta Pekan maailma on kalastajan mökki. Iloisena laskee hän werkkojansa lahteen, ja hänen nuori waimonsa istuu tyytywäisenä weneessä, laulaen:

Airoillani lykkelen
Weneheni wesillen,
Kiidän mielell' iloisella
Wälkkywillä lainehilla,
Aatellen: ei parempi
Saattais olla onneni.
Armahani seurassa
Rauhaisessa kodissa
Werkkoani kutoelen
Muistojani miettielen,
Aatellen: ei parempi
Saattais olla onneni.
Eikä ole haittana
Mulle maailman tohina.
Olla saatan onnellisna,
Rikkaana, jos tyytywäisnä
laulan: eipä parempi
Saattais olla onneni.
Kalastaja-Lassi mökkinsä edustalla usein istuu puhaltaen sawu-pilwiä ja hartaasti kuunnellen, kun miniänsä lukee pipliasta, jonka sai kirkkoherralta, ja silloin ajattelee hän, että kulta, joka löytyy sydämmestä kätkettynä, on toki suuremmasta arwosta ja tuottaa enemmän korkoa kuin se, jota tallennetaan arkun pohjalla.
Osana julkaisua
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Osana julkaisua