Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Saaren Maria

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Maria ja Elias laulavat samassa kuorossa, ja kerättyään rohkeutta nuorukainen lähtee saattamaan Mariaa kuoroharjoituksista kotiin. Rohkea lähestyminen johtaa lopulta yhteiseen, vaiheikkaaseen elämään. Ennen sitä rakkaus joutuu kuitenkin kovalle koetukselle: monen muun pohjalaisen tavoin Elias lähtee Amerikkaan hankkimaan lisätienestiä ja näkemään suurta maailmaa.
Saaren Maria kuvaa eteläpohjalaista luonnon- ja sielunmaisemaa 1900-luvun alkuvuosista vuosisadan puolivälin tienoille. Maria ja Elias asuvat Etelä-Pohjanmaan kaakkoisosassa, missä kumpuileva maasto kätkee kainaloonsa järviä; kesäisin monet matkat hoituvat kätevästi soutuveneellä.
Kirja perustuu tositapahtumiin: Maria ja Elias ovat kirjoittajan appivanhemmat. Kirjan henkilöt voisivat kuitenkin olla keitä tahansa 1800-luvun lopulla syntyneitä kansalaisia. Heidän osanaan on ollut kansakunnan rakentaminen usein paljain käsin. Heidän ponnistustensa perustukselle myöhemmät sukupolvet ovat rakentaneet tämän päivän Suomen.
(takakansiteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

328

Kustantaja

Kieli