Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Että hän muistaisi saman

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Elina Hirvosen palkittu, kiitetty ja useille kielille käännetty romaani kertoo suomalaisesta hyvin toimeentulevasta perheestä, jossa paljon hyvän keskellä sikiää myös pahan jännite. Syytä itsestään kaivavat niin perheen tytär kuin isäkin. Se, joka toimii ukkosenjohdattimena, on poika Joona, jonka mielenterveys järkkyy jo teini-iässä. Psykoosiin johtaviin raivonpuskiin antaa sytytysnestettä väkivallalla kasvattava pappi isä. Sisar Anna ottaa kerätäkseen sirpaleet ja tukee jaloilleen ensin veljeään ja lopulta myös vanhempiaan. Annan miesystävä on oman rikkinäisen lapsuutensa uhri ja Anna tuntee tyydytystä pitäessään myös tämän mielenterveyttä kasassa. Mutta kuka tai mikä pitää Annan järjissään? Rajat jaksamiselle tulevat väistämättä vastaan. Tarinan taustalla ovat niin Vietnamin kuin Irakin sodat. Ihmisen intiimein ympäröivä yksikkö on perhe, tahtoi tai ei. Sitä voi yrittää paeta fyysisesti mutta henkisesti se on mahdotonta. Voiko kokemiaan vääryyksiä olla laitamatta kiertoon, voiko selviämisen valita?

(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Että hän muistaisi saman on vahvasti omaan aikaamme kiinnittyvä yhden päivän romaani. Teos kuvaa, miten ihmiset kantavat mukanaan edellisten sukupolvien kokemuksia, miten herkästi ihmisen mieli särkyy ja miten mahdotonta on kantaa toisen ihmisen kärsimystä. Helsinki, kevät 2003. Anna haluaa viettää päivän kirjan kanssa mutta joutuukin tapaamaan veljeään mielisairaalaan. Matkalla sairaalaan hän käy läpi oman perheensä ja Yhdysvalloista Suomeen muuttaneen poikaystävänsä Ianin perheen historiaa. Lähihistorian varjot, edellisten sukupolvien kokemat sodat ja mielen sairaudet ovat jättäneet jälkiä, joita aika ei peitä. Kipeät tapahtumat ovat kärjistyneet muutamaa viikkoa aikaisemmin, Irakin sodan vastaisessa mielenosoituksessa tavalla, jota Anna ei voi antaa itselleen anteeksi.

Elina Hirvonen (s. 1975) on kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä. Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman (Avain 2005) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Se on käännetty seitsemälle kielelle. Toukokuussa 2009 romaani nostettiin New York Times Book Reviewn kanteen, mikä on harvinaista esikoisromaanille. Douglas Robinsonin kääntämänä romaanin englanninkielinen nimi on When I Forgot.

(BTJ)
Helsinki, kevät 2003. Anna haluaa viettää päivän kirjan kanssa mutta joutuu tapaamaan veljeään mielisairaalaan. Matkalla hän käy läpi oman perheensä ja Yhdysvalloista Suomeen muuttaneen poikaystävänsä perheen historiaa. Lähihistorian varjot ovat jättäneet jälkiä, joita aika ei peitä. Kipeät tapahtumat kärjistyvät Irakin sodan vastaisessa mielenosoituksessa tavalla, jota Anna ei voi antaa itselleen anteeksi.

Että hän muistaisi saman on vahvasti omaan aikaamme kiinnittyvä romaani. Yksi päivä keväisessä Helsingissä herättää lapsuuden maailman, jota päähenkilö ei haluaisi muistaa.

(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Tekstinäyte

Minä jaksan tämän päivän.
On auringon lämmittämän koirankakan ja kostean mullan tuoksu. Kumara nainen 80-luvun toppasaappaissa ja kurahousuihin puettu lapsi, joka kurkottaa kieltään suutaan ympäröiviin jäätelöviiksiin. On pitkä aamupäivä, jolloin ei tarvitse katsoa kelloa.
On kahvila, josta saa perinteistä kahvia ja paksusti kuorrutettuja mokkaruutuja ja jossa päivällä istuessa tuntuu siltä kuin pääsisi jakamaan salaisuuden. On kolisevat raitiovaunut ja myöhässä maleksivat koululaiset ja harmaapäiset naiset, jotka tukevat toisiaan ylittäessään tien. On kirja, jonka sain Ianilta. On Ian, joka rakastaa minua.
On kirja.
Maailma, johon saan kulkea. Kolme naista yhtenä päivänä eri aikakausina. Kirjailija Virginia Woolf, joka käveli kivet taskuissa veteen.
Sinä olet kaikin tavoin ollut kaikkea mitä kukaan voi olla. En usko että ketkään kaksi ihmistä olisivat voineet olla onnellisempia, kunnes tämä kauhea sairaus tuli. En pysty enää taistelemaan sitä vastaan, tiedän että olen sinulle taakka ja että ilman minua sinä kykenet työskentelemään.
Olen lukenut Virginian itsemurhakirjeen monta kertaa, mutta palaan siihen yhä uudestaan. Miltä hänen kivensä näyttivät? Mitä hän ajatteli painuessaan veden alle? Ehtikö hän, ennen kuin menetti tajuntansa, katua mitä oli tehnyt?
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Ilmestymisaika

Kustantaja

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

158

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Loisto-pokkarina 2007.
käännetty myös puolaksi ja islanniksi

Sarjamerkintä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

157

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä