Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Herranen aika

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Tunnetun humoristin aluevaltaus. Kertomus erään toimittajan elämästä kuoleman jälkeen.

Päähenkilö, pintapuolista elämää elänyt sanomalehden toimittaja, jää naista vilkuillessaan auton alle Kaisaniemenkadulla ja kuolee. Vastakuolleesta kaikki tuntuu kummalliselta. Suureksi avuksi suunnistautumisessa uuteen elämään tulee rovasti Hinnermäki, joka esittäytyy hänelle Malmin hautausmaalla. Hän kohtaa monia muita mielenkiintoisia, hyvin tunnettujakin vainajia. Muutenkin toimittaja saa elämäänsä syvyyttä kuoleman jälkeen. Hän lukee elävien ajatuksia, jotka tosin perin harvoin ovat juurevia ja väkeviä. Hän näkee maailman omituisuudet ja naurettavuudet sekä vääryydet ja epäkohdat, jotka kaipaisivat oikomista. Mutta surukseen hän toteaa, että elävät eivät kuuntele, mitä hän tahtoisi heille kertoa. Hyvänsuopa vainaja voi kuitenkin loihtia suloisia unia maan vähäväkisille ja Perä-Pohjolan hartaalle väelle. Se tuottaa hänelle suuren tyydytyksen tunteen.
(takakansiteksti)

Henkilöt, toimijat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Tekstinäyte

Kuolemani tuli minulle täydellisenä yllätyksenä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

196

Kustantaja

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

195

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Osana julkaisua

Ilmestymisaika

Kieli

Osana julkaisua