Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Pudotus
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Ministerin salattu elämä paljastuu
Samuel Helander on monessa menestynyt mies. Rohkeasti ja siekailematta hän on aina ottanut oman paikkansa. Näkyvän bisnesuran jälkeen hän ponkaisi eduskuntaan, ja nyt hän on julkisuudessa viihtyvä EU-ministeri.Täysin odottamatta Helander löydetään hukkuneena Utön edustalta.
Sarjakuvapiirtäjä Ari Aalto ei ole uskoa uutista. Lapsuudenkaveri Samuel on vastikään käynyt hänen luonaan muistelemassa menneitä ja juhlimassa. Aalto on varma, että kuolemaan liittyy rikos. Tuttu toimittaja Eero Räsänen tarttuu Aallon epäilyksiin ja tempaa hänet mukaansa setvimään tapausta. He huomaavat, että Samuel Helander on huiputtanut kaikkia: mikään hänen elämässään ei ole ollut sitä miltä on näyttänyt. Myös poliisit kiinnostuvat Aallon löytämistä tiedoista, mutta hän ei ole varma, kenelle hän voi kertoa ja minkä verran. Ennen pitkää hän saa peräänsä sekä etsivät että rikolliset.
Pudotus on uudentyyppinen, vauhdikas jännäri, joka yhdistää toimintaelokuvien hengästyttävät käänteet ja kotoisat sympaattiset henkilöhahmot.
(Gummerus)
Sarjakuvapiirtäjä Ari Aalto saa yllätysvieraan, kun hänen lapsuudenystävänsä, nyt ministeriksi noussut Samuel Helander ilmestyy odottamatta hänen työhuoneeseensa. Viinanhuuruinen ilta menee vanhoja muistellessa, mutta jos seuraavana aamuna krapulainen Aalto saa kuulla, että Helander on löydetty kuolleena merestä. Aalto epäilee, että tapauksessa on jotakin hämärää, ja hänen toimittajaystävänsä Eero Räsänen haistaa tapauksessa jutun juurta.
Aalto ja Räsänen ryhtyvät selvittämään Helanderin kuolemaa, mutta kaikki tahot eivät näytä pitävän siitä. Poliisi on kiinnostunut Aallosta, joka oli viimeisiä ministerin elossa nähneitä. Mutta Aalto saa myös kannoilleen häikäilemättömämpiä takaa-ajajia, jotka eivät kaihda tappamista. Ehtiikö Aalto saada totuuden selville ennen kuin hänet pudotetaan pelistä pois – lopullisesti?
Matti Laineen esikoisromaani Pudotus on vauhdikas toimintadekkari, jossa liikutaan ympäri Helsinkiä. Tapahtumia ryydittää sujuva dialogi persoonallisten hahmojen välillä. Murha-arvoitus keriytyy hiljalleen auki minäkertoja Aallon edetessä tutkimuksissaan, joten kirja ei ole pelkkää väkivaltaista mäiskettä vaan myös arvoitusdekkari. Loppua kohti jännitys tiivistyy, eivätkä kaikki selviä välttämättä menosta hengissä.
– Matti Järvinen/ Sanojen aika
Samuel Helander on monessa menestynyt mies. Rohkeasti ja siekailematta hän on aina ottanut oman paikkansa. Näkyvän bisnesuran jälkeen hän ponkaisi eduskuntaan, ja nyt hän on julkisuudessa viihtyvä EU-ministeri.Täysin odottamatta Helander löydetään hukkuneena Utön edustalta.
Sarjakuvapiirtäjä Ari Aalto ei ole uskoa uutista. Lapsuudenkaveri Samuel on vastikään käynyt hänen luonaan muistelemassa menneitä ja juhlimassa. Aalto on varma, että kuolemaan liittyy rikos. Tuttu toimittaja Eero Räsänen tarttuu Aallon epäilyksiin ja tempaa hänet mukaansa setvimään tapausta. He huomaavat, että Samuel Helander on huiputtanut kaikkia: mikään hänen elämässään ei ole ollut sitä miltä on näyttänyt. Myös poliisit kiinnostuvat Aallon löytämistä tiedoista, mutta hän ei ole varma, kenelle hän voi kertoa ja minkä verran. Ennen pitkää hän saa peräänsä sekä etsivät että rikolliset.
Pudotus on uudentyyppinen, vauhdikas jännäri, joka yhdistää toimintaelokuvien hengästyttävät käänteet ja kotoisat sympaattiset henkilöhahmot.
(Gummerus)
Sarjakuvapiirtäjä Ari Aalto saa yllätysvieraan, kun hänen lapsuudenystävänsä, nyt ministeriksi noussut Samuel Helander ilmestyy odottamatta hänen työhuoneeseensa. Viinanhuuruinen ilta menee vanhoja muistellessa, mutta jos seuraavana aamuna krapulainen Aalto saa kuulla, että Helander on löydetty kuolleena merestä. Aalto epäilee, että tapauksessa on jotakin hämärää, ja hänen toimittajaystävänsä Eero Räsänen haistaa tapauksessa jutun juurta.
Aalto ja Räsänen ryhtyvät selvittämään Helanderin kuolemaa, mutta kaikki tahot eivät näytä pitävän siitä. Poliisi on kiinnostunut Aallosta, joka oli viimeisiä ministerin elossa nähneitä. Mutta Aalto saa myös kannoilleen häikäilemättömämpiä takaa-ajajia, jotka eivät kaihda tappamista. Ehtiikö Aalto saada totuuden selville ennen kuin hänet pudotetaan pelistä pois – lopullisesti?
Matti Laineen esikoisromaani Pudotus on vauhdikas toimintadekkari, jossa liikutaan ympäri Helsinkiä. Tapahtumia ryydittää sujuva dialogi persoonallisten hahmojen välillä. Murha-arvoitus keriytyy hiljalleen auki minäkertoja Aallon edetessä tutkimuksissaan, joten kirja ei ole pelkkää väkivaltaista mäiskettä vaan myös arvoitusdekkari. Loppua kohti jännitys tiivistyy, eivätkä kaikki selviä välttämättä menosta hengissä.
– Matti Järvinen/ Sanojen aika
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Tekstinäyte
Maleksin ylös Porthaninkatua. Kotisohva houkutti, mutta päätin kuitenkin kävellä työhuoneelle ja yrittää saada edes hiukan töitä tehdyksi. Pureva tuuli sai ihmiset irvistelemään ja hautautumaan syvemmälle vaatteisiinsa, ja hetken minusta näytti kuin Kallion kadut olisivat pullollaan kaulattomia naamanvääntelijöitä.
Viipurinkadulla kävelin portaita viidenteen kerrokseen ja työnsin avaimen lukkoon. Lukon jengat eivät olleet kohdillaan ja jouduin puolittain runnomaan avaimen sisään ennen kuin sain oven auki. Heti eteisessä tajusin, että kaikki ei ollut kohdallaan. Ulkovaatteeni oli vedetty naulakosta ja levitelty lattialle. Suljin oven ja astuin peremmälle.
Astiakaappi oli auki ja astiat pyörivät levällään lattialla. Piirustusvälineeni ja luonnokseni oli heitelty ympäriinsä, samoin sarjakuvalehdet ja työarkisto. Tietokoneeni oli moukaroitu hajalle ilmeisen raskaalla esineellä. Koko paikka oli käännetty ympäri. Kahta esinettä ei ollut jätetty päällekkäin. Seinillä olleet julisteet, yksi Chagallin työ ja Jimi Hendrix, olivat revittyinä lattialla.
Tuijotin hävitystä raivosta kihisten. Toivoin herääväni pahasta unesta, vaikka Räsäsen siskon veneestä. Tai mieluiten olisin kyllä siirtynyt vielä paljon kauemmas, takaisin Brasiliaan Lenen luokse.
Äkkiä tajusin mistä oli kyse. Se pullea etsivä oli pidätellyt minua kaupungilla, jotta hänen kollegansa olivat saaneet rauhassa häärätä asuntoni kimpussa. Bergmanhan oli kysynyt, oliko Helander tuonut minulle jotain. Niin sen oli täytynyt mennä.
Kaivoin vihasta vapisevin käsin rikoskonstaapeli Bergmanin käyntikortin esiin ja soitin. Bergman vastasi miltei heti.
– Sä saatanan perkeleen kusipää!
– Jaha. Kenen kanssa mulla on kunnia keskustella?
– Arin. Ari Aallon, saatanan paska. Ja sä tiedät vitun hyvin minkä takia mä soitan.
– Rauhoitu nyt vähän. Mulla ei ole hajuakaan mistä sä oikein puhut.
– Sä jutustelit mun kanssa, ja sillä aikaa sun kusipäät kyttäkaverisi kävi penkomassa mun työhuoneen. Eikö teillä pitäisi olla joku lupa?
– Onko sun työhuone pengottu? Ovikello soi ja astuin ovelle.
– Seis! Hiljaa!
Jokin uusi sävy Bergmanin äänessä sai minut pysähtymään. Ovikello soi uudestaan.
– Älä sano sanaakaan. Me ei olla tutkittu sun työhuonetta. Mä vannon. Mutta joku selvästi on ja se joku voi olla sun oven takana.
Otin seinästä tukea ja katsoin ovisilmästä. Oven takana seisoi kaksi mustiin pukeutunutta miestä, jotka kuiskailivat kiivaasti toisilleen.
– Mä lähetän partion ja tulen itsekin. Mene pois oven luota äläkä katkaise puhelua. Jos ne tulevat sisään, sano että poliisi on jo matkalla.
Bergman katosi linjalta ja hiivin pois eteisestä. Avasin ikkunan, Alppipuistossa ei istunut edes kaljaremmiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin siitä pahoillani. Bergman palasi linjalle.
– Ari?
– Täällä.
Kuiskasin luuriin niin hiljaa kuin mahdollista. Veri kohisi korvissani ja sydän hakkasi.
– Tulithan pois oven luota?
Ennen kuin ehdin vastata, haulikon pamaus löi korvani lukkoon. Ulko-ovi hajosi tuhansiksi puusäleiksi, jotka ryöpsähtivät ympäri asuntoa. Hyppäsin ikkunalaudalle ja katsoin vasemmalle. Siinä oli tuuletusparveke. Muistin välähdyksenomaisesti Räsäsen tarinan, kuinka hänen isänsä Esko oli joskus unohtanut avaimet ja oli yöllä kapakasta tullessaan yrittänyt heilauttaa itsensä parvekkeen kautta avonaisesta ikkunasta sisään. Räsäsen isältä olivat voimat kuitenkin loppuneet kesken ja lopulta palokunta oli pelastanut Eskon, joka oli jäänyt X-asentoon roikkumaan parvekkeen ja ikkunan väliin.
Asuntooni astui kaksi kookasta hahmoa, joista toinen kantoi savuavaa haulikkoa kupeellaan.
Viipurinkadulla kävelin portaita viidenteen kerrokseen ja työnsin avaimen lukkoon. Lukon jengat eivät olleet kohdillaan ja jouduin puolittain runnomaan avaimen sisään ennen kuin sain oven auki. Heti eteisessä tajusin, että kaikki ei ollut kohdallaan. Ulkovaatteeni oli vedetty naulakosta ja levitelty lattialle. Suljin oven ja astuin peremmälle.
Astiakaappi oli auki ja astiat pyörivät levällään lattialla. Piirustusvälineeni ja luonnokseni oli heitelty ympäriinsä, samoin sarjakuvalehdet ja työarkisto. Tietokoneeni oli moukaroitu hajalle ilmeisen raskaalla esineellä. Koko paikka oli käännetty ympäri. Kahta esinettä ei ollut jätetty päällekkäin. Seinillä olleet julisteet, yksi Chagallin työ ja Jimi Hendrix, olivat revittyinä lattialla.
Tuijotin hävitystä raivosta kihisten. Toivoin herääväni pahasta unesta, vaikka Räsäsen siskon veneestä. Tai mieluiten olisin kyllä siirtynyt vielä paljon kauemmas, takaisin Brasiliaan Lenen luokse.
Äkkiä tajusin mistä oli kyse. Se pullea etsivä oli pidätellyt minua kaupungilla, jotta hänen kollegansa olivat saaneet rauhassa häärätä asuntoni kimpussa. Bergmanhan oli kysynyt, oliko Helander tuonut minulle jotain. Niin sen oli täytynyt mennä.
Kaivoin vihasta vapisevin käsin rikoskonstaapeli Bergmanin käyntikortin esiin ja soitin. Bergman vastasi miltei heti.
– Sä saatanan perkeleen kusipää!
– Jaha. Kenen kanssa mulla on kunnia keskustella?
– Arin. Ari Aallon, saatanan paska. Ja sä tiedät vitun hyvin minkä takia mä soitan.
– Rauhoitu nyt vähän. Mulla ei ole hajuakaan mistä sä oikein puhut.
– Sä jutustelit mun kanssa, ja sillä aikaa sun kusipäät kyttäkaverisi kävi penkomassa mun työhuoneen. Eikö teillä pitäisi olla joku lupa?
– Onko sun työhuone pengottu? Ovikello soi ja astuin ovelle.
– Seis! Hiljaa!
Jokin uusi sävy Bergmanin äänessä sai minut pysähtymään. Ovikello soi uudestaan.
– Älä sano sanaakaan. Me ei olla tutkittu sun työhuonetta. Mä vannon. Mutta joku selvästi on ja se joku voi olla sun oven takana.
Otin seinästä tukea ja katsoin ovisilmästä. Oven takana seisoi kaksi mustiin pukeutunutta miestä, jotka kuiskailivat kiivaasti toisilleen.
– Mä lähetän partion ja tulen itsekin. Mene pois oven luota äläkä katkaise puhelua. Jos ne tulevat sisään, sano että poliisi on jo matkalla.
Bergman katosi linjalta ja hiivin pois eteisestä. Avasin ikkunan, Alppipuistossa ei istunut edes kaljaremmiä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin siitä pahoillani. Bergman palasi linjalle.
– Ari?
– Täällä.
Kuiskasin luuriin niin hiljaa kuin mahdollista. Veri kohisi korvissani ja sydän hakkasi.
– Tulithan pois oven luota?
Ennen kuin ehdin vastata, haulikon pamaus löi korvani lukkoon. Ulko-ovi hajosi tuhansiksi puusäleiksi, jotka ryöpsähtivät ympäri asuntoa. Hyppäsin ikkunalaudalle ja katsoin vasemmalle. Siinä oli tuuletusparveke. Muistin välähdyksenomaisesti Räsäsen tarinan, kuinka hänen isänsä Esko oli joskus unohtanut avaimet ja oli yöllä kapakasta tullessaan yrittänyt heilauttaa itsensä parvekkeen kautta avonaisesta ikkunasta sisään. Räsäsen isältä olivat voimat kuitenkin loppuneet kesken ja lopulta palokunta oli pelastanut Eskon, joka oli jäänyt X-asentoon roikkumaan parvekkeen ja ikkunan väliin.
Asuntooni astui kaksi kookasta hahmoa, joista toinen kantoi savuavaa haulikkoa kupeellaan.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.