Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kimalaisen mettä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

”Kimalaisen mettä esittää olemassaolon perimmäiset ehdot modernin legendan muodossa. Kahden veljeksen yksinäisyyttä kuoleman kynnyksellä kuvataan ylevän ehein ja taidokkaan yksinkertaisin kuvin. Vihan ja riippuvuuden kahleissa he odottavat armoa ja sovitusta. Veljesten katkerasta kamppailusta muodostuu myös allegoria ihmisen taistelulle niitä oman persoonallisuuden eri puolia vastaan, jotka seuraavat mukana koko elämän ajan.”
Vuoden 1995 August-palkinnon perusteluista

Keski-ikäinen naiskirjailija on tullut lokakuisena iltana pienen länsipohjalaiskunnan seurakuntakotiin luennoimaan pyhimyksistä. Kun tilaisuus päättyy, yksi viidestätoista kuulijasta, iäkäs vanhapoika, tarjoaa hänelle yösijaa kotonaan, jonne on pienoinen ajomatka yöpimeällä.
Aamun koittaessa on koko maailma syrjäisen mökin ympärillä lumen peitossa. Nainen jää sinne odottamaan että aurausauto avaa tien ulkomaailmaan. Odottaessaan hän kirjoittaa kirjaa pyhästä Kristoforoksesta. Samalla hän tutustuu yhä paremmin isäntäänsä Hadariin ja tämän tarinaan, joka jättää pyhimyslegendat varjoonsa.
Hadar on kuolemansairas, hänellä on syöpä, mutta hän on päättänyt elää kauemmin kuin veljensä, sydänsairautta poteva Olof. Tämä asuu naapurissa, mäenharjanteen takana, niin että Hadar näkee, nouseeko hänen talonsa piipusta savua.
Hadar ja Olof ovat kaikessa toistensa vastakohtia. Aikoinaan heidän kohtalonsa kietoutuivat tiukasti yhteen, heitä yhdisti nainen ja poika, nyt vain sammumaton viha toisia kohtaan.
Kirjailijasta tulee heidän sanansaattajansa ja uskottunsa. Hän saa nähdä saman tarinan kummaltakin puolen. Kun vuosi on vierähtänyt ja uusi lumipyry peittänyt maat, hän on auttanut tarinan päätökseen.
(takakansi- ja lieveteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

166

Kustantaja

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

161

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Osana julkaisua

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Kieli