Mies joka rakastui höyryfregattiin

Tyyppi

novellit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Tässä minä-muotoisessa novellissa lukijaa puhuttelee petollisen luotsin ääni haudan takaa. Tarina sijoittuu Oulun edustalle kohtalokkaaseen kesäpäivään vuonna 1854, jolloin engelsmannien sotalaivat saivat suurta tuhoa aikaan. Kertomuksessa on paljon historiallisia viitteitä, esimerkiksi mainintoja kaupungissa vaikuttaneista mahtisuvuista ja Oulun hävitykseen liittyvien alusten nimiä.

Tapahtumia aletaan purkaa lopusta alkuun – päähenkilön kuolema, petos ja kaupungin tuhoutuminen kerrotaan heti alussa. Kirjailija suo väärintekijälle mahdollisuuden puolustautua ja kertoa oman näkökulmansa suuresta vahingosta, jota tämä oli ollut aiheuttamassa. Novellin minä pyytääkin heti ensiriveillä, että hän saisi teolleen edes hitusen ymmärrystä tarinansa päätteeksi.

Novellin minä, Ananias Michelsson, on suuria meriä ja isoja aluksia rakastava täysverinen merenkävijä, joka on potkittu luotsin virasta juopottelun takia. Mitään hän ei toivo niin paljon kuin että saisi vielä joskus päästä ohjaamaan suurta laivaa. Pian hän jo seisookin mahtavan höyryfregatin kannella jakamassa käskyjä. Pienellä petoksella hänelle luvataan uusi elämä, mutta sen hinta on liian kova: kaupungin lisäksi yli 40 purjelaivaa nousee savuna taivaalle. Michelsson menettää itsekunnioituksensa ja päättää päivänsä.

Kirjailijat Oulussa/Satu Koho

Kirjallisuudenlaji

Alkukieli

Osana julkaisua

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Kieli

Osana julkaisua