Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Edessä uusi kevät

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Takakannen teksti:

Nuoren naisen kasvuvuodet kotirintamalla - pohjalaiskertojan odotettu uusi romaani

Viivi on juuri täyttänyt seitsemäntoista joutuessaan monen muun kotirintamalle jääneen tavoin lataamaan patruunoita pimennetylle koulutalolle. Työpariksi osuu naapurikylästä kotoisin oleva salskea Reima, ja jo välirauhan aikana nuoret kihlautuvat hetkeä ennen kuin Reima joutuu suorittamaan asepalvelustaan.

Sota on vasta alussa, kun rintamalta alkaa saapua Viivinkin kotikylään suruviestejä. Kaikesta on ankara pula, mutta lähitalossa aputyövoimana häärivien venäläisvankien sirmakka helisee ja kyläläiset ehtivät pitää lukua nuorten naisten lähistöllä liikuskelevista miehistä: merkille pannaan niin Latva-Murron poikamiesisäntä ja maaottelumarssilla kunnostautunut Otto kuin väliaikaisessa sotasairaalassa toipuva Aartikin. Sodan vihdoin päättyessä Viivi on monta ankaraa kokemusta kypsempi mutta edessä tuntuu kuitenkin olevan uusi kevät.

Eira Pättikangas on rakastettu pohjalaiskertoja, jonka jokaista teosta odotetaan yhtä innostuneena. Edessä uusi kevät on Pättikankaan kahdestoista romaani, mehevän puheenparren ja kaikessa pienuudessaan suurten ihmiskohtaloiden ylistys.

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

346

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Jatko-osa: Kun tuuli kääntyy.