Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Iijoen kutsu

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Tämän romaanisarjan osan tärkeimmäksi tunnekudelmaksi kasvaa ikävä. Kalle työskentelee päivät rakennustyömaan mestarina ja vapaa-aikanaan tekee viimeistelytöitä omakotitalossaan. Väsymys ja haluttomuus vaivaavat ennen yliahkeraa miestä. Hän kaipaa jo kipeästi tilaisuutta päästä tosimielessä koettelemaan kykyään kirjoittajana, mutta edessä on loppumattoman tuntuinen suma välttämätöntä työtä, joka on saatava ensin valmiiksi. Mielessä kasvaa pelko, että kirjoittajan otolliset ikävuodet kuluvat hukkaan.

Kalle kaipaa myös yhä enemmän omaa lasta ja sen korvikkeeksi hän hankkii koiranpennun. Vaimo Laina suhtautuu koiraan torjuvasti ja tästä tulee uusi särö jo ennestäänkin epäsointuiseen avioliittoon.

Pääsiäisen pitkinä pyhinä Kalle vierailee tekomaisemissaan. Matkalla hänen mieleensä syötetään ajatus hakea kunnan rakennusmestarin paikkaa Taivalkoskella. Asiasta alkaakin tulla valmista. Lopulliseen päätökseen vaikuttaa, paitsi vanha koti-ikävä, myös turhautuminen mahdollisuuksiin kirjoittaa Tampereella keskeneräisessä talossa. Ja niin ikävä vaihtaa suuntaa; joudutaan hyvästelemään tutuiksi tulleet maisemat, joihin juurtuminen oli jo ennättänyt tapahtua.

Iijoen kutsu on sisällöltään taattua Päätaloa. Siinä lukija kohtaa taas melkoisen joukon herkullisesti kuvattuja uusia henkilöitä ja tapaa vanhoja tuttavia Tampereella ja Taivalkoskella.
(takakansiteksti)

Aiheet ja teemat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

648

Kustantaja

Kieli