Tämän maailman tärkeimmät asiat

Aamulla en tiennyt mistä heräsin. Olin juonut neljättä iltaa. Ikkuna oli pimeä, taivas leopardi ikkunan takana, leopardin turkki oli musta taivas ja keltaiset tähdet, toinen silmä oli kuollut ja toinen kuu joka katsoi verhojen välistä elävien olentojen ylle, se näki minut, havahduin ja ajattelin ettei tämä pimeys liity valon vähyyteen, tämä on uhkaavampaa, takanani mateli jokin, jokin vaani tätä hiljaisuutta, säpsähdin ja käännyin pois, lattialla lojui sanomalehtiä, laskuja, vaatteita, mainoksia, muovipussi ja matto. Näin Tuomaksen ja pelkäsin, katsoin Tuomasta kun hän nukkui suu auki ja näki unia, vedin kauhuissani peiton korviin niin ettei ikkuna näkynyt, ei leopardi liioin, kierin Tuomaksen kylkeen, minut ottivat jälleen unet tai niin kuin myöhemmin kirjoitin mustakantiseen muistikirjaani: ketterät laivat veivät minut tuhannen kilometrin päähän.
Laske ääneen tuhanteen niin saat siitä käsityksen. Heräsin enkä muistanut kuka oli se joka oli tullut ensimmäisenä mieleeni, herätin Tuomaksen ja sanoin lähteväni, Tuomas mutisi soittavansa, minä vedin farkut jalkaan ja suljin oven. Ei Tuomas soittaisi, en soittaisi minäkään, me tapaisimme sattumalta Helsinginkadulla ja puhuisimme, katoaisimme kumpi minnekin, Tuomas Norjaan kokiksi, minä tähän mätään ihanaan kaupunginosaan, katu oli ollut täynnä lentävää tavaraa, ihmisiä, laukkuja, käsineitä ja kenkiä, ne silmäyksellä erotti, kiinalainen horoskooppi ja divarin vinot kirjakasat, autot kohahtelivat ja raitiovaunut nirskuivat kuin vetäisi rautalankoja kivien läpi, täällä minä kävelin, vaapuin Kinaporille ja palasin metrolla Itä-Helsinkiin. Olin juuri kirjoittanut Surutoimen ja sen unohtanut. Nyt aioin kirjoittaa uuden romaanin. Se saisi nimekseen Lapsimessu ja siitä tulisi pääteokseni.